Arvoisa vappua juhliva yleisö
Koska minulla on kunnia pitää vappupuhe kotikaupungissani, en voi tälläkään kerralla välttää nostalgiaa. Sain valkolakin salskean poikajoukon keskellä. Kuuluin poikalyseon neljän ensimmäisen naisylioppilaan joukkoon, ja suuressa poikajoukossa sain nauttia paitsi kuuluisasta ja melkein turmeltumattomasta Lyskan hengestä. Lahtelainen poikakoulu kasvatti rohkeutta, ja se on tullut tarpeeseen.
Olen ylpeä kotikaupungistani. Se on innovatiivisten ympäristöratkaisujen hautomo, se on kehittyvä kaupunki ja se tarjoaa niin luonnon kuin harrastusmahdollisuuksien puolesta nuorille hienot puitteet kehittyä.
Kevättä on leimannut kahdet vaalit, joista toiset ovat vielä edessäpäin. Vaaleja on leimannut ilmastokeskustelu, ja sen yhteydessä Suomea on moitittu milloin huonosta metsäpolitiikasta, milloin suuresta hiilijalanjäljestä. Keskusteluun ovat tulleet mukaan myös nuoret ihmiset. Jokin sen sävyssä on vaivannut minua. Liian usein siihen on liittynyt synkkyys, ja toivon puute.
Myös omassa nuoruudessani kannettiin huolta ympäristöstä. Kun tutkijoiden huoli ilmaston viilenemisestä muuttui 1980-luvun alussa huoleksi ilmaston lämpenemisestä, olimme juuri metelöimässä happosateista. 1986 tajuntaamme iski otsonikerroksen tuhoutuminen ja freonit. Nämä molemmat ongelmat saatiin kuriin, mutta asiaa auttoi, että ne olivat konkreettisia, helppo määritellä ja tunnistaa. Kun lähdin politiikkaan 20 vuotta sitten, tärkein huoleni liittyi ilmastonmuutokseen. (Toinen iso I-kirjain oli ihmisoikeudet.) Opin nopeasti, että ilmastokysymys on otsonikatoa ja happosateita paljon monimutkaisempi, ja lisäksi siihen liittyy edelleen paljon tieteellistä epävarmuutta. Opimme koko ajan lisää monimutkaisista takaisinkytkennöistä ja siitä, mitkä seikat viilentävät, mitkä lämmittävät ilmakehää. Opin senkin, että siitä että on tunnistanut ongelman, ei loogisesti seuraa että olisi tunnistanut siihen ratkaisun.
Molemmat kevään vaalimme on koettu vaaleiksi, joissa ratkaistaan ilmastopolitiikan suunta, ja koululaiset ovat vaatineet lakkoilemalla ilmastotekoja. Ympäristöstä huolen kantaminen on kunnioitettavaa, ja itsekin haluan tehdä niin.
Muutama vuosi sitten tein väitöskirjan EU:n ilmastopolitiikasta. Olemme leikanneet päästöjä reippaaseen tahtiin mm. päästökaupan avulla ja laittaneet Kioto-kauden (1997-2012) aikana satoja miljardeja ilmastotoimiin. Kiusallinen seikka on, että samalla kun vähensimme tuotannon päästöjä, kulutuksen päästöt kasvoivat sitä enemmän, jos otetaan huomioon lisääntynyt tuonti EU:n ulkopuolelta. Toimme entistä enemmän hyödykkeitä EU ulkopuolelta, missä tuotettiin likaisemmin. Tämä käy ilmi kansainvälisen kaupan tilastoista. Kun saksalaiskomissaari Günter Verheugen tajusi tilanteen kymmenkunta vuotta sitten, hän tokaisi turhautuneena: ”Mehän viemme saasteita ja tuomme työttömyyttä. Eikö tämä ole typerää?”
Tilanne on yhä turhauttava. Päästöjen siirtäminen paikasta toiseen ei ole vielä päästöjen leikkaamista. Oikeastaan vain tasatahtinen vähentäminen tuottaisi varmaa tulosta. Muuten vähentäminen yhtäällä voi muuttua kasvuksi toisaalla, kuten on tapahtunut. Jos suomalainen teräs korvautuu esimerkiksi kiinalaisella teräksellä, päästöt voivat olla jopa kolminkertaiset.
Ilmastopolitiikan epämukava totuus oli sekin, että Kioton ulkopuolelle jäänyt USA leikkasi päästöjään Kioto-kaudella EU:ta nopeammin. Me paheksuimme USA:ta ilmastolintsariksi mutta oli näköjään tehokkaampaa satsata teknologiaan ja innovaatioihin kuin raskaaseen ja päällekkäiseen lainsäädäntöön.
Yhtä asiaa olen haastanut miettimään tarkkaan. Jos vaatimuksemme kohdistuu tänään lähinnä vain EU:n ja Suomen yhä tiukempiin päästöleikkauksiin, se ei lopputulokseen vielä auta. Tärkeä ilmastoteko olisi myös huolehtia, että maailman puhtain tuotanto säilyy hengissä, kehittyy yhä puhtaammaksi ja toimii referenssinä muille.
Ilmastokeskustelussa on tuotava esiin myös myönteisiä asioita eikä vain siksi että on vappu vaan siksi, että ne seikat sattuvat olemaan totta arkenakin. Ja siksi, että me tarvitsemme kaikki kannustusta ja toivoa. Jatkuva itsensä ruoskiminen lannistaa. Suomessa on tehty pitkään työtä ja merkittäviä investointeja päästöjen vähentämiseksi. Onkin tärkeää, että poliittinen signaali sen jatkumiseksi pysyy voimassa. Puhdas tuotanto on ainoa järkevä suunta. Ja sen me osaamme.
Mistä Suomea voi siis kiittää? Otetaan vaikkapa energiantuotanto. Suomen kehittyvä energiajärjestelmä on huipputasoa monella mittarilla, kuten energiantuotannon puhtaudessa ja monimuotoisuudessa sekä erilaisissa älykkäissä energiaratkaisuissa. Energiantuotannon päästöt (sähkö+kaukolämpö) ovat nyt suunnilleen puolittuneet kymmenessä vuodessa ja tulevat enemmän kuin puolittumaan taas seuraavan kymmenen vuoden aikana, ja 2030-luvulla painumaan aivan marginaaliin.
Usein ihannoitu tuulivoimaan ja aurinkoon investoinut Saksa sen sijaan tuottaa energiansa Suomeen verrattuna noin viisinkertaisin päästöin tuotettua kilowattituntia kohden, ja kalliimmin.
Kohta Olkiluoto kolmonen jauhaa sähköä, ja tuolta yhdeltä vaivaiselta pikku saarelta tulee kolmannes Suomen sähköstä, ja samalla saarella hallitaan myös polttoaineen loppusijoitus. Se on Suomen suurin yksittäinen ilmastoteko. Päästötöntä energiaa ja ilmanlaadultaan puhdasta.
Soimaamme usein itse itseämme isosta hiilijalanjäljestä ottamatta huomioon sitä, että teemme maailman puhtainta paperia tai terästä sadoille miljoonille.
Suomessa metsä on kasvanut enemmän kuin koskaan, ja puuta on enemmän kuin milloinkaan 1800-luvun alun jälkeen. Jokaisella hehtaarilla kasvaa enemmän puuta.
Hiilinielumme on siis edelleen maailman huippua. Siinä missä EU:n keskiarvo oli 10 %, Suomi nieli vuonna 2015 47% kokonaispäästöistä. EU:n ulkopuolella esim. Venäjällä nielu oli 2014 noin 19 % ja USA:n 11 %.
Miksi tämä on niin tärkeää mainita? Siksi, että jos me oikeasti haluamme, että ilmastonmuutosta torjutaan ja maailman tuotantoa kehitetään ilmastoystävällisemmäksi, metsätalous ja sen uudet innovaatiot ovat avainasemassa. Juuri metsiensä tähden Suomi on ympäristöystävällisten kemikaalien johtava suurvalta, juuri meillä tuotanto on puhtainta. Juuri metsiensä avulla Suomi voi kehittää ratkaisuja, joita isot päästäjät voivat hyödyntää omien päästöjensä vähentämiseen.
Arvoisat lahtelaiset, tulevaa Suomen EU-puheenjohtajakautta tulee leimaamaan keskustelu Britannian erosta. Se on suuri tappio meille kaikille. Englanti on ollut merkittävä vastapaino sekä Saksan että Ranskan vaikutukselle. Voisi jopa kysyä, olisiko joitain EU:n valuvikoja voitu välttää, jos britit olisivat vaikuttaneet EU:ssa jo aikaisemmin – eikä vasta 1973, kun komission kulttuuri ja EU:n hallintotapa olivat jo vahvoja ja pitkälle kehittyneitä.
Tilanne on palauttanut mieleen myös Pohjois-Irlannin levottomuudet, jotka ehtivät kestää kolmekymmentä vuotta. Sitäkin rauhaa voi pitää EU:n ja yhteistyön voittona. Rauhaa ei voi hinnoitella, sen arvo on suunnaton. Siinä EU on onnistunut Euroopassa ja siitä voimme olla kiitollisia. Viime aikoina niin sanotut populistit sekä oikealla että vasemmalla ovat saaneet kasvavan kannatuksen. Kansan valintaa ei tule kevein perustein moittia eikä vaalien viestiä torjua. Mutta tässä pätee sama kuin kritisoimassani ilmastopolitiikassa: siitä että on tunnistanut ongelman, ei loogisesti seuraa että olisi tunnistanut siihen hyvän ratkaisun. Eihän ambulanssin soittaneelle ihmisellekään panna kirurgin veistä käteen. Ja vastaavasti: vaikka populistien ratkaisumallit ovat usein kelvottomia ja pinnallisia, ei ole syytä torjua kaikkea kritiikkiä, jota he esittävät. He ovat tunnistaneet oikeita ongelmia.
Populistien havainto – ”meillä on liikaa Brysseliä” – on saanut laajan tuen. Mutta Suomen kansainvälisimpänä puolueena Kokoomuksen on muistutettava, ettei se tarkoita samaa kuin ”meillä on liikaa Eurooppaa”. Meillä on edelleenkin liian vähän Eurooppaa. Eurooppa on edelleen laajin markkinamme ja tärkein kansainvälinen viitekehyksemme. Olisi virhe antaa kirurgin veitsi nyt populistien käsiin. Tarvitsemme sisämarkkinoita, tarvitsemme vahvaa ja yhtenäistä Eurooppaa; nyt kipeämmin kuin koskaan. Siksi sanoisin parinkymmenen vuoden kokemuksella EU-politiikasta: tarvitsemme enemmän Eurooppaa, mutta vähemmän Brysseliä.
Mitä tarkoitan vähemmällä Brysselillä? Peräänkuulutan parempaa lainsäädäntöä, jossa kokonaisuus ja direktiivin seurausvaikutukset jäsenmaille on hahmotettu paremmin kuin viime vuosina on tapahtunut. On nähty liikaa esimerkkejä lainsäädännöllisestä maniasta, jossa samaa tavoitetta on lähestytty eri osastoissa ilman kunnollista koordinaatiota direktiiveillä jotka kumoavat, kampittavat ja häiritsevät toisiaan. Tuloksena on ollut päällekkäistä lainsäädäntöä ja yliregulaatiota, ja yritystä ratkaista globaaleja ongelmia yksinomaan Euroopan kautta. Ilmastopolitiikassa se on ollut ennemminkin sääntö kuin poikkeus, ja siksi olemme juuri sillä alueella valitettavasti antaneet populisteille aseen hopeatarjottimella.
Tärkeimmät asiat loppuun. Meillä on rakas isänmaa, meillä on vapaus, meillä on suloinen rauha. Meillä monilla on rakkaat ihmiset ympärillämme, ne joiden vuoksi on hyvä uurastaa ja tehdä työtä. Meillä on kevät ja lämpenevä aurinko ja kaunis, heräävä luonto, ja Luoja joka sallii kasvun ihmeen joka kevät. Tämä kaikki antakoon meille iloa ja voimaa. Haluan kohottaa maljan isänmaalle ja kotikaupungille. Hyvää vappua.
