Ostin viime viikolla uuden, ehjemmän kommunikaattorin ja lapset innostuivat säätämään siihen kivoja soittoääniä. Puhelin siis soi: Hali hali pusi pusi… tää on aivan ihanaa, täällä on puhelu tulossa, se on aivan ihana puhelu kuule, kannattaa vastata. Vastasin ja olihan se aivan ihanaa: Iltalehden toimittaja oli saanut vihjeen, että olen palkannut avustajakseni sukulaisen, ja halusi selvittää asian mahdollisen ongelmallisuuden.
Miikka Nieminen, lempinimeltään Quick, on tosiaan veljenpoikani. Suloinen mies, ja erityisen ihanat geenit. Taidan muuten olla siitä harvinainen meppi, että olen vaihtanut avustajalleni vaipat. Olin 15-vuotias kun Miikka syntyi isoveljeni järjestyksessä toiseksi lapseksi.
Mutta en minä häntä siksi palkannut. Jori Ringmanin lähdettyä töihin komissioon olin aika ihmeissäni, mistä löytäisin toisen luonnonoikun. Toivomuslistani oli tanakka: Älykäs, nopea oppimaan, poliittisen vaiston haltija, ihmissuhdetaitoinen, hyvä kielellinen ilmaisija, mies (koska halusin toimistoomme laajimman mahdollisen sukupuolivalikoiman kaikkia mahdollisia tahoja pehmittämään), juoksija (koska haluan lenkille seuraa), kaikkien alojen moniosaaja. Koska teen avustajan kanssa työtä vieri vieressä, etenkin kemioiden olisi paras pelata. Töissä on oltava hauskaa, koska asiat joiden kanssa työskentelemme, ovat joskus niin perin murheellisia.
Miikka oli Nokialla hyvässä duunissa. Hän ei hakenut tähän tehtävään enkä kuvitellut, että häntä edes kiinnostaisi Brysselin kuviot, mutta Porin jazzien jatkoilla viime kesänä kuulin omin korvin, kun kysäisin asiaa Miikalta ohimennen. Hämmästyin kun tajusin, mitä menin kysymään. Siinähän se olisi, täysosuma, jota en ollut tullut ajatelleeksi. Onneksi alitajunta on juhlatuulella joskus omistajaansa fiksumpi.
Miikka on kolmekymppinen Englannissa BBA-tutkinnon suorittanut kauppatieteilijä, joka on asunut perheineen suuren osan ajasta ulkomailla, Singaporessa, Etelä-Afrikassa, Malesiassa ja Englannissa. Hän oli itse ehdokkaana Helsingissä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa, ja oli mukana myös eurovaalikampanjassani. Kai kansainvälinen tausta on syynä Miikan sosiaaliseen lahjakkuuteen. Seisoin äskettäin jonottamassa Tavastian edessä, kun eräs hänen tuttunsa alkoi kuvata minulle Miikkaa ihmisenä, joka ei ikinä häkelly: Jos se mies saisi vastuulleen ryhmän, joka ei ole viikkon syönyt eikä päässyt vessaan, hän saisi heidät vartissa hekottelemaan.
Soitin alkusyksystä Iltalehden poliittisen toimituksen esimiehelle ja sanoin että jos haluatte lööpin, voin antaa sen vapaaehtoisesti: Korhola palkkasi sukulaisensa Brysseliin. Perustelin, ettei sukulaisuutta pitäisi tässä tapauksessa laskea dismeriitiksi, kun työntekijä on kiistattoman pätevä millä kriteereillä tahansa. Toimittaja myönsi, ettei juttuun ole aihetta. Samoin myönsi tämänpäiväinenkin mutta totesi, että uutispäällikkö oli toista mieltä.
Jaha, tekstarit tulloo!, hälytti puhelin. Eräs kansalainen antoi innostunutta palautetta viime vuoden linnanjuhlien puvusta, joka oli läntätty tänään Iltalehteen. Mitähän huomenna tulloo?
