– Mietintö, joka koskee valmistautumista kestävän kehityksen huippukokoukseen 2002 (Rio +10), on yksi istuntoviikon tärkeimmistä. Se evästää EY:n, maailman johtavan kestävää kehitystä ajavan yhteisön edustajat Johannesburgin huippukokoukseen tarkoituksena astua askel lähemmäs Rion huippukokouksessa 1992 herätettyjä toivon näkymiä. Taloudellinen ja sosiaalinen vakaa kehitys sekä korkea ympäristönsuojelun taso on kyettävä sovittamaan yhteen niin, että nämä osatekijät eivät ole toinen toistensa jarruja, vaan yhdessä vauhdittavat hyvinvointia enemmän kuin mikään osatekijä näistä yksin kykenisi, sanoi Euroopan parlamentin jäsen Eija-Riitta KORHOLA (kd) tänään Strasbourgissa.
Korholan mielestä mietintöluonnos on hieman pessimistinen arvioidessaan tähänastista kehitystä. – On selvä, että vie aikansa edes hidastaa kiihtyvässä vauhdissa etenevää kielteistä kehitystä. Vasta sitten seuraa vaihe, jossa myönteisen kehityksen kulkuja tulee näkyviin. On kuitenkin pidettävä huoli siitä, että eksponentiaaliseen kielteiseen kehitykseen ei pyritä vastaamaan lineaarisesti kehittyvällä politiikalla; silloin olemme aina jäljessä todellisuudesta, Korhola varoitti.
– Riossa sovittiin tärkeästä periaatteesta tehdä yhteistyötä kansalaisyhteiskuntien eli ruohonjuuritason kanssa. Periaate on ensiksikin läheinen EU:lle jo entuudestaan, mutta on tärkeä myös siinä, että juuri sillä voidaan rikkoa perinteisen politiikan lineaarinen jähmeys ja hitaus. Kumppanuusprojektit rakennetaan sillä periaatteella, että hyvät mallit ovat helposti kopioitavissa. Yhteiskuntien sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen kehitys ja demokratisoituminen ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa, kuten olemme monet kerrat saaneet kielteisissä esimerkeissä nähdä, Korhola sanoi.
Korhola muistutti, että YK:n kehitysohjelman UNDP:n tuoreen raportin mukaan vasta hyvin pieni osa maailman yrityksistä kantaa riittävästi yhteiskuntavastuuta. – Kuitenkin on hyviäkin esimerkkejä. On ensiarvoisen tärkeää, miten Euroopan unionissa kohdellaan omia vastuullisia ja vastuullisuuteen pyrkiviä yrityksiä. Yhteisön politiikka on entistä tärkeämpi virittää sellaiseksi, että yrityksillä on mahdollista sitä noudattaa ja että se on myös yrityksiä ajatellen edullisempaa.
– Vastaavasti on johdonmukaisesti pyrittävä siihen, että globaaleilla markkinoilla sosiaalinen ja ekologinen polkumyynti estetään WTO:ssa sovittavilla säännöillä. Tuore esimerkki on päästökaupasta: siihen osallistumattomien kolmansien maiden tuotteille on voitava sovittaa maksuja ja tulleja, jotka tasaavat päästökaupan piiriin kuuluvien yritysten lisärasituksia, Korhola vaati.
