Taas poliittinen perjantai. Aamulla unetti, sillä olin tullut kotiin yöllä yhden jälkeen, Frankfurtista tulleella viimeisellä koneella. Kävin kuitenkin eduskunnassa suhmuroimassa, sieltä menin EU-seminaariin puhumaan, sitten Belgeen tapaamaan erästä taloustoimittajaa, joka oli kiinnostunut energia-asioista ja päästökaupasta. Mietiskelin, että nyt pitäisi vaihteeksi puhua jo muustakin, mutta mitä mahtaa, kun aihe vihdoin kiinnostaa lehdistöä.
Illalla kotiintultua huomasin vihreiden Hassin ja Tynkkysen yhteistiedotteen samasta aiheesta:
"Suomi keskittyi kuitenkin EU-päätöksenteossa vastustamaan päästökauppaa eikä muokkaamaan direktiivin sisältöä Suomen kannalta parhaaksi mahdolliseksi. Myös päästökaupan kotimainen toteutus ontuu. – Nyt on varsinainen silmänkääntötemppu syyttää vihreitä päätöksistä, joita vihreät arvostelivat jo etukäteen, toteaa Hassi."
Holy cow! Nyt oli kyllä varsinainen silmänkääntötemppu kääntää asia näin päin. Sadan prosentin jälkiviisautta. En uskoisi ellen näkisi.
Hassi oli itse tekijänä toukokuun loppuun 2002 asti. Hassin ministerikauden aikana Suomi hyväksyi sopimuksen EU-taakanjaosta, joka on päästökauppadirektiivin pohjana. Samoin Suomen osuus Kioto-tavoitteesta sovittiin Hassin ja hänen vihreän edeltäjänsä aikana. Juuri nämä ylitiukat tavoitteet päästökauppaan yhdistettynä ovat syy siihen, miksi korkean ympäristötason Suomi kärsii järjestelmästä, ja tätä kytkemistä vastustin itse voimakkaasti. Vihreät puolustivat direktiiviä yhtä kiihkeästi.
Hallituksen ongelma on siinä, että kotimainen toteutus on vaikeaa, jos eurotasolla tehty pohja on huono. Suomihan on joutunut omassa päässään ennaltaehkäisemään parhaansa mukaan päästökaupan aiheuttamia ilmeisiä haittoja ja kilpailuvääristymiä.
Hassi ja Tynkkynen jatkavat: Vanhasen hallitus päätti jakaa päästöoikeudet yrityksille ilmaiseksi. Vihreät ennustivat tämän johtavan sähköyhtiöiden ansiottomiin voittoihin – kuten kävikin.
Heh. "Kuten kävikin". Ei siihen mitään korkeampaa vihreää neroutta tarvita, kaikki me sen tiesimme. (Ensimmäisenä windfall profitin osasivat ennakoida suomalaiset Jukka Leskelä ja Harry Viheriävaara, jotka alkoivat puhua ongelmasta muistaakseni vuoden 2001 lopussa tai 2002 alussa.) Ongelma johtuu yhteisistä sähkömarkkinoista, joilla sähkönhinta määräytyy kalleimman tuotantomuodon mukaan. Suomi pitäisi sulkea ulkomaailmalta, jos tämän ongelman haluaisi vihreillä resepteillä täällä korjata. Eikä sitä yksinkertaisesti voi korjata Suomen päässä, jos EU:n tasolla on luotu ongelma. Vaikka päästöoikeudet olisi myyty huutokaupassa, ongelma olisi aivan sama – rahaa pumppautuu päästöttömille energiamuodoille windfall profitin muodossa.
– Energiayhtiöille alkoi sataa satojen miljoonien eurojen edestä mannaa – ei taivaalta, vaan kuluttajien kukkarosta, toteaa tilanteesta Tynkkynen.
Oi populismia. Samalla kukkarolla vihreätkin kävisivat, jos päästöoikeudet huutokaupattaisiin heidän mallinsa mukaan. Sähkön hinta nousisi vielä enemmän. Vihreät uskovat, että osittainen huutokauppa olisi ratkaissut päästökaupan ongelmat. Siinä he erehtyvät pahoin. Sähkönhinnan nousua huutokauppakaan ei estäisi.
Hassi ja Tynkkynen vaativat, että hallitus alkaa ripeästi verottaa niin sanottuja windfall -voittoja eli sähköyhtiöiden ansiottomia voittoja. Vihreät ehdottivat veroa jo kaksi vuotta sitten. Verotulot tulisi käyttää kotimaisen uusiutuvan energian, esimerkiksi biopolttoaineiden vauhdittamiseen ja energian säästön edistämiseen. – Ilmastoystävällisen energiatekniikan kehitys on avainasemassa, jotta voimme vähentää päästöjä niin nopeasti kuin maapallon ja ihmiskunnan suojelun kannalta on välttämätöntä, muistuttaa Hassi.
Olemme yhtä mieltä siitä, että fiksusti toteutettu päästökauppa olisi hyvä asia. Se ei silti ole korjattavissa Suomen vaan EU:n tasolla. Juuri sillä tasolla vihreät olivat tekemässä päästökauppaa, josta ei tullut fiksu. Windfall-verotukset Suomessa olisivat nyt sortuvan rakennuksen korjaamista laastarilla.
Jos hallitus verottaisi näitä Suomessa, toki kateus Fortumia kohtaan helpottaisi mutta ei se muuttaisi mitään kohonneen sähkönhinnan ongelmassa, joka taakoittaa teollisuuttamme. Rahaa virtaisi yhä entiseen malliin vesi- ja ydinvoimalle Pohjoismaissa. Se kallistaisi vain kustannuksia lisää, sillä nekin voimayhtiöt jotka tuottavat sähköä omakustannushintaan osakkailleen (mm. metsäyhtiöille) joutuisivat saman veron piiriin. Ja mitä järkeä olisi verottaa PÄÄSTÖTTÖMIÄ muotoja, kun juuri niihin pyritään?
Tynkkynen ja Hassi vaativat myös sitä, että myös tehokkuus otettaisiin huomioon päästöoikeuksia jaettaessa. Toisin sanoen seuraavan kierroksen päästöoikeuksia ei tule jakaa firmojen tähänastisen tuprutuksen perusteella vaan tuotantomäärien suhteessa. – Tämä palkitsee puhdasta tuotantoa ja investointeja moderniin tekniikkaan. Juuri se on päästökaupan tarkoitus, toteaa Hassi. Seuraavalla kaudella osa päästöoikeuksista tulee myös huutokaupata.
En tässäkään kohdin voi olla hymyilemättä. Ajoin direktiiviin sisään tehokkuutta kriteerinä jo alusta alkaen, mutta samalla pahoittelin miten vaikea sitä on yhdistää siihen seikkaan, että päästökaupan pohjaksi otettiin maiden omat Kioto-tavoitteet. Puhuin teoreettisesta minimistä ja prosessipäästöjen huomioon ottamisesta – ja direktiiviin jäikin prosessipäästöt, mutta siitä ei ole juurikaan iloa kun pohja on mahdoton.
Poliittisen kuluttajansuojan nimissä vihreiden pitäisi nyt tunnustaa osuutensa, eikä väistää vastuutaan suuntaamalla huomiota yksityiskohtiin.
