Autoveron alentamista on odotettu kuin joulupukkia. Mutta en ole taatusti ainoa suomalainen, joka jännittää minä aamuna autoni arvo on romahtanut ja maksan autolainaa tyhjästä – ja päälle mahdollisesti verottajan autonkäyttömätkyjä. Autokauppa on lamassa sekin: kuka haluaisi ostaa auton, jonka arvo alenee tuntuvasti yhdessä yössä?
Autoverointoilu on ollut harhaanjohtavaa, mikäli joku alkaa oikeasti uskoa autoilusta tulevan halvempaa. Valtio ei taatusti tingi tuloistaan – miksi tinkisi? Ei niin ole tehty Keski-Euroopassakaan, missä autojen korkeat vuotuiset käyttömaksut kompensoivat yleensä halpaa ostohintaa.
Verotuksen järkevöittäminen on silti tarpeen: autoveron painopisteen siirtäminen auton hankinnasta sen vuotuisiin käyttömaksuihin parantaa autokantaa. Jossain kulkee raja, jonka jälkeen vanhan auton romuttaminen ja uuden ostaminen tuhlaa vähemmän kuin vanhan käyttämisestä aiheutuva kulutus ja saastuminen; kuusi kymmenestä henkilöautostamme otettiin käyttöön yli kymmenen vuotta sitten. Kuluttajankin olisi helpompaa verrata autoilun mielekkyyttä julkiseen liikenteeseen, jos vastakkain olisivat käyttömaksu ja HKL:n vuosilippu.
Muualla Euroopassa autoilun veroja sopisi sitä vastoin nostaakin. Juuri liikenteen lisääntyvät päästöt vaarantavat Kioton tavoitteiden saavuttamisen, joten olisi kohtuullista edellyttää ympäristökustannusten sisällyttämistä autoilun hintoihin.
Halvan autoilun riemu on ajatuksena niin houkuttava, että moni verotusta alas vaativa haluaa sulkea silmänsä sen kääntöpuolelta: uudemman auton saisi nykyistä halvemmalla, mutta kun entisenkin auton arvo putoaa, välirahaa on liikutettava entiseen tapaan. Autoa todella tarvitsevat ovat siis autoveron alennuksen jälkeen yhtä huonossa jamassa kuin ennenkin – ja huonommassakin, jollei hallitus hoida asiaa fiksusti.
Vinkkini hallitukselle: eriyttäkää autovero kahteen eri verokantaan. Ensimmäisessä verokannassa olisivat autot, jotka on rekisteröity Suomessa ennen autoveron uudistusta. Toisessa verokannassa olisivat tämän jälkeen maahan tuodut uudet tai käytetyt autot. Verokanta seuraisi autoa aina romutukseen asti kuten nykyisin dieselvero.
Uusien, toisen verokannan autojen ensirekisteröintiin liittyvä autovero olisi alhainen, mutta vuotuiset käyttömaksut nykyistä merkittävästi korkeampia esimerkiksi auton saastuttavuuden mukaan. Tämän moni jo hyväksyykin. Mutta muistetaanko, että ensimmäisen verokannan autot ovat olleet jo aikoinaan ostettaessa raskaasti verotettuja?
Mainittavaa mallissani on, että ensimmäisen verokannan autot – eli nykyinen autokantamme – vapautettaisiin vuotuisista maksuista, jopa dieselverosta. Näin rinnalle syntyisi toiset markkinat: käyttökustannuksiltaan edullisina nämä autot olisivat loppuikänsä kysyttyjä, asteittaiseen alasajoon asti. Arvo tietysti laskisi näilläkin mutta ei romahtamalla.
Ostajan ja myyjän kannalta tilanne olisi helppo: autoverokanta olisi myynti-ilmoituksessa yhtä merkittävä seikka kuin tieto mittarilukemasta. Olisi vain päätettävä, haluaako halvahkon uuden – vai edulliset käyttömaksut.
Uutislehti 100, Marraskuu 2001
