Strasbourgissa huomasin taas kerran, miten paljon enemmän saa aikaan positiivisesti, ei niuhottamalla. Reilun kaupan herkkukorini ovat sulattaneet kaksi tärkeää sydäntä, ja sain lupauksen että ensi syksystä alkaa systemaattinen reilun kaupan tuotteiden myynti parlamentissa.
Reilun kaupan ongelma monessa maassa edelleen on liian pieni myyntivolyymi. Tässä julkiset laitokset kuten Euroopan parlamentti voivat hyvin näyttää esimerkkiä. Vähän aikaa sitten sain kerättyä lähes 70 euroedustajan nimen vaatimukseen saada reilun kaupan tuotteita Euroopan parlamentin kahviloista ja ravintoloista. Tiesin, että asiaa oli yksittäisten meppien taholta tivattu aiemminkin.
Pyynnöt oli kuitenkin tähän asti aina tyrmätty syyllä tai toisella. Yksi syy on ollut reilun kaupan tuotteiden laatuun kohdistuva aiheeton ennakkoluulo. Päätin lievittää ennakkoluuloja yksinkertaisella keinolla. Kokosin reilun kaupan tuotteista niin ihanat herkkukorit, että itseänikin vihloi, ja lahjoitin sellaiset asiasta vastaavalle kvestorille, Jacques Poosille että Nicolas Riefelille, johtajalle parlamentin pääsihteeristössä.
Itse korin luovutuksiin en ehtinyt, sillä jouduin lentämään viime viikolla kesken kaiken Kurikkaan. Mutta korin saajat olivat mykistyneet, ja Riefel sanoi haluavansa tavata minut. Tänään se järjestyi Strasbourgissa, ja aiemmat esteet hankkeelle näyttivät kerta kaikkiaan sulaneen pois.
Perustin viime syksynä parlamenttiin reilun kaupan työryhmän, joka on keskittynyt käytännöllisiin ja reilua kauppaa suoraan edistäviin kysymyksiin. Jatkossa on tarkoitus pitää yhdessä komissio ja alan järjestöjen kanssa Euroopan laajuista reilun kaupan viikkoa vuosittain.
Jotkut moittivat reilun kaupan sabotoivan vapaakauppaa ja muodostavan eräänlaisen uuden kartellin. Tästä ei ole kyse – sehän ei olisi reilua. Reilun kaupan käsitteellä viitataan yleensä sellaisiin kaupan toimiin, joilla vahvistetaan pienten tuottajien asemaa sen varmistamiseksi, etteivät ne syrjäydy täysin maailmankaupasta. Heidän näkökulmastaan maailmankauppa nimenomaan ei ole vapaata, sillä suuret ostajat ovat liian määräävässä asemassa.
Tavoitteena on sen varmistaminen, että tuottajat ja työntekijät saavat asianmukaisen osuuden voitosta, sekä työntekijöiden sosiaalisten olosuhteiden parantaminen. Siten esimerkiksi reilun kaupan takuuhinnassa voi olla mukana ehto, että tuotolla ylläpidetään kylän koulua.
Siksi ajattelen, että reilun kaupan edistäminen välittömästi edistää vapaakauppa-ajatusta ja pitkällä tähtäimellä vie mahdollisuuden sosiaaliselta ja muulta dumppaukselta, mikä taas merkittävästi lisää omankin maamme kilpailukykyä.
Kehitysmahdollisuuksien parantaminen köyhissä maissa taas lisää kysyntää myös omienkin tuotteidemme maailmanmarkkinoilla. Useimpien reilun kaupan tuotteiden osalta ei ole mitään kilpailua suomalaisten ja kehitysmaiden tuottajien kesken.
Myyjien että kuluttajien osallistuminen (ja osallistumattomuus) reilun kaupan hankkeisiin on vapaaehtoista. Sekin tärkeä vapaakaupan periaate. Kansainvälinen yhteisö on tunnustanut reilun kaupan merkittävän aseman köyhimpien maiden kehityksessä. Maailman kauppajärjestön (WTO) mielestä tämän alan hankkeet eivät ole este markkinoiden vapauttamiselle, koska niihin ei liity tuontirajoituksia tai muunlaisia protektionistisia toimia.
