Suomea on patisteltu viime aikoina ulkoa ja sisältä parantamaan biopolttoaineiden käytön mahdollisuuksia, ja maatamme on moitittu jumboksi bioenergian käytössä. On tietenkin tärkeää jo poliittisesti, että vähennämme riippuvuutta öljystä. Yhtä tärkeää on kuitenkin myös, ettemme hurahda ympäristöpolitiikan uusimpaan trendivirtaukseen tutkimatta sen todellista antia.
Itse asiassa Suomi on bioenergian käytön johtava maa. Puunjalostusteollisuutemme käyttää erittäin tehokkaasti jätteensä bioenergiantuotantoon. Haketta käytetään merkittäviä määriä. Myös turvetta, joka uusimman tieteellisen tutkimuksen mukaan ei suinkaan ole fossiilinen vaan hitaasti uusiutuva biomassa, käytetään tehokkaasti.
Ilmaston kannalta fossiilisten polttoaineiden käyttöä olisi tärkeä vähentää mahdollisimman paljon. EU:n itsepetos biopolttoaineiden kohdalla toistaiseksi on, että CO2-tasevaikutus lasketaan vain loppukäyttäjän osalta eikä polttoaineen tuottamisessa syntyneitä päästöjä ole otettu huomioon.
Tästä syystä bioenergiasta synnytetty kuva on liian ruusuinen ja ilmastonsuojelun kannalta harhaanjohtava. Valitettavan usein todellisuus on vain päästöjen siirtämistä putkesta toiseen. Esimerkiksi suurimpaan osaan biodieselistä käytetään toisena raaka-aineena fossiilisperäistä metanolia. Tämänkään osuutta ei oteta laskelmissa mukaan, vaikka se olisi teknisesti helppoa. On välttämätöntä muuttaa käytäntöä siten, että kaikkien biopolttoaineiden kohdalla koko elinkaari otetaan huomioon, ja arvion tekee puolueeton taho.
EU:n alueella bioenergian, varsinkin peltopohjaisen pohjoismaisen energian, CO2-tehokkuus on toistaiseksi heikko. Joidenkin arvioiden mukaan se on jopa negatiivinen, varsinkin etanolin kohdalla, jolloin biopolttoaineen tuotanto vaatii enemmän energiaa kuin sitä tekemällä saadaan. Eikä etanolikaan ole ihannepolttoaine, koska sen käyttö lisää monien muiden yhdisteiden, kuten aldehydien, päästöjä ilmaan. Etanolin kylmäominaisuudet ovat myös heikot, samoin polttoarvo on alhainen: autojen kulutus liki tuplaantuu.
Jos bioenergiaa aletaan tuottaa tehomaatalouden avulla, lannoitteiden valmistus kuluttaa sekin runsaasti fossiilipohjaista energiaa. Energiakasvintuotannon ekologisuus olisi syytä varmistaa siksikin, ettei ympäristö ja vesistöt vaaranneta elintarviketuotantoa runsaamman lannoitteiden käytön takia ja että maa on otettavissa takaisin elintarviketuotantoon, jos tilanne sitä vaatii.
Biopolttoaineita pystytään tuottamaan tehokkaimmin aurinkoisilla alueilla, jolloin pinta-alatuotto on moninkertainen pohjoismaihin verrattuna. Valitettavasti tämä edellyttää usein luonnonvaraisen sademetsän raivaamista biomassan tehoviljelyyn. Ekologistako? Jo nyt esimerkiksi Ruotsissa käytetystä etanolista noin 80% tulee Brasiliasta. Kovin energiatehokkaana sitä on vaikea pitää.
Ruotsin kaltaista pellettitukea on kaivattu myös Suomeen. Siinäkin maltti on paikallaan. Pientalojen lämmityksen aiheuttamat partikkelipäästöt ovat jo nyt merkittävin hiukkaspäästölähde taajamissa. Savukaasujen tehokas puhdistus olisi edullisinta suorittaa voimaloissa, joissa tuotetaan yleensä lämmön lisäksi myös sähköä. Ympäristön ja ihmisten terveyden kannalta olisi siksi edullisempaa suosia kaukolämpöä kuin talokohtaista pellettikäyttöä. Valitettavasti vain päästökauppa ei suosi tätä ratkaisua, koska voimalat ovat päästökaupan piirissä, yksityistaloudet taas eivät.
Bioenergiaa kannattaa silti edistää kaikkialla, missä se aidosti korvaa fossiilisia eikä vain siirrä päästöjä putkesta toiseen. Puheenjohtajuuskaudellaan Suomi ottaisi ison askeleen koko Euroopan puolesta pitämällä esillä niitä ristiriitaisuuksia, joita EU:ssa on biopolttoaineiden ja biomassan lupamenettelyjen suhteen. On maita, joissa tehtaat eivät voi hyödyntää sivutuotteena syntyviä biomassoja, vaikka ne olisivat korvaamassa fossiilisia polttoaineita. Mitään lainsäädännöllistä estettä ei ole; paikalliset lupaviranomaiset vain tekevät lupaehdot mahdottomiksi. Esimerkkimaita ovat mm. Hollanti, Italia ja Espanja, joskus Suomikin. Käytännössä näissä maissa tällainen potentiaalinen biomassa joko haudataan kaatopaikoille metaanipäästöjä synnyttämään tai viedään lähimpään maahan, jossa energiahyötykäyttö sallitaan – mutta silloin menetetään kuljetusten verran energia- ja kasvihuonekaasusäästöjä.
