STT:n toimitus lukee kiitettävän ahkerasti muutamien poliitikkojen nettisivuja. Nyt Tuomiojan purkaus Helsingin Sanomia kohtaan noteerattiin näyttävästi. Hesari ei olisi saanut osoittaa ymmärtämystä EVA:n ja EK:n äänenpainoille, jotka Tuomioja on tulkitsemassa asenteiden kovenemiseksi ja oikeistolaistumiseksi. Motiivinkin hän tietää: "Kansan tulisi tehdä kaksi kertaa enemmän työtä puolta pienemmällä palkalla, jotta eliitti voisi nauttia kaksi kertaa suuremmista tuloista, mieluummin ilman verottajan häiritsevää väliintuloa."
Mitään merkitystä Tuomiojan päässä ei anneta sille, että EVA-raportin takana on huoli, kuinka helposti työpaikat siirtyvät globalisoituvassa maailmassa sinne, missä pärjääminen on helpompaa. Pääoma voi siirtyä toiselle puolelle maapalloa hetkessä, ihmiset sentään eivät. Vaikka ei haluttaisi, jonkun on pakko miettiä, millä keinoin töitä täällä pidettäisiin. Saarna ei riitä. Oikeasti. Se riittää vain saamaan ääniä ja säilyttämään hyvän ihmisen maineen. Mutta toisten on ajateltava fyysisempääkin todellisuutta. Ei siis ihme, että EVA ja Sitra joutuvat sellaisia miettimään, jos poliitikoille riittää toivomuslistojen esittely joulupukille.
Eikö ole outoa, että henkilö, jolla pitäisi olla kaikki mahdollisuudet vaikuttaa globalisaatioon ja Suomen asioihin globaalissa maailmassa, esittää tällaista parkua sanomalehden linjasta? Mediakriittisesti on kuin roolit olisivat totaalisen nurin: HS toteuttaa ja Tuomioja arvostelee.
Ja puhe yhden totuuden maasta saa vahvistuksen: Tuomioja kiukkuaa kun HS:n totuus ei ole sama kuin hänen. Ei kai HS ole kaikkina näinä vuosina estänyt häntä itseään toteuttamasta hyvää ja oikeaa?
Tuomiojan tämänkertainen purkaus kuvastelee samanlaista peukalo-suussa-etusormi-töröllä -asennetta kuin näkyvä vetoapu Attacillekin muutama vuosi sitten. Kaikkien maiden työläiset ovat yhtyneet ja kuulolla, mutta onko sanomaa?
Politiikka on edelleenkin keskustelua keinoista. Päämääristä, väitän, olemme aika samaa mieltä. En vieläkään suostu siihen, että puoluejäsenyyteni riistäisi minulta oikeuden tavoitella solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Mutta meillä on selvästikin eri käsitys siitä, miten niihin päästään muuttuneessa toimintaympäristössä.
Nyt Tuomiojan pitäisi lyödä pöytään joukko keinoja, joilla säilytämme työpaikat, eikä vain moralisoida niitä firmoja, jotka kovenevissa olosuhteissa eivät täällä enää pärjääkään.
