Olipa kerran lehti, joka jatkuvasti yllytti lukijoitaan romuttamaan arvot, hylkäämään perinteet, halveksimaan moraalinvartijoita, vihaamaan holhousta. Rajojenrikkominen ja kapinallisuus esitettiin jännittävässä valossa, hyvyydestä tai sitoutumisesta puhuminen oli tylsää ja harmaata. Jos joku sitten otti neuvon varteen ja alkoi elostella, sama lehti riehaantui ihmisvainoon. Toimittaja sai miltei orgasmin pauhatessaan "katsokaa tuota, väärin tekee, hävetköön".
Kun Bill Clinton aikoinaan jäi kiinni sikarien omintakeisesta humidoinnista, jäin miettimään tehtiinkö tässä nyt uusi ennätys. Maailmanhistorian siihen asti tunnetuin seksiskandaaliin sotkeutunut hallitsija oli ollut kuningas Daavid. Poliittinen ura ei katkennut, sillä nuhtelun rikoksesta suoritti ilmeisen hienovaraisesti neuvonantaja Natan. Onni sinänsä; muutoin jälkipolvilla tuskin olisi katumuspsalmin kaltaista runoutta ja Miserere mei -sävellyksiä. Daavid sai pitää ihmisarvonsa. Jumalahan armahtaa – media ei.
Katsoin muutama vuosi sitten Dennis Potterin viimeiseksi jäänyttä haastattelua, parasta koskaan näkemääni tv-keskustelua. Syöpäsairas, morfiinia kipuihinsa ryystävä tv-näytelmäkirjailija oli rakastunut elämään – ja leppymättömän vihainen keltaiselle lehdistölle. "Kuinka he voivat palata työpäivän jälkeen kotiin ja katsoa lapsiaan silmiin", nämä toimittajat, jotka saalistavat ja häpäisevät ihmisiä. Murdoch ja hänen lehtensä Sun olivat Potterille ihmiskunnan vihollisia.
Potterin vihaama Sun julisti tuolloin Clintonista, että "valehtelevan haureudenharjoittajan täytyy lähteä." Mikään ei voisi olla tyypillisempää. Ei kirkko ole aikoihin ruokkinut kansan sormellaosoittelevaa moralismia; homman hoitaa tuollainen lehdistö, koska synti, häpäisy ja tuomitseminen on sen elinehto. Nerokkaalla tavalla tämä journalismin laji osaa yhdistää moraalittomuuden ihannoinnin ja toisaalta tavattoman kapeakatseisuuden tuottavaksi bisnekseksi.
Media onkin sutjakkaasti ottanut haltuunsa kirkon ikivanhat tehtävät, moraalisaarnan ja jalkapuun. Eikö olisi siis jo aika nimetä pappien sijasta juorutoimittajat tekopyhyyden ammattilaisiksi?
Tarkkaan ottaen, tekopyhyys saattaa olla vähän jokaisen ongelma. "Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan." "Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." Näiden lauseiden sanoja osoitti tuntevansa hyvin ihmismielen. Ei ihmisten tuomitsemiseen tarvittaisi auktoriteetiksi edes taivaallista lakikokoelmaa. Riittävän kauhistuttavaa olisi, kun omat sanomisemme ja tekemisemme pantaisiin rinta rinnan. Hävettäisiin tekojamme, jotka olemme itse ehtineet toisten kohdalla joskus tuomita. Aineistoa riittäisi, sivukaupalla.
Uutislehti 100, Huhtikuu 2001
