Tämä blogisarja on päivittäistä reflektointia ja irtiottoja ev.lut.seurakuntien joulukalenterin tekstien pohjalta. Varsinaisen joulukalenterin tekstit on laatinut kirjailija Antti Nylén. Tässä linkissä kerron, miksi aloin kirjoittaa varjokalenteria.
6. luukku: Ei meidän tarvitse iloa korostaa. Pimeys osaa sen paremmin. 
MITÄ SE ON: Hyvät asiat, kuten ilo ja valo, erottuvat ihan itsestään yhtään yrittämättä, se on niiden luonne. Hyvyys on vastustamatonta. Mitä pimeämpää, sen paremmin se erottuu.
Tässä voisi olla myös sana valo. Silloin lause antautuisi heti. Mutta ehkä se oli kirjailija-aforistikolle liian ilmeinen eikä jäisi mitään oivallettavaa. Hän otti tilalle sanan, joka on suunnilleen samalla lailla pimeyden vastakohta?
Jeesus tarkoitti varmaan jotain samaa sanoessaan oppilailleen: ”Te olette maailman valo. Kaupunki ei voi pysyä piilossa, jos se on rakennettu vuorelle.” Hän delegoi omaa valoaan eteenpäin, ajatuksena, että meille on mahdollista heijastaa sitä. Se on paljon luvattu. Ja saman tien hän jatkoi: ”Ei kai lamppua sitä varten tuoda huoneeseen, että se pantaisiin vakan alle tai vuoteen alle? Lampunjalkaanhan se pannaan!” (Matt.5:15) Kaikki tapahtuu niin, että annat vain valon loistaa, se on sen sisäänrakennettu ominaisuus. Eli olet totta ja totuudellinen. Eli et pelkää. Näytät valosi, ja yhtäkkiä ympärilläsi on valoisampaa.
Apostoli Paavali selittää, miten valon loiste käytännössä tapahtuu: ”Jumala, joka sanoi: ’Tulkoon pimeyteen valo’, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.”
Mutta pieni varoituksen sana. Vaikka olet kutsuttu valoksi, älä käsitä tehtävääsi niin, että nyt sinun tulisi edustaa Jumalaa. Tuo haaste olisi ylivoimainen.
Kukaan ei tietenkään koskaan ääneen myönnä edustavansa Jumalaa – asetelman naurettavuuden tajuaisi saman tien. Moni uskova ihminen kuitenkin käyttäytyy kuin hänen vastuullaan olisi Jumalan maineen pelastaminen ja hätiin ehtiminen, jos oma tai toisen usko horjuu. Siksi keskuudestamme löytyy surullisen paljon uskonpaineilla stressattuja hengellisiä sotainvalideja. Liian monet saarnapuheet heijastavat tätä ahdistusta, kun uskovaiset kantavat pienillä harteillaan Jumalan suurta valtakuntaa. Liian raskas taakka, josta seuraa ankeata uskoa.
Rentoudu! Jumala on suuri ja sinä saat olla pieni.
Musiikkivinkkinä Mä olen niin pienoinen, Harri Risku
Launtaina 7.12. avaan seitsemännen selitysluukun.
