Kuluneella viikolla Suomi, EU:n tuore puheenjohtajavaltio, kävi esittäytymässä europarlamentille juuri ennen meppien kesälomatauon alkamista. Kokoomuslaisena oppositiopoliitikkona on paikallaan tunnustaa reilusti, että Suomen ministerit ovat onnistuneet hyvin, muutamat jopa loisteliaasti. Hallitus ansaitsee kehut hyvästä valmistautumisesta parlamentin hiillostukseen, joka toisinaan voi olla kovaa. Olen tuntenut ylpeyttä maanmiesteni ja naisteni osaamisesta, karismasta ja ammattitaidosta. Naisten kohdalla tekee mieli lisätä listaan vielä tyyli. Suomalaiset naisministerit häikäisivät muutenkin kuin kiitettävän suurella lukumäärällään.
Toisaalta EU:n puheenjohtajuus ei pelkkä hallituksen juttu olekaan kyse on koko Suomen puheenjohtajuudesta, ja sellaisena me sen otamme. Toivomme ministeriemme onnistuvan, koska se on yhteinen etu, ja suurimmassa poliittisessa ryhmässä haluamme myös olla edesauttamassa sitä.
Muutamin kohdin suomalaisia on moitittu luettelevasta puheesta ja suoranaisten listojen esittelystä. Kun mainitsee lähes kaiken, jää tuskin sijaa moitteille jonkin asian unohtamisesta toisaalta mitään ei jää mieleen, ja juuri mieleen jäävät asiat ovat tärkeitä, sillä niistä puheenjohtajuuskaudet jälkeenpäin muistetaan.
Siksi olisi tärkeää ottaa riski ja rakastua pariin näyttävään teemaan.
Minä tekisin sen politisoimalla Itämeren.
Itämeri voisi olla loistava poliittinen täky niin Barrosolle kuin koko EU-eliitille, jota kansalaisten kasvava epäluottamus EU:ta kohtaan huolestuttaa. Unionin yksi kipeimpiä poliittisia tarpeita olisi kyetä konkreettisesti osoittamaan, että EU:sta on hyötyä. Että olemme yhdessä vahvempia kuin yksin.
Siksi Itämeri kannattaisi markkinoida EU:ssa laajentumisen poliittisena testinä ja malliesimerkkinä siitä, mitä Unioni parhaimmillaan voi saada aikaan ja näyttää se teoin.
Kyseessä on ehkä maailman kaunein mutta myös likaisin meriympäristö. Haavoittuva kaunotar, joka muuttuu aika ajoin hernerokaksi. Riittävän likainen, jotta kaikki tajuavat sen ongelmaksi, ja riittävän rajattu, jotta siihen voidaan vielä puuttua. Itämeren vaikein ympäristöongelma liittyy rehevöitymiseen ja happikatoon. Veden erikoislaatu makean ja suolaisen välimaastossa lisää entisestään sen haavoittuvuutta.
Viimeinen laajentuminen teki siitä EU:n sisämeren. Nyt on entistä paremmat mahdollisuudet päästä rajoittamaan niitä päästöjä, jotka Itämerta rehevöittävät. Saimme poliittista lihasvoimaa, joka pitäisi täysimääräisesti hyödyntää.
Itämeren tilaa on tutkittu paljon. Ruotsissa jotkut tutkijat ovat esittäneet Itämeren ajautuneen jo lukkotilaan, jota ei voi enää avata. Suomalaistutkijoiden laajan BIREME-tutkimusohjelman tulokset antavat myös toivoa: Itämeren sisäiseen ravinnekuormitukseen voidaan vaikuttaa vähentämällä ulkoista kuormitusta.
Voimakkaasti pilaantuneet merialueetkin voivat toipua, jos päästöjä vähennetään. Tutkimus on auttanut kartoittamaan uhkatekijöitä entistä tarkemmin. Esimerkiksi Itämeren lajiston alkuperä tunnetaan nyt tutkimuksen ansiosta paremmin, ja uusien tulokaslajien tunnistaminen ja niiden haittojen kartoittaminen on entistä helpompaa.
Sanonnan mukaan taitava poliitikko on se, joka saa oman edun kuulostamaan yhteiseltä edulta. Itämeren kohdalla se ei olisi edes vaikeaa. Tämä ympäristöhanke pitää politisoida niin, että sen arvo tajutaan ja sen tutkimukselle ja tehokkaalle suojelulle saadaan rahaa.
EU:n komissio julkisti viime vuoden lokakuussa ehdotuksen EU:n meriympäristöstrategiaksi sekä sen rinnalla meridirektiivin. Kun nyt asia on muutenkin vahvasti esillä, Suomen kannattaa täysillä hyödyntää tilaisuus neuvoston puolella. Nyt ei saa ujostella ja tulkita Itämeren pelastamista nurkkakuntaiseksi oman asian edistämiseksi, sillä kyseessä on yhteinen etu.
Meristrategia ei ymmärrettävistä syistä ollut prioriteettina Itävallan puheenjohtajuuskaudella. Sen edistäminen ja konkretisointi jää Suomelle, jonka tulee olla aloitteellinen ja täsmällinen strategian kanssa ja huolehtia, että aihe kantaa tarpeeksi kauas. Suomen jälkeen Saksa ryhtyy puheenjohtajavaltioksi, mutta kestää kolme vuotta ennen kuin seuraava Itämerivaltio, Ruotsi, tulee johtoon. Suomen tulisi huolehtia EU:n meristrategian yhteensopivuudesta kansallisten strategioiden ja alueellisten toimien kanssa. Lisäksi Suomen tulisi ajaa erityisen tarmokkaasti tutkimuksellisen näkökulman sisällyttämistä meristrategiaan.
Meillä on loistava tilaisuus. Politisointi voi pelastaa Itämeren.
