Toimiessani aiemmin yrityskouluttajana näin, miten ns. pehmeät arvot voivat yllättää. Jos tehdas tuotti suurta päivätappiota ylikuumentuneiden henkilöstöongelmien takia seisoessaan, ei kenelläkään ollut enää varaa hymähdellä ihmissuhdeopetukselle. Kouluttajat kutsuttiin hätäapuun ja kriisipalaveri pidettiin, jotta päästäisiin taas töihin.
Jos inhimillisen kulttuurin ihanin ominaisuus, ihmisen kyky antaa anteeksi ja aloittaa uudelta pohjalta, kyettäisiin tuollaisissa tilanteissa hinnoittelemaan, markkinavoimat hämmästyisivät.
Israelin ja palestiinalaisten tilannetta henkeä pidätellen seuratessa mieleeni on tullut kysymys, voisiko anteeksiantamus kuulua kansainväliseen politiikkaan.
Kosto ainakin kuuluu – ja se tuhoaa ja tappaa, kummallakin puolella. Kostamalla ei päästä koskaan tilanteeseen, jossa tunnettaisiin oltavan tasoissa. Siksi oikeudenmukaisuus ei yksin riitä ratkaisuksi maailmassa, jossa sodan yleisin syy on sota. Rinnalle pitäisi löytyä jotakin, joka vapauttaa koston kierteestä.
Anteeksiantaminen on radikaali voima, joka Etelä-Afrikan totuuskomissiossakin on huomattu. "Ei se mitään" -vähättelystä tai unohtamisesta se on kaukana.
Ulkoasiainvaliokunnan vieraana kaksi vuotta sitten oli ugandalainen kuuden lapsen äiti, Angelina Acheng Atyam, vuoden 1998 Unicefin ihmisoikeuspalkinnon saaja. Atyam oli perustanut The Concerned Parents Assosiation – järjestön, joka edusti tuhansia lapsensa menettäneitä perheitä Ugandassa. Sotilaiksi ryöstetyt lapset pakotettiin taistelemaan Ugandan hallitusta ja Sudanin vapautusarmeijaa vastaan. Atyam järjestöineen työskenteli sen puolesta, että arviolta 10 000 ryöstettyä lasta saataisiin vapautettua ja että kansainvälinen yhteisö kiinnittäisi enemmän huomiota lapsisotilaisiin.
Hänen oma tyttärensä ryöstettiin lokakuussa 1996. Sen jälkeen lapsesta ei ollut kuulunut mitään. Atyam tiesi, että nuoret tytöt otetaan yleensä sotilaiden seksiorjiksi – niin luultavasti myös hänen tyttärensä. Toiset lapset pakotetaan kantajiksi tai tappamaan toisiaan ja aikuisia. Vastaanhangoittelevat ammutaan.
Joku parlamentaarikoista kysyi, miten järjestö toimii ja mikä sen poliittinen sanoma on.
"Me emme ole poliitikkoja. Sanomamme on ehdoton anteeksiantamus ja sovinto", Atyam pudotti pomminsa. "Me olemme ehdottomasti antaneet anteeksi. Me voimme kääntää uuden sivun, sen me teemme elävien lasten vuoksi."
"Minä olen odottanut yli kolme vuotta, jotkut vanhemmat vielä kauemmin", hän jatkoi. "Olemme väsyneitä sotaan, lapsemme tarvitsevat paremman elämän. He haluavat Jumalan antamat oikeudet, he haluavat olla oikeita lapsia. Meillä kehitysmaissa ei ole varaa sotaan, siihen me olemme liian köyhiä."
Tuo tyttärensä menettänyt äiti jatkoi: "Kostosta sanoisin, että me emme voi heittää bensiiniä liekkeihin, muuten olisimme samanlaisia kuin he. Me olemme ihmisiä, joilla on kanttia sanoa tämä, koska olemme olleet tuskan keskipisteessä."
Lopuksi Angelina Acheng Atyam kiitti meitä, eurooppalaisia tukijoitaan: "Te olette voimamme lähde. Kiitos, että olette rinnallamme. Siunattuja ovat rauhantekijät." Me ulkoasiainvaliokunnan jäsenet katsoimme maahan ja nieleskelimme.
Uutislehti 100, 11.04.2002
