Koska kymmenkunta vuotta sitten tarkistin energiakantojani ja lakkasin vastustamasta ydinvoimaa, minulta on usein kysytty, ottaisinko itse mökkirantaani ”ydinvoimalan vai muutaman kymmenen tuulimyllyä”.
Kysymys on oivallinen, sillä se on paljastanut suomalaisen energiakeskustelun ongelman – sen, ettei suurin osa ydinvoiman vastustajista tajua sähköntuotannon mittasuhteita alkuunkaan.
Tarjottua valintaa ei ensinnäkään kukaan pääse tekemään. Yhden keskikokoisen ydinvoimalan (1000 MW) vuotuista sähköntuotantoa vastaamaan tarvittaisiin ainakin tuhat suurta, sadan metrin korkuista (3 MW) tuulimyllyä. Tuulivoimalla saadaan korkeintaan kolmannes, yleensä vain neljännes sähköenergiaa irti sen muodolliseen kapasiteettiin nähden, koska Suomen tuuliolot eivät ole erityisen hyvät.
Jos siis minun todella pitäisi valita, ottaisinko mökkikuntaani ydinvoimalan vai nuo tuhat tuulimyllyä, valitsisin ydinvoimalan.
Toisekseen keskustelussamme sotketaan jatkuvasti nimellinen kapasiteetti eli laitoksen teho ja saatu sähköenergia – ja joskus ihmettelen, aivan tahallaanko. Tuulivoiman suurta lisäyspotentiaalia hehkutetaan muistamatta, että läppärimme ja espressokoneemme eivät toimi muodollisella kapasiteetilla vaan siitä saadulla sähköllä.
Tuulivoimaloiden määrä toivottavasti vastaisuudessa kasvaa, mutta suurikaan kapasiteetin lisäys ei poista nimellistehon ja saadun sähkömäärän suurta kuilua. Ydinvoimamielenosoituksen yhteydessä esitetyt argumentit, että ydinvoimakapasiteettimme olisi korvattavissa uusiutuvalla tuulivoimalla, pitäisi siksi rehellisyyden nimissä palauttaa maan pinnalle.
Täytyy tunnustaa, että joidenkin tuulivoiman kannattajien tekstiä lukiessa olen tuntenut itseni ilonpilaajaksi. Olen kuin pankinjohtaja, joka muistuttaa että luvuilla ja numeroilla on himppasen väliä. Tai joka masentaa luottokortista riehaantuneen, että kyllä, lysti pitää myös maksaa, itse.
Rehellistä puhetta olisi tarkastella niitä sähkömääriä (megawattitunnit, MWh), joita kukin voimalaitostyyppi voi tuottaa, ei nimellistä sähkötehoa (megawatit, MW). Erilaiset voimalaitostyypit käyvät eripituisia aikoja vuodessa, ja tuulivoiman vaatimaton huipunkäyttöaika on pakko ottaa laskelmissa huomioon. Tuulivoiman huipunkäyttöaika voi olla 2500 tuntia vuodessa, kun ydinvoiman huipunkäyttöaika on ollut Suomessa aina vähintään 8000 tuntia vuodessa.
Ydinvoimakapasiteettia on Suomessa nyt 2700 MW. Tuolla kapasiteetilla Suomen ydinvoimalaitokset tuottivat vuonna 2008 noin 22,5 TWh sähköenergiaa. Kun Suomeen valmistuu seuraava ydinvoimalaitos (Olkiluoto 3), Suomen vuotuinen ydinvoimalla tuotetun sähköenergian määrä on noin 35 TWh.
Kaksikymmentäkaksi ja puoli terawattituntia ei asiaan perehtymättömälle sano mitään, mutta kun käytetään pienempää yksikköä, gigawattituntia, saatua määrää 22 500 GWh on helpompi verrata tuulivoiman antiin. Vuonna 2008 tuulivoimalla saatiin 260 gigawattituntia. Se oli noin 0,4 % sähköstä. Tuo sähkömäärä saatiin 118 voimalasta, joiden yhteenlaskettu teho oli 143 megawattia.
Suomeen tulee ja kannattaa rakentaa lisää tuulivoimaa, järkeville paikoille. Mutta vaikka nykyinen vaatimaton kapasiteetti nostettaisiin ydinvoiman tasolle, se ei riittäisi alkuunkaan. Jos tätä seikkaa päättäjä ei myönnä, kannattaisi vaihtaa alaa fiktion puolelle.
Ja loppuun pieni tietoisku sähkölangasta väännettynä: 1 terawattitunti on miljoona (1 000 000) megawattituntia (MWh), mikä on miljardi (1 000 000 000) kilowattituntia (kWh).Yhden 1000 MW:n (=megawatin) ydinvoimalan vuosituotantoa (noin 8 000 000 MWh = 8 TWh) vastaamaan tarvittaisiin noin tuhat sadan metrin korkuista 3 MW:n tuulimyllyä, joiden siipiväli on sata metriä – lisäksi olisi ratkaistava varavoima. Tai vaihtoehtoisesti 220 000 rekallista turvetta tai 1500 kilometriä pitkä ja 10 metriä korkea halkopino. Ydinvoiman kohdalla vastaavan polttoaineen kuljettamiseen tarvitaan yksi kuorma-auto.
Koska tuo kuorma-auto kuitenkin sisältää radioaktiivista uraania, on kohtuullista kirjoittaa toinenkin blogi, polttoaineesta ja jätteestä. Palaan asiaan.
