Arvoisa puhemies,
Ilmanlaadun puitedirektiivi vuodelta 1996 on perustana nyt käsittelyssä olevan ja kolmen aiemman säädöksen perusta. Puitedirektiivissä luetellaan ne ilman epäpuhtaudet, joille on vahvistettava raja-arvot, tavoitearvot ja tarvittaessa varoituskynnykset.
Näin on toimittu jo rikkidioksidin, typpidioksidin ja typen oksidien, hiukkasten ja lyijyn pitoisuuksien; bentseenin ja hiilimonoksidin; sekä otsonin suhteen, ja nyt on tarkoitus säätää direktiivi ilmassa olevia plysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä, kadmiumia, arseenia, nikkeliä ja elohopeaa koskien.
Ympäristövaliokunnassa hyväksyttiin 60 tarkistusta komission ehdotukseen, ja saatettiin näin mm. komission ehdotus vastaamaan paremmin kolmea aiemmin säädettyä ilmanlaatua koskevaa direktiiviä.
Arvoisa puhemies, tämä nyt valmistumassa oleva integroitu ilmanlaadun paketti ehkäisee ilman saastumista EU:ssa tehokkaasti lukuunottamatta yhtä tärkeää osa-aluetta: pienhiukkasia. Tällä hetkellä kaikkein pienimpien hiukkasten mittaaminen on vaikeaa ja siksi käytännössä olematonta. Kuitenkin ihmiskeho on juuri pienimpien hiukkasten suhteen kaikkein suojattomin. Kun suuremmat hiukkaset pysähtyvät eri kohtiin hengityselimissämme, pääsevät pienimmät suoraan keuhkoihimme ja myös jäävät sinne. Terveysriski on ilmeinen.
Komission tekniset työryhmät ovat mielestäni oikea paikka arvioida pienhiukkasten riskiä sekä mahdollisuutta niiden mittaamiseen. Näiden työryhmien eri tahoja edustavien asiantuntijajäsenten tulisi laatia nykyisen tietämyksen pohjalta kannanottoja yksittäisistä epäpuhtauksista ja esittää siten tietopohja direktiiviehdotuksille. Kun ilmanlaadun neljän direktiivin paketti nyt on valmistumassa, tulisi työryhmille antaa käsiteltäväksi pienhiukkasiin liittyvät ongelmat pyrkimyksenä yhteisten menetelmien ja arviointiperusteiden synnyttäminen jäsenvaltioihin. Tämä täydentäisi olennaisella tavalla yhteisön pyrkimyksiä parantaa ilman laatua ja edistää kansanterveyttä jäsenmaissa.
