Huh huh. Istun paraikaa täysistunnon äänestyksessä, jossa koko aamupäivän on keskusteltu EU:n tulevaisuudesta. Britannian Tony Blair on puhunut kahdesti, ja tajuan, että vuoden päästä hänen paikallaan on Suomen Matti Vanhanen. Ei onneksi sentään heti Blairin kauden jälkeen, sillä kyse olisi auttamatta jyrkästä antikliimaksista. On pakko tunnustaa, että Blair on esiintymiseltään loisteliain poliitikko, jota olen elävänä kuullut.
Se ei tietenkään tee hänestä vielä parasta poliitikkoa. Muistan lukeneeni, että Blairin hallitus on satsannut tietoisesti kommunikaatioon. Hallitukseen nimitettiin Head of Story Development, jonka tehtäväksi tuli muuttaa hallituksen toimet yhteiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi helposti kaupattavan tarinan muotoon. Se ei sinänsä ole kyseenalaista, sillä poliittisen eliitin yritykset tehdä politiikkaa ymmärrettävämmäksi ovat demokratian kannalta arvokkaita. Mutta kun yksi näistä Story Developmentin tuotteista koski Saddam Husseinin joukkotuhoaseita, se panee jo pohtimaan, ohittaako tarinoiden kaupattavuus niiden totuusarvon.
Pakko myöntää, nyt Blair onnistui vakuuttamaan. Aamupäivän keskustelu oli hänelle suuri poliittinen voitto. Salin ilmapiiri oli ennakkoon mitä kyynisin sen jälkeen kun Britannia romutti budjettisovun ja sai maineen itsekkäänä kansallisten etujen ajajana. Kun tähän lisätään Blairin veljeily Bushin kanssa, voi sanoa ettei hän ollut kaivatuin johtaja aloittamaan seuraavaa kautta. Mutta Blair osasi, monien mielestä liiankin hyvin, ja sali niin oikealla kuin vasemmallakin keskeytti hänen puheensa epätavallisen usein.
Vain ranskalaiset olivat hiljaa. Erikoista oli, ettei Blair tainnut mainita Chiraqia kertaakaan mutta silti onnistui tekemään tästä täydellisen syntipukin ja menneisyyden miehen.
Jos Tony Blair ei olisi britti, hän taitaisi olla itseoikeutettu Euroopan henkinen johtaja.
Tässä muutama poimittu Blairin ajatus aamun puhesessiosta. Kirjoitettu teksti ei tietenkään tee oikeutta Blairille, jolla etenkin ääni, äänenpainot ja eleet ovat kunnossa, sen lisäksi että hänen älynsä on nopea.
Kommentti parlamentin vihreiden Daniel Cohn-Benditin ilkeilevään puheenvuoroon: ”Muistan teidät, ennen kuuntelin teidän puheitanne, ja nyt te kuuntelette minua. Ainoastaan historia osoittaa, tapahtuiko tässä edistystä vai ei.”
Aamupäiväkeskustelun lopussa: ”Haluan tehdä selväksi että olen aina pyrkinyt saamaan aikaan konsensuksen” salissa naurua ”no, selvästikään en saanut konsensusta aikaan tällä lausunnolla.”
”Keskustelua ei käydä vaihtamalla loukkauksia tai menemällä henkilökohtaisuuksiin. Kyse ei ole sosiaalisen Euroopan ja markkinoiden Euroopan välisestä kiistasta. Sellainen on pelottelua niitä kohtaan jotka haluavat muutosta. Ihanteet säilytetään muutoksen avulla ja ne kuolevat muutosta vastustamalla.”
”Uskon Eurooppaan, jolla on vahva sosiaalinen ulottuvuus, enkä koskaan hyväksyisi Eurooppaa, joka on vain markkinoita. Kyse ei ole jakolinjasta sosiaalisen ja taloudellisen Euroopan välillä. Ne eivät ole eri huoneissa vaan niiden on tarkoitus tukea toisiaan.”
”Olemme puhuneet paljon kriiseistä, puhukaamme myös saavutuksista. Meillä on takanamme 50 vuotta rauhaa, vaurautta ja menestystä. Historia on EU:n puolella, yhdessä myös yksilöllinen vahvuus korostuu.”
”Kysymys ei ole instituutioiden kriisistä vaan poliittisen johtajuuden kriisistä. Laakenin piti tuoda EU kansalaisia lähemmäs – tekikö se niin? Lissabonin piti parantaa kilpailukykymme – onko se tapahtunut? Onko meillä halua kuunnella ihmisiä? Ihmisten pitäisi saada kokea johtajuuden osana ratkaisua, ei osana ongelmaa.”
”Peräänkuuluttamaani muutosta on vastustettu sillä perusteella että se modernisoisi sosiaalisen mallimme. Mutta millainen on se malli, joka on luonut 20 miljoonaa työtöntä?”
”Ongelma ei ole perustuslaissa. Kuten sanotaan, ongelma ei ole teksti vaan konteksti.
On olemassa suuntaus, jonka olen havainnut kahdeksana vuotena pääministerinä. Joskus palataan institutionaalisiin kehyksiin, kun pitäisikin keskustella politiikan suunnasta. Syytetään toimielimiä, kun pitäisi itse asiassa korjata suuntaa. Meidän tulisi kaiken aikaa keskittyä muistamaan niiden ihmisten päivittäiset huolet, joita edustamme. Jos sen teemme, silloin ihmiset sanovat kyllä eikä ei.”
