Tänään en ole ollut kampanjoimassa. Olen valmistautunut ja pakannut Japanin matkaa varten, ja se on hyvä, sillä saan tervetulleen paussin vaaleista. Voihan se maksaa paljon ääniä, mutta ajattelen että lupauksia ei petetä ja kavereita ei jätetä. Olin sitoutunut lähtemään tälle matkalle ennen kuin tiesin olevani ehdolla, enkä muuta huolellisesti suunnatun kiertueen agendaa. Japanin Energiataloudellinen instituutti IEEJ järjestää kansalaiskeskusteluja ydinvoimasta, ja olen näihin osallistunut useamman vuoden ajan. Tässä linkissä yksi esimerkki.
Pari viikkoa sitten esitelmöin KD:n nuorille EU-politiikassa ravintola Bruuverissa. Eräs välkky kaveri heidän joukostaan kysyi minulta tilaisuuden päätteeksi, mistä ajattelen karisman syntyvän. Mainitsin ainakin asiaosaamisen ja tietynlaisen kyvyn läsnäoloon ja kohtaamiseen. Tiesin heti, ettei siinä ollut kaikki eli minun piti alkaa miettiä mitä se on.
Alitajunta tuotti sen. Vahva karisma syntyy totuudellisuudesta. Tarkoitan toden puhumista ja totuuden etsimistä vaikka omaksi tappiokseen. Itsestään selvien iskulauseiden sujuva toistaminen ei ole vielä karismaa, ja meillä on politiikassa sellaisia paljon. Pidän sitä juontajan lahjakkuutena mutta en karismana.
Tätä ajatusta täytyy taustoittaa. Äskettäin parlamentissa työskentelevä virkamiesystäväni kertoi, että häntä oli pyydetty töihin takaisin komissioon. Hän sanoi, että voi tulla, jos saa ajatella vapaasti ja etsiä parhaita ratkaisuja poliittisiin ongelmiin. Hänelle sanottiin, että eihän se ole ollut mahdollista pitkään aikaan: nyt on agenda, jota pitää toteuttaa. Komissio ei ole enää vapaiden ajattelijoiden foorumi.
Koen saaneeni elää hyvin onnellisia vuosikymmeniä koska olen saanut elää maailmassa, jossa pitkään ajateltiin, että totuuden tavoittelu ja rehellisyys riittää ja kannattaa. Jos oli vaikka virkamies ja hänen pomonsa, molempia velvoitti jokin, joka oli heitä itseään suurempaa. Ei virkamiehen periaatteessa tarvinnut Euroopassa ajatella, että mitähän se pomo ajattelee jostain asiasta – tärkeintä oli, että toimi itse rehellisesti ja pyrki ajattelemaan maan tai Euroopan etua. Siitä saattoi saada jopa rohkeuden huomauttaa pomolle asiasta, jota hän ei havaitse tai ymmärrä.
Ja sitten: jos tällainen rehellisyyden velvoittavuus menetetään, on jäljellä vain valtasuhteet. Alaisen on vain tehtävä sitä mikä kannattaa ja sitä mitä tahdotaan. Joutuu vain skannaamaan sitä mitä kuuluu ajatella. Totta kai se riistää aikuiselta mieheltä pallit – ja karisman. Se tekee meistä kaikista pelokkaita raukkoja, järjestelmän pikku lakeijoita.
Ajatella, mikä voima on totuusyhteisöllä. Se on tasa-arvoinen, koska suhteessa totuuteen olemme samanarvoisessa asemassa. Tämä on ollut länsimaisen kehityksen taustalla ja vahvuutemme. Usko, että on olemassa totuus ja me tavoittelemme sitä, ja että se on tuomarimme mutta myös puolustajamme.
Jos lakkaamme olemasta totuusyhteisö, se on valtava tappio, myös sosiaalisessa mielessä. Karismasta puhumattakaan. Mutta kuten olen sanonut, nyt eletään pelon aikoja, niitä kuvaa hyvin artikkelini siitä, miten EU pilattiin.
