Eija-Riitta Korhola, MEP, ympäristövaliokunnan jäsen
Kuten olemme tänään saaneet kuulla, Itämeri on yksi maailman ainutlaatuisimmista mutta myös uhanalaisimmista merialueista. Itämeri on myös hyvin kansainvälinen meri: sen valuma-alue sijaitsee usean valtion alueella, jolla asuu lähes 85 miljoonaa ihmistä.
Kansainvälinen yhteistyö on siten ensiarvoisen tärkeää Itämeren suojelutoimissa. Suomen tulee huolehtia omien ranta-alueidensa hyvästä tilasta ja päästöjen merkittävästä vähentämisestä. Mutta pelkästään kotimaisilla vähennyksillä ei voida merkittävästi vaikuttaa avoimen Suomenlahden tai muun Itämeren tilaan. Näiden lisäksi tarvitaan kansainvälisiä toimenpiteitä. Erityisesti Suomenlahden kokonaiskuormituksen vähentämisessä Venäjän osuus on ratkaiseva.
Suomenlahden rannikkovaltiot ovat viime vuosina lisänneet poliittista, tutkimuksellista ja taloudellis-teknistä yhteistyötään Itämeren tilan parantamiseksi. Paljon on kuitenkin vielä tehtävissä, erityisesti EU:n puitteissa. Laajentuminen teki Itämerestä EU:n aidon sisämeren. EU:n maantieteellisen painopisteen siirtymisen kohti koillista Eurooppaa on saatava näkymään EU:n toiminnassa. Vaikka EU on vahva Itämeren alueen vaikuttaja, sen läsnäoloa jäntevöittävä ja ohjaava strategia on kuitenkin puuttunut. Ero on suuri esimerkiksi toimiin Välimerellä, jossa laaja integroitu Välimeri-ohjelma kattaa suuren joukon erityyppisiä instrumentteja. Puutetta korjaamaan on pienin askelin muotoutunut EU:n pohjoista ulottuvuutta koskeva strategia. Pohjoinen ulottuvuus on pysynyt kuitenkin hyvin pienenä verrattuna välimerelliseen vastineeseensa.
Laajentuminen antoi historiallisen mahdollisuuden koota aikaisempaa suurempaa poliittista lihasvoimaa Itämeren tilan auttamiseksi. Itämeren tilan pitäisi olla myös laajentumisen poliittinen testi: jos emme nyt saa parannusta aikaan, häpeä on moninkertainen. Euroopan parlamentin jäsenet Itämeren ympärysvaltioista ovatkin vaatineet Euroopan unionilta merkittäviä toimia Itämeren alueen hyväksi. Siksi olemme halunneet puhua Itämeri-strategiasta, joka ottaa huomioon alueen poliittiset, taloudelliset ja ekologiset haasteet. Sisältönsä ja resurssiensa puolesta Itämeri-strategian tulisi olla hyvin samankaltainen kuin EU-Välimeri kumppanuusohjelma, sisältäen laajoja alueen yhteistyömuotoja, niin jäsenvaltioiden kesken kuin Venäjänkin kanssa.
Strategian olisi muodostuttava ainakin kahdesta ympäristön kannalta keskeisestä pilarista: tiivistetystä yhteistyöstä Euroopan unionissa sekä vuoropuhelusta Venäjän sekä sen alueiden kanssa Itämeren pelastamiseksi. Itämeristrategiaa ja pohjoista ulottuvuutta ei tule nähdä toistensa kilpailijoina vaan toisiaan täydentävinä ohjelmina.
Lisääntyvän öljynkuljetuksen myötä suuronnettomuuden riski Itämerellä kasvaa jatkuvasti. Myös pieniä tahallisia, joskin laittomia päästöjä tapahtuu sadoittain Suomenlahdella ja muualla Itämerellä. Selvitytin muutama vuosi sitten Itämeren rantavaltioiden valmiudet mahdollisen öljyonnettomuuden torjunnassa. Tulos oli masentava: joidenkin osalta valmius rajoittui muutamiin sinkkiämpäreihin. Merellisen öljypäästön vahingontorjuntaan onkin EU:n tuella kehitettävä ajanmukaiset tekniikat.
Venäläinen kaasujätti Gazprom on aloittanut hankkeen Itämeren poikki kulkevan kaasuputken rakentamiseksi. Putken rakentaminen alkoi viime joulukuussa ja putken pitäisi olla valmis 2010. Gazpromin mukaan uusi putki tuo vakautta kaasuntoimituksiin. Nykyisellään Gazprom tuottaa Euroopan kaasusta noin neljänneksen.
Suomenlahden pohjassa sotaromun ja myrkkytynnyreiden seassa kulkeva putki huolestuttaa rannikkovaltioiden kansalaisia. Gazpromin tuore lupaus, että Itämeren pohjassa kulkevan kaasuputken ympäristövaikutukset tutkitaan kunnolla, on otettava siten vastaan tyydytyksellä. Kaasuputken rakentamisesta tulisi kuitenkin alkaa keskustella avoimesti Itämeren maiden kanssa, kaikki projektiin liittyvä tarpeellinen tieto tulisi olla avoimesti saatavilla ja hankkeeseen liittyvät mahdolliset ympäristöriskit tulisi huolellisesti arvioida jo ennakkoon. Århusin sopimuksesta voi olla apua tässä suhteessa. Tätä avoimutta ja riskianalyysiä Suomi voisi EU:n tulevana puheenjohtajana olla voimakkaasti ajamassa. Itämeren alueen vanhahkon hallintokulttuurin on vaihduttava eri toimijoiden väliseen keskustelukulttuuriin, uuteen demokratian malliin.
Komissio julkisti viime vuoden lokakuussa ehdotuksen EU:n meriympäristöstrategiaksi. Meriympäristöstrategia on yksi seitsemästä yhteisön strategiasta, jotka ovat syntyneet kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman puitteissa. Sen tavoitteena on asettaa kauaskantoisia, selkeitä ja johdonmukaisia tavoitteita kaikkien Euroopan merien ekosysteemin suojelemiseksi ja säilyttämiseksi sekä merien ja niiden luonnonvarojen kestävän käytön edistämiseksi.
EU:n meristrategian perustana on ns. ekosysteemilähestymistapa, jossa otetaan huomioon sekä suojeltava ympäristö että meriympäristöön vaikuttavat ihmisen toimet. Strategia asettaa yleisen näkymän merialueiden suojelulle, jotta tulevat sukupolvet voisivat nauttia ja hyötyä biologisesti moninaisesta ja puhtaista ja turvallisista meristä. Kunnianhimoisena tavoitteena että kaikki EU:n merialueet ovat ympäristöllisesti puhtaita vuoteen 2021 mennessä.
Meristrategia ei ymmärrettävistä syistä ole prioriteettina Itävallan puheenjohtajuuskaudella. Näin ollen sen edistäminen ja konkretisointi jää Suomelle, jonka tulee olla erittäin aloitteellinen ja täsmällinen strategian kanssa ja huolehtia että aihe kantaa tarpeeksi kauas. Suomen jälkeen Saksa ryhtyy puheenjohtajavaltioksi, mutta kestää kolme vuotta ennen kuin seuraava Itämerivaltio, Ruotsi, tulee johtoon. Suomen tulisi huolehtia EU:n meristrategian yhteensopivuudesta kansallisten strategioiden ja alueellisten toimien kanssa ja integroida paikallisyhteisöt sen implementaatioon. Lisäksi Suomen tulisi ajaa erityisen tarmokkaasti tutkimuksellisen näkökulman sisällyttämistä meristrategiaan.
Itämeren tulee näkyä myös EU:n tutkimusbudjetissa hyvin. Komission ehdotuksen mukaisesti 7. puiteohjelman vuosibudjetti on kaksinkertainen edellisiin ohjelmiin verrattuna ja puiteohjelman kausi pitenee neljästä vuodesta seitsemään. Komission ehdottaman ohjelman kokonaisbudjetti on 73 mrd euroa, mutta kun kokonaisuudessaan EU:n budjetti on yhä auki, ei puiteohjelmankaan lopullista summaa voi sanoa. Seitsemännen puiteohjelman tavoitteena on lisätä eri toimijoiden yhteistyötä, vähentää päällekkäistä tutkimusta ja löytää ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. Tavoitteiden toteuttamiseksi komissio soveltaa EY:n perustamissopimuksen 169 artiklan mukaisia yhteistyöohjelmia – käytännössä yhteisiä tutkimusohjelmia. 169 artikla sopii laajaan yhteistyöhön, jota ei voida toteuttaa puiteohjelman tavallisten rahoitusmuotojen avulla. Erityisen tärkeää olisi varmistaa BONUS for the Baltic Sea Science -ohjelman hyväksyminen 169 artiklan hankkeeksi.
