Laskelmat pielessä

12.4.2006
Jutun lopussa käy ilmi, mitä tämä porukka ei hallitse
Jutun lopussa käy ilmi, mitä tämä porukka ei hallitse

Mieletöntä. Tänään tuli Reutersilta uutinen, että päästöoikeuksien hinnat ovat yltäneet uuteen ennätykseen, 30 euroon tonnilta. Kyse ei luonnollisestikaan ole pelkästä päästöoikeuden noususta vaan se vaikuttaa välittömästi sähkön hintaan tullen sekä teollisuuden ja kuluttajien maksettavaksi. Hommasta rikastuvat sellaiset sähköyhtiöt, jotka tuottavat voitollista pörssisähköä.

Päästöoikeuksien hinnat ovat nousseet jo viisinkertaisiksi siitä, kun päästökauppa viime vuoden alussa alkoi. Asetelmaan ovat vaikuttaneet kohonnut öljynhinta ja vähävesinen vuosi.

Hintojen odotetaan nousevan edelleen, jopa 40 euroon tonnilta.

Nykyistä päästötonnin hintaa EU:n komissio ei ottanut huomioon edes pahimmissa kauhuskenaarioissa. Olen sinnikkäästi vaatinut päästökaupan jäädyttämistä, ja jatkan vaatimista edelleen. Tämän piti olla harjoitusjakso, ja se todella sietäisi tarkoittaa sitä, että jos harjoitus menee pieleen, siitä voidaan ottaa opiksi. Juuri tätä ehdotin päästökaupan pääarkkitehdille, Delbekelle, kun olimme samassa seminaarissa maaliskuussa päästökaupan seurausvaikutuksia analysoimassa. Puheeni voit tsekata tästä.

Hätäisesti ajoitettu ja yksipuolinen päästökauppa on pistänyt kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset tiukoille nostaessaan kustannuksia ja energianhintaa. UPM-Kymmenen päätöstä sulkea Voikkaan tehdas sopii mielestäni arvostella, mutta poliitikkojen on syytä tunnustaa myös oma vastuunsa asiasta. Päästökauppa ei ole tehnyt olosuhteita ainakaan yhtään helpommiksi. Se nosti energianhintoja ja raakapuun hintaa ja ohjaa sitä jalostuksen sijasta energiakäyttöön.

Samanlaisia ongelmia kantautuu myös terästeollisuuden suunnalta. Menen ensi kuussa tutustumaan kokkolalaisen Bolidenin tilanteeseen. Siellä laskettiin, että sähkönhinnan nousu vastaa 400 ihmisen palkkakustannuksia vuodessa. Se on viidesosa vuotuisesta liikevoitosta, silkkaa tulonsiirtoa sähköyhtiöille. Vaikea sitä on maailmanmarkkinahintoihin lisätä.

Tätä menoa energiaintensiivinen teollisuus karkaa Euroopasta kokonaan, eikä suinkaan parempia ympäristönormeja jonnekin muualle noudattamaan.

Naurettavinta on, että ne jotka asiasta päättävät, tuskin ymmärtävät siitä mitään. Minulla on 731 kollegaa europarlamentissa. Päästökaupan kohdalla olimme tasavertaisia lainsäätäjiä ministerineuvoston kanssa. Veikkaan, että kuusi, korkeintaan kahdeksan näistä 732:sta ymmärtää, miten päästökauppa toimii. Suurin osa ei tiedä yksityiskohdista yhtään mitään, ja valitettavasti suurin osa tästä suurimmasta osasta vain myötäilee poliittisesti korrektia mielipidettä.

Voit kommentoida tätä ja muita blogitekstejä Kysy Korholalta- palstan puolella. Viittaa silloin otsikossa blogipäivämäärään.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *