Uh, miten suvaitsematonta (Nykypäivä)

Vielä pari viikkoa sitten kaikki oli Rocco Buttiglionen maailmassa
kohtuullisen mallillaan. Paavin lähipiiriin kuuluva Italian komissaariehdokas, valtiotieteen professori, entinen kollegamme ja ryhmätoverimme oli tulossa läpihuutoperiaatteella Barroson komission oikeusasioiden komissaariksi.

Tai niin hän luuli, kunnes astui vihreiden ja sosialistien virittämään miinaan. Nyt me emme muusta puhukaan.

Buttiglione tiedettiin hartaaksi katolilaiseksi, joka jakaa kirkkonsa perinteisen opin ja etiikan. Mitään outoa siinä ei ole, EU:n perustajaisät olivat lähes kaikki sellaisia. Politiikassa vaikuttavat katolilaiset ymmärtävät yleensä kuitenkin tehdä eron henkilökohtaisen vakaumuksensa ja sen poliittisen sovelluksen kanssa.

Niinhän teen minäkin, vaikken katolilainen olekaan. En esimerkiksi usko, että voisin koskaan itse tehdä aborttia, mutta puolustan mahdollisuutta aborttiin. Ensinnäkin siksi, että elämä on vaikeaa, joskus erittäinkin vaikeaa. Toiseksi lähden siitä, ettei kaikkien tarvitse elää minun uskoni mukaan – en ole fundamentalisti.

Kun Buttiglionen homonäkemyksiä perättiin, hän totesi ettei asialla ole merkitystä, koska hän ymmärtää tehdä kantilaisittain erottelun ns. henkilökohtaisen moraalin ja lain välillä. Mies täsmensi, ettei ketään saa syrjiä seksuaalisen suuntautumisensa perusteella ja vakuutti sitoutuvansa tähän periaatteeseen. Avioliittovastauksensa hän aloitti muistuttamalla sanan etymologiasta, joka viittaa äidin suojeluun, mutta kiirehti toteamaan kannattavansa naisen yhtäläisiä oikeuksia työelämään. Myöhemmin hän on lisännyt pitävänsä yksinhuoltajaäitejä sankareina.

Jos seurasi koko keskustelun, on aika vaikea nähdä ainesten riittävän skandaaliin. Nyt keitettyyn soppaan on tarvittu runsaasti liioittelua, väärää siteeraamista ja halua provosoitua. Suvaitsevaisuutta on ajettu tavalla, joka on valitettavan suvaitsematon.

En tunne pakkomiellettä ryhtyä yksioikoisten lausunnonantajien sijaiskärsijäksi, ja taitamattomista sanavalinnoistakin professoripoliitikkojen on vastattava itse. Mutta muutama kohussa ilmennyt piirre vaivaa minua.

Jos olisin homo, olisin loukkaantunut tavasta, jolla seksuaalista identiteettiäni puolustetaan: leimaamalla muita ja sulkemalla suita. Sehän tietää, että elämäntapani oletetaan tarvitsevan tuekseen holhousta.

Euroopan Unioni uhkaa tuoda kiusallisen hyvin mieleen totalitaristisen Sovjet Unionin, jossa uskonnollisen vakaumuksen omaava oli kelpaamaton korkeisiin virkoihin. EU:n työsyrjintädirektiivi ei koske komissiota tai parlamenttia, mutta jos koskisi, voisimme juuri ensi viikolla olla hilkulla rikkomassa sitä.

Jos parlamentti hylkää komission, skandaali todella olisikin valmis. Kohujuttujen ja huhujen sijasta tilanne pitäisi analysoida, ja mitä jäisi käteen? Farssi, ja menetetty arvovalta.

Kokoomus on korostanut olevansa suvaitsevainen puolue. Mitä se tarkoittaa, on hyvä miettiä tällaisten tapausten valossa. Voisimme lainata asennetta Voltairelta, joka sanoi: "Olen eri mieltä kanssasi ja ajattelen sinun olevan täysin väärässä, mutta puolustan oikeuttasi olla sitä vaikka hengelläni.” Ahdas liberalismi naiivissa moralismissaan on tästä kaukana.

Nykypäivä, 22.10.2004

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *