Ympäristöministeri Enestamin kommentti päästökauppakritiikin myöhäisyydestä on perusteeton, sillä jos kansainvälinen kehitys johtaa Kioton sopimuksen raukeamiseen, EU on joka tapauksessa tilanteessa, jossa se joutuu tarkistamaan päästökaupan sääntöjä: viiden kuukauden päästä EU:n 25 jäsenestä vain 15 on vähennystavoitteen piirissä, mutta 10 uutta tulijaa on kokonaan vailla sitovaa tavoitetta, ellei Kioton sopimusta ole odotettavissa.
Joulukuun Milanon COP9 -kokouksessa oli huomattavissa, että Kioton sopimuksen kaatumiseen varaudutaan. Vaikka virallisesti pidetään yllä optimismia Venäjän mukaantulosta sopimukseen, näyttää siltä, että EU:n ilmastopolitiikan pääpaino siirtyy nyt uusiutuvien energialähteiden edistämiseen YK:n puitteissa. Ensi kesäkuun Bonnin kokouksessa tämä varmasti tullaan näkemään.
Tämä ei tarkoita, että ilmastomuutoksen vastustamisesta tingittäisiin, vaan että joudumme löytämään uusia ja vähemmän byrokraattisia keinoja sen toteuttamiseen.
Teollisuuden kannalta tilanne on outo. EU on käynnistämässä sisäistä päästökauppaa ja Suomi valmistamassa sen alkujakoa. Kaiken piti olla harjoittelua kansainvälistä päästökauppaa varten, jonka toteutuminen on yhä epätodennäköisempää. Pelot turhaa byrokratiaa luovasta järjestelmästä on siis otettava vakavasti.
Toinen syy, miksi päästökauppakritiikki on yhä aiheellista, koskee Suomen omaa strategiaa ns. joustomekanismien hyödyntämisessä. CDM- ja JI-mekanismien avulla on huolehdittava, että parasta osapuolta ei pelata pois markkinoilta.
Hollanti, joka on toinen tiukan Kioto-tavoitteen otanut EU-maa, aikoo kuitata yli puolet päästövähennyksistään projekteilla. Myös Tanska, vaikka siellä päästöjä olisi vielä paljon mahdollista vähentää, näyttää aikovan projektimekanismien suurvallaksi. Missä viipyy Suomen ilmoitus aikeistaan? Toivon Enestamin vastaavan kysymyksen mahdollisimman pian.
Parhaillaan käsittelyssä oleva projektimekanismeja koskeva direktiivi asettanee EU:n laajuisen katon projekteista ansaittujen päästöoikeuksien kokonaismäärälle: hitaasti havahtuvalle ei tässä menossa jää mitään.
Eija-Riitta Korhola
Europarlamentin ympäristövaliokunnan jäsen
