Retoriikka uljas, käytäntö kurja
EU:n taloushuippukokouksessa toistettiin maaliskuussa jälleen kerran jo tavaksi tullut toive Lissabonin strategiasta ja se kuinka kaukana olemme tavoitteesta nousta maailman kilpailukykyisimmäksi yhteisöksi. Puheita lukiessa kävi oikein sääliksi kaunista Lissabonin kaupunkia, jos sen nimiin pantu tavoite muuttuu pelkkien poliittisten kuplien ja toiveajattelun symboliksi. Ai Lissabon se vitsikö?
Lissabonin strategiasta voisi löytää montakin epäonnistumisen kulmaa, mutta oma huomioni energia-asioita seuraavana meppinä kiinnittyy siihen epäsuhtaan, joka vallitsee eurooppalaisen energiapolitiikan ja Lissabonissa ilmaistujen tavoitteiden välillä. On kuin ne olisi laadittu eri maanosissa. Enkä oikeastaan ihmettele tavoitteiden karkaamista, jos niille ei etsitä nykyistä johdonmukaisemmin raameja ja jatkuvuutta.
Huolestuttavimpana seikkana pidän energiaomavaraisuuden heikkenemistä. Nyt EU tuo niukasti yli puolet energiantarpeestaan ulkopuolelta, ja vuoteen 2025 mennessä tuontiriippuvuuden arvioidaan ylittävän 70 prosenttia. Käytännössä se merkitsee sitä, että riippuvaisuutemme Venäjän maakaasusta merkitsee myös huomattavaa hintaepävarmuutta EU kilpailee energian saatavuudesta Intian ja Kiinan rinnalla, ja Venäjälle jää hinnoittelun ilo. Itse pelkään, että tämä kilpailuasetelma vaikuttaa lähitulevaisuudessa myös ulko- ja ihmisoikeuspolitiikkamme laatuun.
Päästökaupan kilpailua vääristävät piirteet ovat kaikille valkenemassa viimeistään nyt, kun huomataan että suurimmaksi päästöoikeuksien myyjäksi tulee Puola. Direktiiviä tehtäessä moni ei halunnut uskoa, että kansalliset päästökiintiöt sotkevat joustavaksi markkinamekanismiksi tarkoitetun päästökaupan aivan joksikin muuksi. Suomen kannalta ikäväksi tosiasiaksi jää, ettei varhaisia toimiamme riittävästi palkita. Ja kaikille on selvää, ettei Puola myy muuta kuin kuumaa ilmaa. Myyntiin joutavat päästöoikeudet eivät johdu sen ylivoimaisista saavutuksista.
Näin ollen on pakko todeta, että Euroopassa harjoitetaan päästökauppaa, joka on enemmän rakennepolitiikkaa kuin kasvihuonekaasujen hillintää. Rahoitamme Venäjää vuoteen 2012 asti, jonka jälkeen maa voi halutessaan vaikkapa irtaantua sopimuksesta.
Euroopan biopolttoainestrategia on kysymysmerkki sekin. Asia kuulostaa jalolta mutta sen kauaskantoisuutta voi epäillä jo rajallisen saatavuuden takia. Euroopan alueelta ei merkittävästi ole saatavissa lisää biomassaa energiatuotantoon. Esimerkiksi Suomen peltopinta-ala ei riitä Suomessa käytetyn diesel-polttonesteen tuotantoon vaikka koko tuotantomme muutettaisiin palvelemaan sitä. Euroopassa asetettu tavoite 5,75% edellyttää massiivista tuontia muilta alueilta ellei energian kulutus tipu murto-osaan nykyisestä. Tämä taas merkitsee riippuvuuden kasvua, eikä edistä kasvihuonepäästöjen rajoitusta, koska hyvin pian ollaan tilanteessa, jossa syödään hiilidioksidinieluja.
Lisäksi hanke nostaa ravinnon maailmanmarkkinahintaa, millä seikalla on myös eettisiä seurauksia, kun kehitysmaat suuntaavat tuotantonsa ravinnon tuottamisesta Euroopan tarvitsemaan biomassan tuotantoon.
Samaan aikaan kun me Euroopassa suuntaamme valtavasti energiaa byrokratiaa ja hallinnointia vaativaan päästökauppaan, USA on panostanut tutkimuksen seuraavaan vaiheeseen. Sen avainkysymyksiä on vetytalouteen siirtyminen ja energiasäästöön satsaavan tekniikan kehittäminen. Me olemme jäämässä päästövähennystekniikan kehittämisessä auttamattomasti jälkeen, siitäkin huolimatta että Eurooppa tutkii paljon. Meiltä puuttuu vain kyky tehdä siitä johtopäätöksiä ja johdonmukaista politiikkaa.
EU on retorisesti jalo yhteisö, siinä missä USA onnistuu ärsyttämään jääräpäisyydellään. Maaliskuun EU-huippukokouksessa sovittiin uusista kunnianhimoisista päästövähennyksistä samaan aikaan kun jäsenmaidemme päästöjen vähentäminen on lähes täysin pysähtynyt. Ellemme keksi joitakin erityistoimia, ne vain kasvavat. Kohtalon ivaa voi olla se, että joudumme vielä nielemään retoriikkammekin – tai lunastamaan lupauksemme arroganttien amerikkalaisten avulla. Ja lopulta voi käydä niin huonosti, että juuri amerikkalainen teknologia pelastaa meidät.
Energiaa Suomessa – Energy in Finland
