Arvoisa puhemies,
EU voi syystä olla tyytyväinen edistyksestä kestävän kehityksen saralla. Kuitenkin myös vastustus on nyt konkretisoitumassa: kansalliset ja kaupalliset edut ovat selvästi nousemassa näkyville. EU:n on entistäkin tärkeämpää kyetä vahvistamaan kumppanuussuhteita kolmansien maiden ja toisten maaryhmittymien kanssa.
Unioni on kiitettävällä tavalla omistautunut erityisesti ilmastomuutoksen hidastamiseen ja torjumiseen. Tässä tehtävässä tarvittava tieto on yhä rajallista, vaikkakin riittävää sen toteamiseksi, että mitään tieteellistä epävarmuutta ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä ei enää olekaan. Johtava roolimme edellyttää kuitenkin tietojemme syventämistä ja koordinointia.
Siksi EU:n tulisi perustaa erityinen Euroopan Ilmastomuutosvirasto, European Climate Change Agency, jonka tehtävänä olisi tukea Yhteisöä ilmastomuutokseen liittyvässä politiikassa. Poliittisesti tämä olisi juuri nyt tärkeä signaali. EU:n on saatava vahva tieteellinen tuki toiminnalleen esimerkiksi kauppaan liittyvissä kysymyksissä, koska merkittävä kilpailijamme USA ei ole aikeissa ratifioida Kioton pöytäkirjaa.
Eurooppalaisen ilmastomuutosviraston tehtävänä olisi tiedonkeruu ilmastomuutoksesta, sen vaikutuksesta ympäristöön, talouteen ja yhteiskuntaan. Viraston tulisi tehdä ja teettää tutkimusta sekä arvioida olemassa olevaa tietoa, ja olemaan näin kaivattu linkki tieteellisen tutkimuksen ja poliittisten päättäjien välissä. Tätä kaikkea tarvitaan, jotta EU:n kestävän kehityksen politiikkaa voidaan entisestään vahvistaa ja terävöittää EU:n roolia kansainvälisenä johtajana. Toimimalla parhaan saatavilla olevan tiedon varassa EU voi rakentaa kansainvälisiä kumppanuuksia, joilla kansalliset ja taloudelliset itsekkyyspyrkimykset voidaan torjua rakentavalla tavalla.
Arvoisa puhemies,
ilmastomuutos on historiamme vakavin ongelma ja uhka. Olisi perusteltua, että sen vakavastiottaminen näkyisi myös EU:n resursseissa.