Eräs saksalainen brysselinlobbari kertoi minulle merkillisen tarinan. Hän oli ollut työmatkalla Pakistanissa, ja Islamabadin Marriot-hotellin kirjakaupan näyteikkunassa hänen silmiinsä pisti tutunnäköinen nainen kirjan kansissa. Sehän oli Ms. Korhola, hänen "ehdoton suosikkinsa, mitä kävelytyyliin tulee". Mutta kirjasta hän ei viisastunut, se oli aivan ilmeisesti suomea.
Olisin muuten epäillyt herran tarinaa, sillä hänellä on erikoinen tapa ylistää joka kerta vastaantullessa kävelyäni ja kriittinen sielu voisi kuvitella, että tässäpä uudet freesit raamit jutulle, jotta sitä ei aina tarvitsisi toistaa samanlaisena. (Hän on jopa kertonut, että aikoo opettaa tyttärensä kävelemään samalla tavoin, kunnes tämä kasvaa naisen ikään. Mitä muuten ihmettelen, että miten hän sen tekee. Kävelee korholasti itse? Vai ottaa opetusvideon eikä huomaa että toinen polveni on leikattu ja vetelee nykyään holtittomasti ihan omia ratojaan). Mutta uskottavammaksi tarinan teki se, että kyseessä oli suomenkielinen kirja, enkä usko hänen tienneen minun sellaista kirjottaneen.
Kysyin, miksei hän ottanut kuvaa niin merkillisestä kohtaamisesta. Sanoi ällistyneensä niin paljon, ettei hoksannut – mutta lupasi toimittaa kuvan jälkikäteen koska hänellä on ystäviä Islamabadissa.
Jos nyt joku keksii uskottavan selityksen sille, miten suomalaismepin suomenkielinen kirja päätyy pakistanilaisen kirjakaupan ikkunaan, lupaan palkita hänet. Vaikkapa kirjalla.
