Lontoon kaupunginisistä kerrotaan tarinaa, jonka mukaan kasvava liikenne aiheutti 1800-luvun lopulla heissä suurta huolta. Hevosvetoisia takseja oli metropolissa 11000, lisäksi hevosten vetämiä busseja ja jopa raitiovaunuja. Alettiin huolestua liikenteen nopean kasvun pysäyttävän koko liikenteen. Koska yksi hevonen tuotti päivässä noin 6-12 kiloa lantaa, laskeskeltiin, että pian kaupungissa kahlataan hevosjätöksissä polvia myöten, jopa enemmän. Tarinan mukaan London Timesissä ilmestyi 1894 artikkeli, jossa arvioitiin, että vuoteen 1950 mennessä kaupungin katuja peittää vajaan kolmen metrin lantakerros. Suurta hevosenlantadilemmaa – paitsi esteettistä ongelmaa, myös haju-, terveys- ja hygieniahaittaa – pohdittiin jopa New Yorkissa pidetyssä ensimmäisessä kaupunkisuunnittelukonferenssissa vuonna 1898, tuloksetta. Tulevaisuus näytti ongelmalliselta; sen ratkaisivat vasta uudenlaiset hevosvoimat uudenlaisine ongelmineen.
Kertomus on todennäköisesti urbaani legenda ja väritetty mikromyytti, mutta se lannoittaa mielikuvitustamme parilla tärkeällä huomiolla: maailma ei ole valmis. Ennustaminen ekstrapoloimalla – eli olettamalla, että tulevaisuus jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti – on riskialtista, koska se ei ota teknologisia vallankumouksia ja ihmismielen luovuutta huomioon.
Tästä on kyse mitä suurimmassa määrin nytkin. Ihmiskunta on kekseliäs: me voimme keksiä ratkaisuja ongelmiin. Liian usein tuntuu kuitenkin siltä, että politiikassa kehitellään ongelmia ratkaisuihin.
Tein aikoinani filosofiset opinnäytteeni tekniikan filosofiasta. Tutkin teknologian kehitystä, syitä ja taustoja. Tuo historia opettaa, että ensin kehitetään uusi, ja sitten vanha poistuu. Teknologian aito kehitys noudattaa aina tätä kaavaa, ja kieltäminen ei johda kestäviin ratkaisuihin.
Yksi vaalikoneissa toistuva kysymys on, pitäisikö polttomoottorit kieltää EU:n autoista vuoteen 2030 mennessä. No ei pidä! Ne häviävät kyllä, jos vaihtoehto on fiksumpi. Toistaiseksi sähköauto ei ole mikään ympäristön pelastaja. Sen valmistaminen vie enemmän noin kolmanneksen enemmän energiaa kuin tavallisen henkilöauton tekeminen. Toisekseen nykyiseen tekniikkaan perustuva akusto pitää vaihtaa auton käyttöiän aikana kerran, ja tämä taas lisää litiumin ja koboltin kaivamisen myötä ympäristöongelmia. Olennainen on myös kysymys sähköntuotantomuodosta: kuinka puhdasta se on. Maissa, joissa sähköntuotannon päästöt ovat korkeat kilowattituntia kohden, kuten Kiina ja Intia tai meillä EU:ssa esim. Saksa ja Puola, sähköauton ympäristöhyöty on kyseenalainen. Tärkeää on katsoa koko energiapalettia ja elinkaarta.
En yllättynyt uutista, jonka mukaan diesel-autolla voi ajaa vähäpäästöisemmin kuin sähköautolla. Tässä uutisessa on myös toinen hyvä elementti: uusiutuva diesel on suomalainen innovaatio. Siinä lanta ja jäte pääsee taas oikeuksiinsa. Toki sen volyymi on vähäinen, eikä se ihan riitä ratkaisuksi maailman noin miljardille autolle.
Sähköautojen näkymät olisivat paremmat, jos niillä olisi sähköverkosta riippumaton käyttövoimaratkaisu. Nykyiset verkosta ladattavat sähköautot eivät ole kestävä ratkaisu.Sähköautojen riippuvuus sähköverkon luotettavuudesta on huoltovarmuusongelma. Virtausakkua pidetään yhtenä mahdollisuutena. Menetelmä, jossa akkuun ladataan eri nesteitä, voisi täyttää huoltovarmuusvaatimukset, mutta se ei ole suinkaan valmis ratkaisu. Pitää siis vielä kehitellä oikeasti hyvää vaihtoehtoa, eikä teeskennellä, että se olisi jo käsissä.
Nyt täytyy vain toivoa, että syntymässä oleva hallitus tarkistaa ilmastopolitiikan keinovalikoimaansa tosiasioiden valossa ja karttaa trendihuumaa. Samaa asiallisuutta on tietenkin tarkoitus noudattaa europolitiikan puolella.
Kuten huomaatte, olen ehdolla eurovaaleissa. Huomaatte ehkä myös, etten näy isosti tuolla maanteillä, mutta somessa sitäkin enemmän. Kampanjabudjettini on vaatimaton, mutta viestini ei ole. En yritä ostaa huomiotanne rahalla vaan hyvillä argumenteilla.
