Suomen ja Euroopan ongelma on harvinaisen yksinkertainen. Meillä ei ole varaa vihreään politiikkaan. Kysymys ei ole ihmisistä eikä puolueestakaan vaan vihreästä tavasta tehdä politiikkaa, maanis-depressiivisestä tempoilusta äärestä toiseen. Juuri vihreä lainsäädännöllinen bipolaarisuus on ratkaisevasti heikentänyt Eurooppaa investointiympäristönä. Omalla meppiurallani ehdin nähdä jo monta kurvia ja käännöstä, joiden takana olivat ympäristöjärjestöjen muoti-ilmiöt ja joita sitten samalla jyrkkyydellä pyrittiin korjaamaan.
Ongelma on, ettei keskivertoäänestäjä eikä keskivertotoimittaja ole sitä tajunnut. Ongelma ei olisi niin vakava, ellei tuota politiikkaa harjoitettaisi ennen muuta juuri siellä, missä talouden perusta syntyy, energiaratkaisuissa.
Kyse ei ole pelkästään siitä, että edetään huonolla linjalla. Huonotkin päätökset voivat toimia, jos niiden kanssa ollaan johdonmukaisia. Taloudelliset toimijat voisivat silloin todeta: Aha, meillä on nyt aika surkea linja mutta mennään sitten näillä pelisäännöillä, ja löydetään fiksu tapa toimia huonon kehyksen sisällä. Nyt ongelma on siinä, että harjoitettu huono politiikka vaihtuu koko ajan ja loiskuu laidasta toiseen.
Tästä syystä poliittinen muisti olisi arvokas asia.
Poliittisen muistin omaava tietäisi sen, että kymmenen vuotta sitten ympäristöjärjestöt ja vihreät ajoivat voimakkaasti biopolttoaineiden edistämistä, vaikka sittemmin ovatkin halunneet unohtaa tämän luvun historiastaan kokonaan. Vihreiden puheenjohtaja otti biopolttoaineet vuoden 2007 eduskuntavaalien teemaksi. Kauppalehdessä (21.02.2006) hän moitti Suomen hallitusta naiiviudesta sen osoittaessa pikkusummia biopolttoaineiden sovellusten kehittämiseen, kun muualla on satsattu kunnolla: “Saksassa rypsipohjaisen biodieselin vuosituotanto on yli miljoona tonnia, Itävallassa reilut satatuhatta tonnia, Suomessa kymmeniä tonneja. Ruotsissa valtio tukee pellettilämmitykseen vaihtavia kotitalouksia 5 000 eurolla, meillä pellettituki on jäänyt puheeksi. Tanska on arvioinut, että jos 16 prosenttia pelloista tuottaisi energiakasveja, pystyttäisiin maan bensiinin kulutus korvaamaan etanolilla.” Kun yritin huomauttaa, ettei mikä tahansa biopolttoaine ole ympäristön kannalta kestävää vaan vaatii elinkaaritarkastelun, sain Hassilta ja Hautalalta leiman ”ilmastopolitiikan jarrunaisena”.
Ensin ympäristöliike siis villiintyi biopolttoaineista, sitten se alkoi vimmalla vastustaa niitä. Kumpikin asenne oli virhe. Kritiikittömyyden vallitessa mentiin korkeisiin uusiutuvan energian ja biopolttoaineiden tavoitteisiin, ja sitten omia virheitä alettiin korjata massiivisella säätelyllä ja byrokratialla. Tällainen tekee aivan sietämättömäksi toiminnan niille yrityksille, jotka yrittävät ottaa selkoa eurooppalaisesta lainsäädännöstä ja tehdä investointeja tuleville vuosikymmenille. Kuinka alan toimijat voivat ikinä tehdä mitään järkeviä suunnitelmia, kun lainsäätäjät säntäilevät laidasta laitaan?
Samaa virhettä ollaan nyt toistamassa biomassan kohdalla. Vielä kahdeksan vuotta sitten puunpolttoa esitettiin ilmaston pelastuksena. Näin summittainen asenne johti typeryyksiin: pelletin tuonti valtamerten takaa Eurooppaan kasvoi räjähdysmäisesti ja jopa tukkipuuta tuotiin EU:n ulkopuolelta paikkaamaan uusiutuvan energian tavoitteita. Taas huomautin: ei pidä luoda sellaista politiikkaa, tavoitteita tai tukijärjestelmiä, joissa arvokas puu ohjautuu suoraan polttoon. Korkean jalostusasteen tuotteiden puolustajilla on koko ajan ollut periaatteena, että puu pitää ensisijaisesti käyttää niiden tuotteiden valmistamiseen, joiden tekeminen tuo eniten työpaikkoja ja jalostusarvoa puukuutiota kohden. Vasta puun jätteistä ja sivuvirroista ja metsätähteistä kannattaa tehdä energiaa kattiloissa ja voimalaitoksissa. Kuraa tuli vihreiltä taas: Hassi ja Pietikäinen moittivat minua uusiutuvan energian vastustajaksi. Vastatessani tuolloin kritiikkiin ennakoin, että tulee sekin aika, jolloin “ne kääntävät nopeasti takkinsa ja antavat ymmärtää, että ovat aina olleet kriittisiä biomassan käytölle”.
Nyt elämme sitä aikaa, ja on valitettavaa, että vihreät korjaavat omia virheitään sortumalla vakaviin ylilyönteihin, jälleen kerran. Nyt biomassan poltosta ollaan tekemästä pahempaa syntiä kuin fossiilisen energian poltosta.
Listaa voisi jatkaa monella muullakin esimerkillä jätepolitiikasta tuulitukiin. Tyypillistä hurahtelupolitiikassa on, että se rankaisee vastuullista toimijaa. Vakavat ja vastuulliset toimijat joutuvat sijaiskärsijöiksi: ensin lainsäädäntö on heidän kannaltaan liian lepsua suosien vastuuttomia trendin myötä tulleita kilpailijoita, ja sitten siitä tehdään liian ankaraa rangaisten niitäkin, jotka ovat koko ajan hoitaneet asiansa hyvin.
Biomassan hylkääminen olisi Suomelle kuolinisku ja tuhoaisi taloutemme. Puusta saadaan uusiutuvaa lähienergiaa, ja sillä on tärkeä rooli energiajärjestelmässämme. Suomessa on aina toimittu vastuullisesti bioenergian kanssa: meillä ei kasvateta erillisiä energiametsiä vaan bionenergian käyttö perustuu metsäteollisuuteen ja sen arvoketjuun. Siksi suomalaista järkevää puun energiakäyttöä ei tule vaikeuttaa.
On hyvä, että Suomen hallitus on tämän selvästi käsittänyt, mutta meillä on sekä eduskunnassa että europarlamentissa liikaa poliitikkoja, jotka vievät kehitystä väärään suuntaan. Ja liikaa vihertäviä toimittajia, jotka eivät hahmota tilanteen vakavuutta.
