Keskiviikko oli päivä, joka loppui täydellisesti. Alku oli tavanomainen: äänestin ympäristövaliokunnassa, puhuin energialausunnosta ja vodkasta (Alexin sivuilla taatusti enemmän aiheesta), otin lounastauolla vastaan ruotsalaisen metsäteollisuuden edustajia, palasin valiokuntaan kuuntelemaan ministeri Hyssälää (hyvin hoidettu homma), ja taas äänestin.
Sitten mentiin avustajani Miikan kanssa Bertelsmann-kustannustalon kutsuille, jotka pidettiin ikään kuin Suomen puheenjohtajuuskauden kunniaksi. Kutsuja tulee paljon eikä niihin ole yleensä aikaa mutta nyt oli kutsussa houkutin, jolle ei voi sanoa ei: Suomen tämän hetken kiinnostavin jazz-kokoonpano, 50- ja 60-luvun jazzia soittava The Five Corners Quintet oli illan esiintyjä.
En vain pysty kyllin kehumaan tätä joukkoa. He pystyvät loihtimaan sellaisen musiikillisen ekstaasin ja ilon, että se panee miettimään: pitäisikö syksyisistä itsetuhoajatuksista kärsivät ihan kokeilumielessä ohjata terapian sijasta FC5:n keikalle. Luotaisiin verrokkiryhmmät ja katsottaisiin, mikä tehoaa paremmin.
Sibelius-Akatemian kasvatit Mikael Jakobsson (piano), Timo Lassy (tenorisaxo), Teppo Mäkynen (perkussiot), Jukka Eskola (trumpetti, flyygelitorvi), ja Antti Lötjönen (basso) saivat aikaan ekstaasin.
En tiedä miksi, mutta hyvän keikan aikana tulee niin suuri ilo, että on melkein pakko halata ja pussata. Menin halaamaan avustajaani, onneksi hän on taitava pianisti itsekin ja ymmärsi tunteen. Tekee myös mieli itkeä, mutta sen säästin myöhemmäksi.
Ekstaasissa.
Toivon että saan Miikan kamerasta ulos hieman paremmat kuvat, mutta tämän kännykällä otetun kuvan tarkoitus on todistaa että tähdet ottivat minut kuvaan mukaan!
Ennen keikkaa mietimme kuumeisesti Miikan kanssa, mentäisiinkö tervehtimään muusikoita – meillähän on yhteisiä tuttuja jne. Sitten todettiin, ettemme ole tarpeeksi humalassa siihen. Paljon keikkailevat tuskin riemastuvat näistä yhteisten tuttujen tutisevista aasinsilloista et hei, mehän ollaan nähty jossain.
Mentiin kuitenkin, vaikkei promillet riittäneetkään, ja siitä oli se hyöty että illan tähdetkin saivat tietää, kenen keikalla ja mille yleisölle he esiintyvät. Se on kuulemma aina mukava hoksata. Huomenna he jatkavat Wieniin.
Meistä tuli faneja. Kaikki olivat huikeita, mutta pakko erikseen mainita rumpali Teppo Mäkynen. Harvoin näkee kenenkään nauttivan niin paljon siitä, mitä tekee. FC5:n keikalle kannattaa mennä jo pelkästään nähdäkseen hänen habituksensa. Mietittiin, tähänkö ihminen on luotu. Pitäisikö direktiivejäkin tehdä samalla otteella – vai vaihtaa alaa?
Teppo Mäkynen in action. Tästä lähtien direktiivit saavat kyytiä samalla intensiteetillä kuin Tepon kannut!
Kutsu illan tilaisuuteen tähtien nimmareiden kera. Huomaa plus-merkki keskellä, ainoa oikea vastaus tähän kutsuun!