Kun Euroopan parlamentti äänesti Romanian ja Bulgarian jäsenyyssuosituksesta huhtikuussa, EPP-ED -ryhmässämme ihmeteltiin asetelmaa. Koskaan mikään maa ei ole ollut niin kaukana jäsenyysehdoistaan kuin Romania oli. Erityisesti mainittiin epäonnistuminen korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa, puutteet sananvapaudessa ja vähemmistöjen asemassa sekä heikko ympäristötaso. Toisekseen hämmästeltiin sitä, ettei päätöstä oltu koskaan tehty näin aikaisin, 20 kuukautta ennen jäsenyyden voimaantuloa.
Koska laajentumista oli lukuisissa kansalaiskeskusteluissa perusteltu harmonisoinnilla ja lupauksilla, että jäsenyyskriteereistä pidetään tiukasti kiinni, pidin jokseenkin luontevana äänestää jäsenyyssuositusta vastaan. Äänestysselityksessä totesin, että kannatan kyllä Romanian jäsenyyttä mutta en jäsenyysehtojen polkumyyntiä.
Äänestyksen jälkeen media kysyi syytä miinusäänelle. Pidin kysymystä yllättävänä: yhdessä sovituista ja EU-kansalaisille toistamiseen esitetyistä kriteereistä kiinni pitämisen pitäisi olla normaali ele eikä poikkeuksellinen tai hämmästyttävä seikka. Ellei niistä pidetä kiinni, vastaisuudessa on yhä vaikeampi vaatia minkäänlaisista sopimuksista kiinnipitämistä.
Uskon, että tästä on EU-kriisissäkin kyse. Ranskalaisten ja hollantilaisten ei-äänille on monta teoriaa, mutta yksi ja sama tulee täällä vastaan niin usein, että sitä on turha kiistää. Kyseessä on reaktio ainakin laajentumisen vauhtiin ja toteutustapaan. Nyt maksetaan heikosti hoidetun kansalaiskeskustelun poliittista hintaa.
Perustuslain puolustukseksi on sanottava, että se ärsyttää molempia poliittisia laitoja. Toiset moittivat perustuslakia liiallisesta markkinahenkisyydestä, toiset taas liiallisesta sosialistisuudesta, mikä kertoo ettei se ole aivan pahasti vinksallaan.
En siis jaksa uskoa, että ongelma olisi The European Constitution, perustuslaki. Pikemminkin The European Constipation, Euroopan ummetus: Eurooppa on syönyt liikaa sulattamatta sitä kunnolla, ja nyt vatsa on kova. Kansanäänestys antoi ihmisille mahdollisuuden harjoittaa poliittista kuluttajansuojaansa. Koska viime vuosien muutokset ovat tapahtuneet valtavalla vauhdilla ja jatko näyttää yhä kiihkeämmältä, äänestämällä ”ei” haluttiin vetää jarrusta – olkoonkin että se tehtiin asian vierestä.
Ahneus on kuolemansynti, politiikassakin. Poliittinen ahneus voi muodostua liikevoimaksi yhteisössä, jossa puheenjohtajuudet vaihtuvat tiuhaan ja on tarve antaa näyttöjä ja jättää oma jälki historiaan. Tämä aiheuttaa tahdin kiihtymistä tunnistettua ja ennakoitua tulevaisuutta kohti: tehdään se siis meidän kaudellamme, minun aikanani, kun se kuitenkin joskus tapahtuu.
Poliittisen tappionkin hetkellä on syytä nähdä asian valoisa puoli. Kansalaiset äänestivät ”väärin”, mutta onneksi kyseessä on liitto, jossa jopa niin saa tehdä, äänestää omaa etuaan vastaan. Tulos oli pettymys, mutta tapahtuneesta otettava opiksi ja kansalaisten mielenilmaisua on kunnioitettava. Jos poliitikko alkaa halveksia sitä, kannattaa lopettaa.
Nykypäivä 17.6.05
