Euroopan Ilmastomuutosviraston perustaminen olisi tärkeä poliittinen signaali
MEP Eija-Riitta Korhola on esittänyt EU:n ympäristövaliokunnalle aloitteen EU:n ilmastomuutosviraston perustamisesta lähitulevaisuudessa. Korhola puhui asiasta myös Strasbourgin täysistunnossa tiistaina. Ilmastomuutosviraston tehtävänä olisi selvittää kasvihuoneilmiön vaikutuksesta ympäristöön, talouteen ja yhteiskuntaan.
"EU:n kansainvälisesti johtava rooli ilmastomuutoksen torjunnassa edellyttää tietojemme syventämistä ja koordinointia. Tällainen virasto olisi kaivattu linkki tieteellisen tutkimuksen ja poliittisen päätöksenteon välillä", Korhola toteaa.
"EU:n on saatava vahva tieteellinen tuki toiminnalleen esimerkiksi kauppaan liittyvissä kysymyksissä, kun merkittävä kilpailijamme USA ei ole aikeissa ratifioida Kioton pöytäkirjaa."
Sekä ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Caroline Jackson (Iso-Britannia) että parlamentin pysyvä ilmastomuutosasioiden esittelijä Jorge Moreira da Silva (Portugali) ovat jo alustavasti ilmaisseet tukensa Korholan aloitteelle.