Tiistai oli Strasbourgissa Suomen kannalta juhlava päivä. Puhemies Borrell esitteli täysistunnon puhujavieraan, Suomen tasavallan presidentin Tarja Halosen. Tuntuihan se hyvältä, kun puhemies hehkutti sitä, että suomalaiset naiset saivat ensimmäisenä maailmassa äänioikeuden ja nyt meillä on ensimmäinen naispresidenttimme vieraana.
Täysistunnon jälkeen presidentin kunniaksi järjestettiin lounas.Puhemies Borrell keskustelee Tarja Halosen kanssa.
Halonen pitää kiitospuhetta.
Presidentin esiintyminen oli hyvin sympaattinen ja reipas. Puheen sisältö tasapainoinen ja järkevä. Mutta hieman on moitittava hänen avustajakuntaansa tai puheen kirjoittajaa, kuka se lieneekin: kyseessä oli suoritus, ei saavutus.
Euroopan parlamentti on foorumi, jolla on totuttu kuulemaan toisinaan hyvinkin tarkkaan harkittuja ja retorisesti vaikuttavia puheita valtion päämiehiltä ja muilta vaikuttajilta. Nyt sellaisesta mahdollisuudesta luovuttiin sovinnolla. Puhe oli asiallinen, moitteeton ja poliittisesti korrekti, mutta turvallisuushakuisuudessaan yllätyksetön.
Puhe oli varsin tasainen luettelo kaikesta, mihin Suomi pj-kaudellaan panostaa. Mutta sellaisen asiallisen luettelon ilman näkemystä luetteli pääministeri jo heinäkuussa – siksi Halonen olisi voinut käyttää tilaisuutta hyväkseen ja sanoa jotakin mieleenpainuvampaa kuin kehua yhdelle instituutiolle toista instituutiota; hän korosti peräti kahdesti Euroopan neuvoston asemaa.
Halosella on kutkuttava mahdollisuus toteuttaa itseään toisella kaudella – jatkovalintaa ei tarvitse ajatella. Juuri nyt voisi puhua puheen, joka muistetaan. Presidentti voisi luoda henkeä eurooppavisioon ja katsoa hieman kauemmas – tai lähemmäs, tai syvemmälle, tai tarkemmin. Mietin, miksi ketään ajattelijaa tai edes oivaltavaa verbaalikkoa ei siteerattu puheessa. Ehkäpä kannattaisi. Mehukas puhe on kuitenkin niitä poliittisen elämän harvoja iloja, joita on luvallista nauttia ja harjoittaa.
