Voisiko teidän suorasukaisuutenne ottaa kantaa ahtaajien lakkoon, vetosi eräs lukija. Muutama muukin on kysynyt samaa. Hellyin luonnollisesti, mutta ensin on syytä tunnustaa väriä.
Olen ammattiyhdistysliikkeen naisia. Se jää ärsyttävän usein mainitsematta kun nettipalstoilla arvuutellaan, kenen lauluja oikein laulankaan. Esimerkiksi päästökaupan yhteydessä muistutan aina, etten minä teollisuudesta huolta kanna – pääoma sopeutuu aina, ja jos ei muuten niin siirtämällä toimintaa suotuisampiin maihin. Mutta teollisuuden työntekijöistä kannan huolta – liikkuminen työn perässä ei ole yksinkertaista. Siksi olen harmitellut ilmastopolitiikkaa, joka systemaattisesti sortaa tuotannoltaan puhtaimman maanosan työläisiä.
Tämä periaatteeni ei ole jäänyt ammattiyhdistysliikkeeltä huomaamatta. Ja kyllä, SAK on tukenut minua vaaleissa ostamalla lipun vaaliseminaariini. Matti Viialainen jopa uskaltautui vuoden 2004 vaalilehteeni kiittämään Korholan tekosia.
Siinä ei ole mitään kummallista. Strasbourgissa ja Brysselissä kotimaiset poliittiset linjaerot liukenevat usein yhteisen edun nimissä. Joka puolustaa suomalaisen teollisuuden toimintaedellytyksiä, puolustaa suomalaisia työpaikkoja. Se tapahtuu tuomalla eurolainsäädännössä esiin olosuhteidemme asettamia haasteita ja erityispiirteitä.
Laajentuneet sisämarkkinat ja globalisoituva maailmantalous merkitsevät kuitenkin murrosta kansalliselle ay-liikkeelle. Tämän seikan kieltäminen on vain ongelman lykkäämistä tuonnemmaksi. Ammattiyhdistysliikkeen on pakko uudelleenarvioida totuttuja toimintatapoja ja luotava uusi strategia. Globaalissa toimintaympäristössä olisi syytä viedä ay-näkemys yhä korkeammalle tasolle ja kansainvälisiin järjestöihin valvottavaksi, ettei työntekijän oikeuksia sorreta – paikallisella ay-tasolla välineet ovat jatkuvasti vähentyneet. Kärjistäen voi sanoa, että ennen neuvotteluissa päätettiin palkoista ja inflaatioprosentista, nyt siellä päätetään työttömyysprosentista.
Ja juuri nyt Suomen työttömyysprosentista päättää AKT:n Timo Räty. Hän vaatii ahtaajille muutosturvamallia, joka ei ole saanut edes SAK:n tukea. Muutosturvasta oli jo neuvoteltu ja sovittu. AKT:n lisävaatimus on kohtuuton muihin työntekijäryhmiin nähden.
Elämme pahoja aikoja Suomessa, kaikki sen tietävät. Kun Suomi voisi viimein päästä rähmältään ylös toipumaan ennätyslamasta, ahtaajat ottavat koko porukan panttivangikseen. Ahtaalle on pantu toiset suomalaiset duunarit, jotka eivät tilanteesta kiitä. Lopulta eivät kiitä ahtaajat itsekään sahatessaan vientiteollisuuden oksaa. Kansan enemmistö ei tue ahtaajien lakkoa, ja miksi tukisikaan – siitä on kaukana isänmaallisuus, puhumattakaan talvisodan hengestä, jossa kaveria ei jätetty.
Vaan nyt kaverit jätetään. Timo Rädyn johdolla tuo ammattikunta on ottamassa sellaista etäisyyttä SAK:n rakentavaan siipeen, että jälki hirvittää. Ihmettelen, kuinka kauan SAK:lla on varaa katsella sivusta AKT:n irtiottoa. Sen olisi aika panna Räty ruotuun ja käskeä lopettamaan henkilökohtaisten henkseleiden paukuttelu suomalaisten työn ja toimeentulon kustannuksella.
