Arvoisa puhemies,
Haluan onnitella rouva Ferreriä tasapainoisesta mietinnöstä. On tärkeätä, että tunnustamme EU:n roolin ja vaikutusmahdollisuuksien suuruuden, peräänkuulutamme johdonmukaisuutta ja koordinaatiota, samoin haluan ilmaista tyytyväisyyteni siitä, että hallituksista riippumattomien kansalaisjärjestöjen työn merkitys tunnustetaan ja otetaan huomioon kehitysyhteistyössä; nimenomaan siksi että kansalaisyhteiskunta tämän yhteistyön myötä vahvistuisi.
Samoin on terve lähtökohta, että koordinointi suositetaan toteutettavaksi kohdemaiden itsensä valitsemien strategioiden puitteissa.
Kun puhumme kehitysyhteistyöstä, samaan hengenvetoon on terveellistä muistuttaa, ettei kehitysyhteistyö ole mikään tavoite sinänsä. Tavoite on se, että kehitysmaat pystyvät itse selvittämään omat asiansa, ottamaan vastuun omasta kehityksestä sekä toimimaan yhteiskuntina oikeudenmukaisella tavalla. Ja sikäli kuin me itse vaikeutamme näitä mahdollisuuksia, pyrimme korjaamaan asian.
EU-tasolla sen on merkittävä muun muassa sitä, ettemme politiikallamme rohkaise yhden tuotteen varassa elämistä. Globalisaatiosta pystyvät hyötymään vain sellaiset maat, joiden oma talous on kunnossa; vaikean tilanteen eteen joutuvat ne kehitysmaat, jotka sinnittelevät yhden tuotteen varassa.
EU:n tasolla meidän on myös vaalittava arvonäkökohtien heijastumista kehitysyhteistyöpolitiikassamme. Ehdollistamisella täytyy olla sijansa; me emme saa tukea maita, jotka eivät osoita kiinnostusta kansalaistensa ihmisoikeuksiin ja demokratiaan. Muissa tapauksissa on rajoituttava vain humanitaariseen apuun. Samoin pitäisin hyvin tarpeellisena, että EU:lla olisi oikeusasiamiehen tavoin ihmisoikeusasiamies, jonka tehtäviin kuuluisi myös kehitysmaiden ihmisoikeustilanteen tarkkailu.
EU :n tasolla meidän on todella oltava tietoisia avun poliittisista vaikutuksista; kokemuksesta tiedämme jo että apu voi olla vahingollistakin; itse asiassa riski siihen on melkoisen suuri. On kehitettävä apua, joka on luonteeltaan konflikteja ehkäisevää, ei niitä ruokkivaa. Apu on kohdennettava niin, että se koituu kaikkein huono-osaisimpien hyväksi. Ympäristöongelmien aiheuttamat kriisit pitää osata ennakoida. Apua ei tule antaa niin, että se kiihdyttää taistelua luonnonvaroista. On opittava tunnistamaan ne yhteiskunnat, jossa väkivallan riski liittyy valtion harjoittamaan terroriin. Avun kanavoinnissa on otettava huomioon, ettei se pönkitä epädemokraattisia valtarakenteita.
Avun ehdollistamisella voidaan estää tiettyjen ryhmien sortoa ja korruptiota. Tiedän ettei asia ole yksinkertainen, ehdollistaminen on työlästä ja hankalaa, mutta ns. positiivisella ehdollistamisella voidaan saada paljon aikaan; siitä on olemassa hyviä kokemuksia. Siksi EU:n ei pitäisi vierastaa sitä.
