Viikonloppu ei ollut pitkä mutta se oli innostava. Kävimme lauantaina katsastamassa mökkiä ja metsää, ensi kerran omistajan silmin. Minusta on tullut mieheni kanssa tammisaarelaisen torpan kesäasukas ja samalla metsänomistaja. Nyt on vain ensitöikseen saatava lahonneen järvenrantasaunan tilalle ehjä. Tällaisesta suunnittelusta pidän se on konkreettista ja valmistuu takuulla aikaisemmin kuin direktiivit. Tuskin tarvitsee mennä edes sovitteluun.
Tähän hankkeeseen liittyy yksi avioliittomme pitkäaikaisista lentävistä lauseista. Reilut viisitoista vuotta sitten asuimme pasilalaisessa (olisi paljon romanttisempaa jos joku lukisi vahingossa ”pariisilaisessa”) opiskelijakaksiossa kahden lapsen kanssa, ja olin kovin raskaana jo kolmannesta. Kerran Atte sai suuren oivalluksen oltuaan Keskuspuistossa tuulettamassa tilanahtauden rasittamia aivojaan. Mies oli kotiin tultuaan ilmeisen määrätietoinen ja kertoi keksineensä mitä elämältä haluaa: Haluan liiterin. Jokaisen miehisen miehen täytyy saada liiteri. Se tässä elämässä on pielessä. Minusta se oli niin vaikuttavaa, että suljin kunnioituksesta suuni ja uskoin kerrasta. Selvä. Miehen on saatava liiteri, ja kaikki se mitä liiteri mukanaan tuo.
Nyt se tuli, ja mikä liiteri! Se on selvästi kuulunut miehelle, joka on rakastanut liiteröintiä kaikkine päivineen.
Yksi sykähdyttävimmistä yllätyksistä löytyi autovajasta, jossa oli kahdessa suuressa kaapissa satoja, ehkä tuhansia kirjoja. On kotoisaa muuttaa paikkaan, jossa on historia ja jossa ihmiset ovat rakastaneet lukemista. Olen kirjahullu, ja tunsin heti liikuskelevani omalla maaperällä.
Nykyinen puoluetoverini ja ikiaikainen ystäväni Raakel Lignell, Sipoon kunnanvaltuutettu, oli miehensä Nicken ja lapsikatraan kanssa katsastamassa paikkoja, sillä meistä tulee lähestulkoon mökkinaapureita. Lämmitimme tuvan vanhan puuhellan, teimme kuumaa keittoa ja joimme lämmintä punssia, kun Snappertunassa oltiin. Vähitellen alkoi olo lämmetä. Metsässä oli huumaavan kaunista sillä valkea kuura peitti varvut, sammalet ja jäkälät. Mutta taisin vilustua, ja sunnuntaina Edinburghiin lentäessä korvia sattui. Olo yltyi vähitellen klassisen sairaaksi: nenä vuotaa, korvat paukkuvat, palelee ja yskä nousee rintaa pitkin ylöspäin.
Edinburghissa alkoi EU-ACP yhteiskokous, jollaisia pidetään kahdesti vuodessa. Gloucesterin herttua, paikallinen siniverinen, avasi kokouksen, jonka asialistalla on tällä kertaa mm. luonnonkatastrofien syyt ja seuraukset ja kemikaaliasetus REACHin aiheuttamat vaikeudet kehitysmaiden vientiin. Ensimmäisen illan ohjelmassa oli viskinmaistajaiset säkkipillimusiikin tahdissa. Jostain syystä nykyään ei maistu viski lainkaan, vaikka periaatteessa tunnustan pehmeät ja savuiset skottilaiset mallasviskit herkullisiksi elämyksiksi.
Kesken Edinburghin istunnon minun oli lähdettävä välillä käymään Brysselissä, sillä kokoukset eivät kunnioita toisiaan. Raporttini Århusin sopimuksesta on ympäristövaliokunnan käsittelyssä, joten sitä en voinut väliinkään jättää. Edinburghin kaunis kaupunki vaihtui siis maanantaina nuhruisempaan Brysseliin, mutta keskiviikkona palaan kilttikansan pariin.
