Poikkipoliittisuutta (Hämeen Sanomat)

28.5.2005

Britannia aloittaa EU-puheenjohtajakautensa muutaman viikon päästä. Joku toimittaja kysyi tulevia teemojaan esitteleviltä brittiministereiltä, sisältyvätkö myös energiakysymykset puheenjohtajuuskauden teemoihin. Ei, vastasi ministeri, kuten sanoin aiomme keskittyä Lissabonin strategian vahvistamiseen.

Logiikka on sama kuin sanoisi, että olen kiinnostunut syömisestä mutta en ruoasta.

Tämä on EU:n ongelma yleisemminkin. Isot energia- ja ilmastokysymykset seilaavat yksin avaruudessa, irrallaan toisistaan ja muista politiikanaloista. Vain se selittää, miksi EU antaa energiaomavaraisuutensa karata käsistä. Tai sen, miksi ilmastopolitiikalla on niin huono onnistumisennuste. Poikkitieteellisyyden lailla nyt tarvittaisiin poikkipoliittisuutta, jotta asioiden yhteydet tunnistettaisiin.

EU on sitoutunut alentamaan kasvihuonekaasuja 15-30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, ja peräti 60- 80% vuoteen 2050 mennessä. Päätos on oikea ja välttamätön, silla kaiken tutkimuksen valossa ilmasto lämpenee tavalla, joka poikkeaa kaikista aiemmista vaihteluista.

EU:n päästövähennyskehitys on kuitenkin pysähtynyt, kun helpoimmat vähennystoimet on tehty. Yhdeksän viidestätoista vanhasta jäsenmaasta on ylittänyt oman Kioto- tavoitteensa yli 20 prosentilla. Komissiokin on huomannut väärään suuntaan viittilöivät käyrät ja oikaisee käyriä paperilla oikeaan suuntaan tarjoamalla ratkaisuksi energiansäästöön viittaavia lisätoimia, joita ei kuitenkaan toistaiseksi ole määritelty. Jollei mitään radikaalia keksitä, EU joutuu hyvin pian tunnustamaan, ettei Kioto-tavoitteisiin päästä.

EU:n päästökauppa ei ratkaise paljoakaan. Sen kilpailua vääristävät piirteet näkyvät hyvin siinä, että suurimmaksi päästöoikeuksien myyjäksi tulee Puola. Kaikki tietävät, ettei Puola myy muuta kuin kuumaa ilmaa. Maan runsas myyntitili ei johdu sen ympäristösaavutuksista, vaan aiemmasta päästömenneisyydestä. Direktiiviä tehtäessä moni ei halunnut uskoa, että kansalliset päästökiintiöt sotkevat joustavaksi markkinamekanismiksi tarkoitetun päästökaupan aivan joksikin muuksi. Suomen kannalta ikäväksi tosiasiaksi jää, ettei varhaisia toimiamme riittävästi palkita.

Muistan kuinka päästökauppadirektiiviä tehtäessä Suomen silloinen vihreä ympäristöministeri rauhoitteli toimittajia, joita olin päästökaupan vääristymistä varoittanut. "Ei voi olla niin, että asiansa hyvin hoitavia rangaistaan" hän vakuutti, ja hyväksyi sopimuksen, jossa juuri niin tehdään. Toivomuksia, hurskaitakaan, ei kirjata direktiiveihin.

Niinpä Euroopassa harjoitetaan päästökauppaa, joka on enemmän byrokratiaa ja rakennepolitiikkaa kuin kasvihuonekaasujen hillintää. Rahoitamme myös Venäjää vuoteen 2012 asti, jonka jälkeen maa voi halutessaan vaikkapa irtaantua Kiotosta.

Päästöttömän ydinvoiman alasajo heikentää samaan aikaan EU:n energiaomavaraisuutta. Vuoteen 2025 mennessä tuontiriippuvuuden arvioidaan ylittävän 70 prosenttia – käytännössä se merkitsee riippuvaisuutta Venäjän maakaasusta, jota himoitsevat EU:n lisäksi myös Intia ja Kiina. Näin suuri riippuvuus ei ole pelkkä huoltovarmuusongelma: pelkään, että se vaikuttaa tulevaisuudessa myös EU:n ulko- ja ihmisoikeuspolitiikan laatuun.

Ydinvoimakeskustelua on käyty pitkään energiapopulismin ehdoilla, mutta se on yhä vaikeampaa, kun ydinvoiman alasajon seuraukset näkyvät. Aina ja kaikkialla siitä seuraa fossiilisten polttoaineiden kasvava kulutus. "Poliittinen" luopuminen ydinvoimasta on paljon helpompaa kuin korvaavien vaihtoehtojen löytäminen käytännössä. Ruotsi on kolminkertaistanut ydinvoimakapasiteettinsa sen jälkeen kun maa 80-luvun alun kansanäänestyksessä päätti luopua siitä. Saksassa tuulivoima kattaa vain pienen osan vajeesta, joka syntyy kun ydinvoimasta luovutaan lähinnä "kestävän kehityksen" syistä.

Suomen kuudennesta voimalasta käytävä keskustelu ei ole liian aikaista, muuten keinovalikoimamme päästöttömän energian lisäämiseksi jää liian suppeaksi. Tällä on suora vaikutus energiaintensiivisen teollisuutemme kilpailukykyyn. Sen alasajo olisi perusteltua, jos kyseessä olisi ympäristön kannalta oikea teko. Mutta juuri ilmestynyt tutkimuskin vahvisti sen mikä tiedetään: Suomi on ympäristöasoissa ykkönen. Siksi on vaikea nähdä, miksi tuotanto pitäisi vapaaehtoisesti päästää löysempien ympäristönormien maihin.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *