Korholan vuotuinen palindromikisa ratkennut

29.2.2004

Vuoden 2003 palindromikisa MEP Eija-Riitta Korholan kotisivuilla on ratkennut.
Voittajaksi selviytyi Juha Kotonen, joka on osallistunut kilpailuun useilla kymmenillä palindromeilla. Korhola palkitsee Kotosen koko tuotannostaan, jolle on tyypillistä selkeys ja hyvä suomen kieli. Itse palindromin lisäksi olennaista on myös sen selitysosa, jota kilpailun tuomari kommentoi. Kotonen on maineikas suomalainen huippupalindromisti, joka tunnetaan myös Mensan jäsenlehden sivuilta.

Kilpailuun osallistui yhteensä satoja palindromeja. Edellisvuosien tapaan poliittisten palindromien voittaja saa palkinnoksi matkan Euroopan parlamenttiin Brysseliin. Palindromi on sana tai pitempi teksti, jonka voi lukea yhtä hyvin alusta loppuun kuin lopusta alkuun.

Esimerkkejä voittoisan tekijän tuotannosta:

Iskä menikin emäksi!
Juha Kotonen

Selitys: Pitäisikö eduskunnassa suorittaa eläkeleikkausten sijaan sukupuolenvaihdosleikkauksia saadaksemme miesten ja naisten määrät tasaisemmiksi? Kimmo Sasistakin tulisi pienellä retusoinnilla hehkeä, juuriltaan eestiläinen Isa Sommik.

Kommentti: Jee, Sasille genitaaliremppa, ja pääsisimme ihailemaan hänen sääriään. Sillä uskonpa, että Sasi on juuri sellainen mies, joka on juuri sellainen nainen, joka ymmärtäisi lisätä silmäniloa maailmassa.
– ER –

Syy siivota tovi – isyys!
Juha Kotonen

Selitys: Näin isäinpäivän kunniaksi loin hyvinkin ponnekkaasti perhepoliittisen, isällisen ja positiivis-ironisen aforismin. Onnea kaikille isille!

Kommentti: Totta, juhlikaamme isää. Tätä kirjoittaessa isänpäivää on jäljellä vielä viitisen minuuttia, joten menen vielä pelastamaan sen mitä pelastettavissa on.
– ER –

Avioitta pussailet – unioni noin utelias, supatti Oiva.
Juha Kotonen

Selitys: Velkuan eläkeläistansseissa ihmetellään kovasti sitä miten poliitikot pussailevat toisiaan vaikka ovat naimisissa ihan toisaalla.

Kommentti: Sanos muuta. Vatanenkin se pussailee mennen tullen eikä edes yksi muisku poskelle riitä vaan on paras kääntää toinenkin poski ihan niin kuin Jeesus opetti. Mutta kun Euroopassa ollaan niin hommahan toimii.
– ER –

Iski minut tuttuni. Miksi?
Juha Kotonen

Selitys: Tätä on Mervi Tapolan ohella pohtinut todennäköisesti myös Merikukka. Tosin ymmärtääkseni vain ensinmainitulla toteamus on monitahoinen.

Kommentti: Niin, taidat olla oikeassa. Mervin mies on todella iskukunnossa.
– ER –

EU, tao planetaario! Koiraat, en Alpoa tue!
Juha Kotonen

Selitys: EU-parlamenttiin pyrkivä feministiastronomi epäilee Rusin vilpittömyttä edelleenkin.

Kommentti: Ai mutta perustelut eivät vaikuta tällä femakolla reiluilta. Minkäs Alpo jalkovälilleen mahtaa. Ei vilpittömyyttä ratkaista näin; vastaavasta asenteesta itseensä sovellettuna naisemme luultavasti hurjistuisi.
– ER –

Ennätyskysely ok, isi. Lutunenu: Tulisiko Yle-syksy tänne?
Juha Kotonen

Selitys: Mitä luulisit, alkavatkohan tiedotusvälineet kiinnostua enemmän tästä palstasta sitten kun tämä syksyllä voidaan lukea jo maailman suurimpiin poliittisten palindromien kokoelmiin?

Kommentti: Kotonen, otapas selvää ollaanko me tehty ennätys jo nyt.
– ER –

Ensio, pitsa-nakein ahnaat etupussien oksennuksia sais, kunnes koneis suputetaan: "Hani-EK anasti pois ne!"
Juha Kotonen

Selitys: Eija-Riitan yltiöpäisen oksennuspussien keräämisvimman äityminen jopa käytettyjen sellaisten hamstraamiseen on saanut koneiden siivoojat YT-spekulaatioiden äärelle.

Kommentti: Ehei, käytetyt olen sulkenut harrastuksen ulkopuolelle. Eli kun avaan kokoelmani julkisuudelle, hajuhaittoja ei tarvitse pelätä.
– ER –

Lue tästä palindromineron palkintomatkasta

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *