Lapsi voi säntäillä edestakaisin, mutta voiko aikuinen lainsäätäjä?
Kuluneella viikolla äänestimme Strasbourgissa biopolttoaineiden kestävyyskriteereistä. Asia kuulostaa tekniseltä ja tylsältä, mutta pinnan alta löytyy poliittista intohimoa ja suurta kertomusta yllin kyllin. Se joka muistelee, mistä 2000-luvun puolivälissä keskusteltiin, saattaa voida palauttaa sen mieleensä.
Biopolttoaineiden piti pelastaa maailma. Tämä tarina on surullinen esimerkki eurooppalaisesta lainsäädännöstä. Ensin ympäristöliike ja vihreät ajoivat niitä kiihkeästi. Bio-etuliitteestä villiinnyttiin siinä määrin, että laadun kriteerit unohdettiin. Sitten kun vahingot tulivat ilmeisiksi, sama joukko alkoi vastustaa niitä yhtä kiihkeästi.
Vuosina 2005-2007 vihreät vaativat Tarja Cronbergin johdolla tiheää biopolttoaineverkostoa kautta maan ja ruokohelpeä pelloille kasvamaan. Cronberg esitti television MOT-ohjelmassa visioitaan tankkauspisteistä ja öljyn korvaamisesta etanolilla ja biodieselillä. Suomea he syyttivät bioenergian jumboksi. Myös demarit lupasivat vaaliohjelmassaan Eero Heinäluoman johdolla päästä eroon öljyriippuvuudesta vuoteen 2030 mennessä. Nämä puheet kiihdyttivät haluja asettaa sitova tavoite biopolttoaineille. Puuhun noustiin niin sanotusti perä edellä, kun määrällinen tavoite asetettiin ennen laadullisia määrittelyä siitä, millaista biopolttoainetta voidaan pitää hyödyllisenä.
Vaalien 2007 aikana hurmos oli valtava, ja sain Kokoomuksen varapuheenjohtajana tehdä aika paljon töitä ja käyttää punakynää, ettei se olisi vallannut meitäkin. Tarvittiin Sailas vähän myöhemmin sanomaan, ettei ole mitään järkeä valmistaa sellaista biopolttoainelitraa, jonka valmistamiseen kuluu yli litra fossiilista polttoainetta. Noihin aikoihin olin napit vastakkain vihreiden kanssa perustelemassa, miksi biopolttoaineet eivät ole niin hyvä juttu, ellei ota koko elinkaarta huomioon. Peräänkuulutin tarkempia kriteerejä sille, millaista biopolttoainetta kannattaa suosia. Sain näistä puheista ilmastopolitiikan jarrunaisen tittelin Hassilta ja Hautalalta. (Tässä linkki yhteen vastineeseeni, joka julkaistiin Kauppalehdessä vastauksena Cronbergin 21.2.2006 päivättyyn vaatimukseen samassa lehdessä: Bioenergia vaatii elinkaaritarkastelun.)
Pari vuotta myöhemmin sen tajusivat vihreätkin. Mutta sen sijaan että he olisivat sanoneet, että alun innostus oli virhearvio, sorruttiin kaunisteluun. Satu Hassi sanoi MTV3:n aamutelevisiossa (28.5.2009) vuoden 2009 eurovaalien alla, etteivät vihreät olisikaan olleet koskaan biopolttoainebuumin takana vaan asialla oli öljyteollisuus.
Onhan toki aina pohdittu, onko iso raha ympäristöjärjestöjen taustalla peräisin öljysheikeiltä, mutta hämmästyin silti lausunnosta. Me kaikki teemme virheitä, miksei sitä voisi myöntää? Vaikka suurta yleisöä voikin huijata, kyllä asiantuntijat muistavat, ja muistavat muistuttaa.
Tämä tausta on pidettävä mielessä, kun arvioidaan kuluneen viikon äänestystä. Ensin ympäristöliike villiintyi biopolttoaineista, sitten se alkoi vimmalla vastustaa niitä. Kumpikin asenne oli mielestäni virhe. Kritiikittömyyden vallitessa mentiin korkeisiin uusiutuvan energian ja biopolttoaineiden tavoitteisiin, ja nyt omia virheitä korjataan massiivisella säätelyllä ja byrokratialla. Tämä asetelma tekee aivan sietämättömäksi toiminnan niille yrityksille, jotka yrittävät ottaa selkoa eurooppalaisesta lainsäädännöstä ja tehdä investointeja tuleville vuosikymmenille. Kuinka alan toimijat voivat ikinä tehdä mitään järkeviä suunnitelmia, kun lainsäätäjät säntäilevät laidasta laitaan?
Nyt vihreiden vastaus omiin virheisiinsä on raskas byrokratia. Se kanta, joka heinäkuussa voitti ympäristövaliokunnassa, olisi ollut vahingollinen eurooppalaisille alan toimijoille. Esimerkiksi Suomen lippulaiva, Neste Oil, joka tekee mailman korkealaatuisinta biopolttoainetta, totesi valiokunnan tuloksen pohjalta, että se tekisi lopun heidän investoinneistaan ja jäädyttäisi jatkosuunnitelmat. Samoin metsäteollisuus totesi tuloksen katastrofiksi. Siksi ajoin itse ympäristövaliokunnan kannan hylkäämistä metsätaloutta koskevissa kysymyksissä, ja EPP-ryhmä tuki minua. Olen iloinen, että pystyimme torjumaan metsätalouden pahimmat uhkakuvat ja samalla turvaamaan eurooppalainen kestävä metsäpolitiikka puun loppukäytöstä riippumatta. Puun käyttö energiantuotantoon olisi uusien byrokraattisten kestävyyskriteerien ja niitä koskevan raskaan verifiointijärjestelmän myötä huomattavasti vaikeutunut.
Keskiviikkona hyväksytty kanta kunnioittaa olemassa olevia metsäalaan liittyviä sopimuksia ja kestävän metsänhoidon periaatteita. Jos Eurooppa haluaa olla kestävän kehityksen suunnannäyttäjä, sen täytyy luoda biotaloudelle kilpailukykyinen toimintaympäristö, joka tukee niin nykyisen puuperäisen tuotteiston laaja-alaisempaa hyödyntämistä kuin puun tehokkaampaa jalostamista uusien bioinnovaatioiden käyttöön. Meilä on edessämme valtavat biotalouden näkymät, jos emme tuhoa sitä vääränlaisella lainsäädännöllä.
Olenko nyt sitten itse epälooginen, kun aikoinaan kyseenalaistin biopolttoaineita ja nyt halusin pelastaa niiden tulevaisuuden?
En ole.
Meillä kaikilla metsäteollisuuden korkean jalostusasteen tuotteiden puolustajilla on koko ajan ollut periaatteena, että puu pitää ensisijaisesti käyttää niiden tuotteiden valmistamiseen, joiden tekeminen tuo eniten työpaikkoja ja jalostusarvoa puukuutiota kohden. Esimerkiksi tukkipuusta kannattaa ennen kaikkea valmistaa ensin näitä korkean jalostusasteen metsäteollisuustuotteita, ja vasta puun jätteistä ja sivuvirroista ja metsätähteistä kannattaa tehdä energiaa kattiloissa ja voimalaitoksissa.
Puuta ei siis kannata laittaa polttoon hinnalla millä hyvänsä. Ja vaikka metsissämme riittää puuta nykyään sekä metsäteollisuustuotteisiin että energiaan, liiallinen metsäenergian kysyntä voi johtaa siihen, että energiapuu antaa hintareferenssin ja -signaalin myös muiden puusta valmistettavien tuotteiden raaka-aineelle. Ne tuotteet myydään markkinoilla, joilla tuotteiden hinnat määräytyvät kansainvälisessä kilpailussa. Kallistunut puuraaka-aine voisi viedä tuotteilta kilpailukyvyn. Samoin sen olisi vienyt vihreiden ajama kova byrokratia.
Pieni erävoitto on siis saavutettu europarlamentissa. Työ on kesken, sillä palaamme samaan kysymykseen kiinteän biomassan kestävyyskriteerien kanssa. Se asia liittyy kuluneen viikon saunaklapiuutisankkan. Mutta se on toinen tarina.
1 kommentti artikkeliin “Intohimot ja biopolttoaineet”