Vaalit ovat tulossa, ja koska kävin ensimmäiset vaalini 1999, neljännesvuosisata sitten, auttaisi suuresti asiaa, jos olisi havainnut kulttuurisen muutoksen ympärillään. Eri asia on, osaako ja kykeneekö siihen reagoimaan, mutta faktat ovat suunnilleen tässä karussa kuvassa:
Ihmisten käyttäytyminen on aina murroksessa, mutta nyt erityisen rajussa. Totta kai se vaikuttaa myös politiikkaan. Silloin kun minä aloittelin, pelastukseni oli sujuva kyky kirjoittaa, ja se takasi menestykseni myös seuraavissa vaaleissa. Tuohon aikaan siirryttiin kovaa vauhtia internetin myötä tupailloista blogeihin. Blogit olivat aivan uutta, ne oikeastaan keksittiin noin 2002-2003. Olin jo sitä ennen kirjoittanut ahkerasti kolumneja ja pitänyt kotisivuillani kysymyspalstaa, joten minulla oli käytännössä blogi ennen kuin sille löytyi tuo nimi. Tupailtoihinsa jumahtaneet poliitikot olivat vähän eksyksissä, ja moni huomasi pian, ettei blogia kannata kenen tahansa edes yrittää. Pitää osata kirjoittaa kiinnostavasti. Jos ei osaa, pitää jäädä niihin tupailtoihin.
Henkilökohtaisesti minä olen nyt se reliikki, joka on jumahtanut kirjoittamiseen, kun aika olisi oikeasti podcastien, videokeskusteluiden ja ennen kaikkea minuutin pituisten videopätkien. Kysymys on aivokemiasta.
Perinteisen viestinnän ja viihteen aikakausi on ohi: ollaan siirrytty aivan eri peliin, jota luonnehtii swaippaus ja scrollaus. Näin ollen kyse ei ole enää taiteesta tai estetiikasta tai viihteestä vaan aivokemiasta: muutaman sekunnin striimaukset vapauttavat dopamiinia. Teknologiajätit ovat tehneet meistä narkkareita. Addiktio on syvempi ja syvempi. Ihmiskunnan historian suurin ihmiskoe on meneillään ja siihen osallistuu miljardeja ihmisiä.
Jokaisen on tietysti syytä miettiä kuinka syvällä tässä addiktoitumisen prosessissa olen.
Siinä yksi hyvä ajatustyökalu on käsite brainwaste. Mikä minulle on pelkkää brainwastea, roskaa joka vie aivoista kaistatilaa mutta ei rakenna?
Politiikkaan tämä tietenkin vaikuttaa erittäin paljon. Itse satun olemaan ihminen, joka on syntynyt kynä päässä ja saa selville mielipiteensä vain kirjoittamalla ne ylös. Mutta kyse ei ole vain minusta. Se mitä nykymuutoksessa kavahdan, on sen vaikutus argumentteihin. Tuleeko politiikasta yhä iskulausemaisempaa niin, ettei edes tarvitse ajatella kokonaisuuksia ja klassisia totuusteorioita koherenssivaatimuksineen? Siltä minusta tuntui viime torstaina A-Talkissa. Miten on mahdollista, ettei edes niin keskeisessä asiassa kuin energiavalinnoissa mietitä seurausvaikutuksia? Pelkät iskulauseet täyttivät tilan.
Tämä toistaiseksi, jatkan aiheesta lisää myöhemmin. Terveisiä muuten Japanista. Energiapolitiikasta keskusteleminen on vienyt minua vuosien ajan Japaniin, ja nyt on taas käynnissä tällainen matka koronavuosien tauon jälkeen. Tässä linkissä kuvaan yhtä tällaista vierailua , jonka yhteydessä järjestetään kansalaiskeskusteluja ydinvoiman turvallisuuskysymyksistä. Meitä on muutama kansainvälinen asiantuntijavieras, jotka kerromme kokemuksia omasta maastamme.
