Arka aihe

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kommentoi viime keväänä suomalaista maahanmuuttokeskustelua: “Oikein ei ole se, että ihmiset, jotka kokevat tai näkevät myös maahanmuuton kriittisiä seurauksia, vaiennetaan tai heidät lytätään automaattisesti syrjään ja leimataan rasisteiksi.” Tiistaina tutkija Veronika Honkasalo viittasi Helsingin Sanomissa Kataisen kommenttiin, jonka hän tulkitsi lisänneen rasistista argumentointia: “Sillä verukkeella voi sitten sanoa melkein mitä vain.”

Tässä sitä ollaan. Puhu mitä puhut, peli on menetetty. Tuskin on mitään muuta aluetta, joka on näin tulehdusarka.

Tiedän, ettei Katainen tarkoittanut kommenttiaan rasistisen puheen liukastusvoiteeksi. Tiedän, että hän on huolissaan maahanmuuttovihamielisyydestä. Siksi hän sanoi mitä sanoi: jos kaikki kritiikki leimataan rasismiksi, asenteet vain jyrkentyvät.

Jos tilannetta katsoo eurooppalaisten esimerkkien valossa, ei voi kuin olla samaa mieltä. Maahanmuuttajakielteisyyden runsasmultaisin kasvualusta saattaa olla suvaitsevaisuuteen painostaminen ja oman kulttuuritaustan syyllistäminen, niin paradoksaaliselta kuin se ehkä kuulostaakin.

Meilläkin on useana jouluna uutisoitu monen koulun ja päiväkodin karsineen juhliensa perinteistä osuutta – jouluevankeliumi, seimi ja enkeli taivaan on hyllytetty, jäljelle on jätetty talviset pakkaslaulut ja tonttuleikit. Päätöstä on perusteltu suvaitsevaisuusnäkökohdilla ja halulla olla loukkaamatta toisuskoisten tunteita.

Perustelu on yllättänyt minua. Kuulun europuolueemme islam-työryhmään ja olen osallistunut keskusteluihin, jotka liittyvät Islamin ja kristinuskon vuoropuheluun. Tulevaisuuden ja etenkin EU:n laajentumisen kannalta tämän dialogin merkitys tulee hyvin tärkeäksi. Sen havainnon teen yhä uudestaan, että länsimaissa usein harjoitettu uskontosiivous ei vastaa muslimien toiveita yhteiskunnasta. Onko kyseessä jokin omaehtoinen itsesensuuri, jota kukaan ei ole ollut vaatimassa? Uskonnollisesti sitoutuneen ihmisen olisi päinvastoin helpointa elää siellä, missä tätä elämänaluetta ei tarvitse kieltää ja missä uskontoa pidetään arvossa.

Ennen kuin siis teemme suurta uskonputsausta ja luovumme kulttuurisista perinteistämme maahanmuuttajien hyväksi, kannattaa harkita huolellisesti, mihin sitä tarvitaan. Olennaiseksi tulee kysymys, mitä suvaitsevaisuus on ja miten sitä edistetään. Ja kannattaisiko tehdyistä virheistä oppia?

Hollannin esimerkki valaisee ehkä jotakin. Hollanti, jota oli pidetty eräänlaisena Euroopan risteyksenä ja suvaitsevaisuuden makrokosmoksena, koki vuonna 2004 ohjaaja Theo van Goghin murhan jälkeen satoja rasistiseksi tai äärioikeistolaiseksi luokiteltavaa tekoa.

Suuri osa hollantilaisista antoi tuolloin tukensa islaminvastaisille mielipiteille. Pääministeri Balkenende yritti liennytellä ja haastaa dialogiin. Sen jälkeen alettiin pohtia, mikä meni pieleen maahanmuuttopolitiikassa. Helppoja, selviä vastauksia ei ole, mutta ilmeisesti aiempi linja kasvatti paineita, jotka purkautuivat. Sen jälkeen Hollanti otti selvästi askeleen kohti ”maassa maan tavalla” -politiikkaa. Esimerkkinä siitä on tiukentunut kielipolitiikka: maahanmuuttajalta edellytetään valmiutta opiskella kieli määräajassa.

Kysymykseni on, voisiko kriisillä olla jotakin tekemistä sen kanssa, miten suvaitsevaisuuden käsitettä on ymmärretty. Onko omasta perinteestä tingitty tavalla, joka jännitteiden lieventämisen sijasta onkin kasvattanut niitä?

Moni kuvittelee, että suvaitsevaisuus tarkoittaa erilaisten arvojärjestelmien kritiikitöntä hyväksymistä ja omista arvoista vaikenemista. Ne jotka eivät halua leimautua suvaitsemattomiksi, tuntevat painetta ajatella, että yhteisö- ja kulttuurisidonnaisten tapojen kritiikki on sopimatonta.

Mutta miksi se olisi?

Yhden parhaista puheenvuoroista on käyttänyt filosofi Sirkku Hellsten, joka kritisoi teoksessaan Oikeutta ilman kohtuutta nyky-yhteiskunnan arvokeskustelun latistumista. Valtion ja yhteiskunnan puolueettomuuden vaatimus on johtanut hänen mukaansa siihen, ettei enää ole katsottu asiaankuuluvaksi puhua julkisesti yhteisistä arvoista ja hyvästä elämästä. Tällöin myöskään liberalistiselle hyvinvointivaltiolle ei uskalleta etsiä yhdessä suuntaa. Myös historioitsija-filosofi Juha Sihvola on todennut saman seikan nykyisen liberalismin vaaraksi: aatteen olisi syytä lakata teeskentelemästä ideologista neutraalisuutta. Emme voi olla puolueettomia inhimillistä hyvää koskeviin näkemyksiin nähden. Joskus tämä keskustelu viistää myös uskonnosta nousevia arvoja – eikä se ole rikos.

Hellsten erottaa kaksi eri versiota liberalismista: relativistisen ja pluralistisen. Ensin mainittu luovuttaa arvokeskustelun äärellä, koska niistä ei kuitenkaan voida päästä yksimielisyyteen. Pluralismi puolestaan pitää relativismia liberalistisen yhteiskunnan väärinkäsityksenä, joka johtaa vahingolliseen vaitioloon ja väistelyyn arvoista. Hellsten peräänkuuluttaa pluralismia eli moniarvoisuutta, jonka mukaan erilaisten arvo- ja uskomusjärjestelmien rinnakkainelo on tunnustettava lähtökohdaksi. Niitä on pyrittävä ymmärtämään päätöksenteossa – siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat merkittävä osa ihmisten elämää.

Hellsten katsoo, että relativismista seuraa itse asiassa jännitteiden ja ennakkoluulojen kasvu, koska se väistelee vaikeita alueita ohittamalla ne. Pluralismissa jännitteet voivat lientyä, koska se lähtökohtaisesti ottaa huomioon ihmisten arvomaailmat ja niiden erot, ja avaa keskustelun.

Mitä tämä voisi olla? Miten moniarvoisuutta voisi edistää?

Kuvitellaan monikulttuurista ympäristöä ja lasten päiväkotia siellä. Se sijaan, että luovuttaisiin uskonnollisista juhlista, lapsille voitaisiin suoda tilaisuus jakaa kulttuurinsa ja taustansa rikkaimmat elementit. Siinä missä toinen päiväkoti ohittaisi kalendaariset uskonnollisperäiset juhlat vaikenemalla, pluralistinen vaihtoehto antaisi lapsille mahdollisuuden nähdä läheltä ramadanin, joulun tai hanukan peräjälkeen.

Oman identiteetin juurien tunteminen antaa hyvän lähtökohdan myös toisten kunnioittamiseen.

Share Button

1 kommentti artikkeliin “Arka aihe

  1. Paluuviite: robert

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *