KIRJALLINEN KYSYMYS E-2117/00 esittäjä(t): Eija-Riitta Korhola (PPE-DE) komissiolle
(14. kesäkuuta 2000)
Aihe: Moottoripyörien liikennevakuutusten määräytyminen jäsenmaissa
Suomessa moottoripyörien liikennevakuutusmaksut ovat erittäin korkeita. Syynä vakuutusmaksujen korkeuteen on luonnollisesti moottoripyörien suuri onnettomuusriski. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että vakuutusmaksuja ei ole kohdistettu moottoripyöräluokkiin oikeudenmukaisesti suhteessa kussakin luokassa tapahtuviin onnettomuuksiin. Käytännössä raskaimpien moottoripyörien omistajat maksavat suhteettoman paljon pienempien moottoripyörien onnettomuuksista.
Onko komissio tietoinen Suomen vakuutusmaksukäytännöstä?
Poikkeaako edellä selostettu käytäntö muissa jäsenmaissa noudatettavasta käytännöstä?
Näkeekö komissio asiaan myönteistä ratkaisumahdollisuutta, joka lisäisi oikeudenmukaisuutta maksujen jakautumisessa? Toimivatko sisämarkkinat niin, että suomalainen moottoripyöräilijä voisi ottaa toisesta jäsenmaasta vakuutuksen, joka on hinnoiteltu kohtuullisesti suhteessa kyseisen kuluttajan riskiin ottaen huomioon mm. kuljettajan ikä, ajokokemus, asuinpaikka tai moottoripyörän tyyppi ja koko?
Frits Bolkensteinin komission puolesta antama vastaus
(7. syyskuuta 2000)
Arvoisa parlamentin jäsen viittaa kysymyksessään kaupalliseen käytäntöön, joka liittyy sylinteritilavuuteen eli yhteen niistä perusteista, joita vakuutusyhtiöt käyttävät riskinarvioinnissa. Komission käytettävissä olevien tietojen mukaan vakuutusyhtiöt käyttävät arviointiperusteena moottorin kokoa tai tehoa useimmissa jäsenvaltioissa, myös Suomessa.
Vakuutusmaksujen määrittäminen on osa kunkin yrityksen kaupallista strategiaa, ja peristeet ja menetelmät, joita yritykset käyttävät riskien arviointiin, ovat vapaasti niiden valittavissa. Komission ei voi puuttua kysymykseen, joka liittyy sopimusvapauden periaatteeseen, varsinkin kun alaa koskevien yhteisön säännösten perustana on, että vakuutusyhtiöt päättävät maksuista vapaasti omien hinnoitteluperusteidensa mukaisesti.
Tähän liittyvää yhteisön lainsäädäntöä on muuta ensivakuutusta kuin henkivakuutusta koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta sekä direktiivien 73/239/ETY ja 88/357/ETY muuttamisesta 18. kesäkuuta 1992 annettu neuvoston direktiivi 92/49/ETY (kolmas vahinkovakuutusdirektiivi). Sen mukaisesti kaikki EU:n jäsenvaltioiden vakuutusyritykset voivat harjoittaa luokkaan 10 (moottoriajoneuvovastuu) kuuluvaa vakuutustoimintaa kaikissa jäsenvaltioissa riippumatta siitä tapahtuuko toiminta sivukonttorien kautta vaiko vapaana palveluiden tarjontana. Moottoripyörän omistaja voi ottaa pakollisen liikennevakuutuksen Suomeen rekisteröidylle moottoripyörälleen toiseen jäsenvaltioon asettautuneelta vakuutusyritykseltä sillä edellytyksellä, että kyseisellä yrityksellä on kotijäsenvaltion myöntämä toimilupa ja että yritys on myös Suomen liikennevakuutuskeskuksen ja liikennevakuutustakuurahaston jäsen. Näillä kahdella jäsenyysvaatimuksella taataan "vihreä kortti" -järjestelmän ja moottoriajoneuvojen pakollisen liikennevakuutusjärjestelmän toimiminen. Pakollinen liikennevakuutusjärjestelmä on perustettu seuraavilla direktiiveillä: moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 24. huhtikuuta 1972 annettu neuvoston direktiivi 72/166/ETY, moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 30. Joulukuuta 1983 annettu toinen neuvoton direktiivi 84/5/ETY ja moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevan jäsenvaltioidenlainsäädännön lähentämisestä 14. toukokuuta 1990 annettu kolmas neuvoston direktiivi 90/232/ETY. On myös luotu oikeudellinen käsitys, jonka turvin kuluttajat voivat valita heille parhaiten soveltuvan vakuutustuotteen ja vakuutuksenantajan sen alkuperästä riippumatta.
