Valiokunta kuuntelee Libanonin suurlähettilästä, joka ehti puheellaan herättää hämmästystä.
Finnairin aamupäivälento Brysseliin ei ole kulkenut muutamaan vuoteen ja joskus se hieman harmittaa, sillä seuraavalla koneella tulija myöhästyy kolmelta alkavasta valiokunnasta noin tunnin. Mepit kuitenkin käyttävät maanantaisin lähinnä iltapäivän ensimmäistä konetta; aamukone on toivottoman aikainen, varsinkin nykyään kun matkatavaroiden läpivalaisu vie niin kauan.
Tänään myöhästyminen oli menetys, sillä minulta jäi kuulematta Libanonin suurlähettilään puhe Ihmisoikeuksien valiokunnassa. Valiokunta käsitteli Libanonin sotaa, ja paikalla on sekä ihmisoikeusjärjestöjen edustajia että Israelin ja Libanonin suurlähettiläät. Esityslistan kohta oli nimeltään Ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkaukset Lähi-idän konfliktissa.
Libanonin suurlähettilään puhe mahtoi olla erikoinen, kun useat kollegat niin oikealta kuin vasemmalta arvostelivat sitä. Puheessa oli ilmeisesti liikaa paatosta, sillä palautteen mukaan se oli jotakin sellaista, jota ei ole kuultu koko uran aikana, paperista luettua verbaaliradikalismia, karhunpalvelus maalle, vihapuheita, jolla ei valitettavasti palvella Libanonin kansaa. Hämmästeltiin myös sitä, ettei Libanonin edustaja maininnut puheessaan kertaakaan Hizbollahia. Suurlähettiläs valitteli, jos puhe ei miellyttänyt mutta maa on tuhottu. Hän vastasi puhuneensa hallituksen puolesta, ja totesi Hizbollahin olevan olennainen osa Libanonin valtiota.
Tulin paikalle, kun Israelin lähettiläs puolustautui Libanonin kollegan syytöksiltä ja vetosi Israelin yrittäneen varoittaa siviilejä kaikin keinoin. Mutta kyllä, virheitä tehtiin, virheitä. Ei ollut aikomusta vahingoittaa ainoatakaan viatonta siviiliä Libanonissa. Meidän vikamme ei ole, että Hizbollah käytti siviiliväestöä suojana, suojakilpenä.
Yksi keskustelunaihe valiokunnassa näytti olleen Israelin käyttämien rypälepommien status: olivatko ne rikos siviiliväestöä kohtaan. Ottawan sopimushan ei niitä kiellä, siinä missä se kieltää maamiinat. On kuitenkin selvää, että rypälepommit vahingoittavat siviilejä aivan vastaavalla tavalla. Israel puolustautui sanomalla, että jos ja kun ne kielletään kansainvälisellä sopimuksella, me vastaamme tapahtumaan asianmukaisin toimin.
Toisaalta pohdittiin sitä, sisältyykö niiden kielto implisiittisesti Geneven sopimukseen. Ainakin voi sanoa, että rypälepommi sopii vaikeasti yhteen Geneven sopimuksen kanssa, mitä tulee siviiliväestön suojeluun sotatilanteessa.
Israelin edustaja moitti erityisesti Libanonin velttoutta toimeenpanna YK:n päätöslauselma 1559, joka velvoitti riisumaan Hizbollahin aseista. Kuinka se salli Hizbollahin kehittyä riippumattomaksi armeijaksi Libanonin valtion sisällä; kuinka se ei varoittanut kansainvälistä yhteisöä siitä, mitä on tapahtumassa?
Valiokunta esitti kysymyksiä molemmille osapuolille. Israelilta kysyttiin mm. miten se suhtautuu riippumattoman selvitysryhmän työskentelyyn, ja miten Israel aikoo mahdollisesti osallistua aiheutettujen vahinkojen korvaamiseen.
Libanonilta kysyttiin, miten hallitus aikoo varmistaa sen, ettei Hizbollah kidnappaa rauhanturvaajia ja jälleenrakentajia? Me lähetämme 7000 sotilasta vakauttamaan ja osa työstä koostuu Hizbollahin aseista riisumisesta – kuinka sitoutunut Libanon on aseistariisuntaan ja millä tasolla?
Amnestyltä kysyttiin, miten kansainvälisen oikeuden näkökulmasta suhtaudutaan siviilien käyttöön ihmiskilpenä? Onko syy ihmiskilpeä käyttävän osapuolen vai sen joka näitä ampuu? Amnesty tuomitsi ihmiskilpien käytön mutta katsoi, ettei se silti oikeuta rypälepommien käyttöön.
Aika loppui, ja selkeitä vastauksia kuultiin vähän.
Libanonin suurlähettiläs
Israelin suurlähettiläs edessä vasemmalla.
