Ilmastoterveiset tältä mummolta. Kuuntele minua hetken, vaikka ajattelet että kuulun museoon ja että olen melkein haudassa. Minulle on sanottu niin. Ja totta puhuen, olinkin melkein. Mutta tulin vielä hetkeksi takaisin.
Olin ihan äsken nuori ja nätti opiskelija. (Outoa, miten nopeasti aika kuljettaa ihmistä, tulet itsekin sen huomaamaan.) Kun tutkijoiden huoli ilmaston viilenemisestä muuttui 1980-luvun alussa huoleksi ilmaston lämpenemisestä, olimme juuri metelöimässä happosateista. 1986 tajuntaamme iski otsonikerroksen tuhoutuminen ja freonit. Nämä molemmat ongelmat saatiin kuriin, mutta asiaa auttoi, että ne olivat konkreettisia, helppo määritellä ja tunnistaa. Kun lähdin politiikkaan 20 vuotta sitten, tärkein huoleni liittyi ilmastonmuutokseen.(Toinen iso I-kirjain oli ihmisoikeudet.) Opin nopeasti, että ilmastokysymys on otsonikatoa ja happosateita paljon monimutkaisempi, ja lisäksi siihen liittyy edelleen paljon tieteellistä epävarmuutta. Joka muuta väittää, valehtelee. Opimme koko ajan lisää monimutkaisista takaisinkytkennöistä ja siitä, mitkä seikat viilentävät, mitkä lämmittävät ilmakehää. Opin senkin, että siitä että on tunnistanut ongelman, ei loogisesti seuraa että olisi tunnistanut siihen ratkaisun.
Molemmat kevään vaalimme on leimattu vaaleiksi, joissa ratkaistaan ilmastopolitiikan suunta, ja te koululaiset vaaditte lakkoilemalla ilmastotekoja. Kunnioitan sitä, että kannat huolta ympäristöstä. Minäkin teen niin. Mutta onko tämän päivän mielenosoituksilla jotakin tekemistä itse ilmastonmuutoksen kanssa?
Ei välttämättä. Monet ärsyyntyvät kun puhutaan päästöjen suhteellisista osuuksista, mutta ne antavat ongelmalle aivan välttämätöntä mittakaavaa. Suomen osuus globaaleista päästöistä on noin 0,1 % eli promille. EU:n osuus on kymmenen, ja vuonna 2040 sen arvioidaan putoavan 4 prosenttiin. Ei siksi, että olisimme niin hirveän hyviä. Pääsyy osuutemme pienenemiseen on, että muiden osuus nousee yhä edelleen. Juuri tähän nousuun tulisi löytää keinot puuttua, jos haluamme onnistua lopputuloksen kannalta. Ja eikö lopputulos kiinnosta?
Kioton pöytäkirja ei antanut siihen isoon ongelmaan eväitä, eikä Pariisin sopimuskaan näytä tuovan. Se laskee yhä Kiinan ja Intian kehitysmaiden joukkoon, eikä näille ole tiedossa vähennysvelvoitteita pitkään aikaan.
Muutama vuosi sitten tein väitöskirjan EU:n ilmastopolitiikasta. Olemme leikanneet päästöjä reippaaseen tahtiin mm. päästökaupan avulla ja laittaneet Kioto-kauden (1997-2012) aikana satoja miljardeja ilmastotoimiin. Kiusallinen seikka on, että samalla kun vähensimme tuotannon päästöjä, kulutuksen päästöt kasvoivat sitä enemmän, jos otetaan huomioon lisääntynyt tuonti EU:n ulkopuolelta. Toimme entistä enemmän hyödykkeitä EU ulkopuolelta, missä tuotettiin likaisemmin. Tämä käy ilmi kansainvälisen kaupan tilastoista. Kun saksalaiskomissaari Günter Verheugen tajusi tilanteen kymmenkunta vuotta sitten, hän tokaisi turhautuneena: ”Mehän viemme saasteita ja tuomme työttömyyttä. Eikö tämä ole typerää?”
Tilanne on yhä turhauttava. Päästöjen siirtäminen paikasta toiseen ei ole päästöjen leikkaamista. Oikeastaan vain tasatahtinen vähentäminen tuottaisi varmaa tulosta. Muuten vähentäminen yhtäällä voi muuttua kasvuksi toisaalla, kuten on tapahtunut. Jos suomalainen teräs korvautuu esimerkiksi kiinalaisella teräksellä, päästöt voivat olla jopa kolminkertaiset.
Ilmastopolitiikan epämukava totuus oli sekin, että Kioton ulkopuolelle jäänyt USA leikkasi päästöjään Kioto-kaudella EU:ta nopeammin. Me paheksuimme USA:ta ilmastolintsariksi mutta oli näköjään tehokkaampaa satsata teknologiaan kuin raskaaseen ja päällekkäiseen lainsäädäntöön.
Olen usein ihmetellyt, miksi monet sukupolveni ilmastoaktivistit eivät osoita kiinnostusta todellisiin tuloksiin. Kerta toisensa jälkeen olen nähnyt heidän asettuvan vastustamaan sellaisia teknologisia ratkaisuja, joilla päästöjä voitaisiin oikeasti panna kuriin. Mutta selvästi enemmän heitä kiinnostaa asian poliittinen puoli: syylliset ja sankarit, väärässä- ja oikeassaolijat, hiilijalanjäljen paheksunta ja mediahuomio. Mikään näistä ei vielä ratkaise ilmastokysymystä. Nuori, älä tyydy samaan hurskasteluun, kädettömyyteen ja näpertelyyn. Vaadi tehokasta teknologiaa apuun. Muuten kasvavalla ihmiskunnalla ei ole tulevaisuutta.
Saatat ajatella, että mikäs minun on puhuessa. Voitin ihmiselämän arpajaisissa hyvän osan aikakaudelta ja paikasta, jossa vallitsi rauha, vakaus ja ihmisoikeudet, energiaa ja luontoa. Sukupolveni kulutti sitä vastuuttomasti, ja pian pääsen pakoon.
Minussa on kuitenkin koukkuja, jotka tekevät minusta pelokkaan ja avuttoman tulevaisuuden edessä. Francis Bacon sanoi, että ne joilla on lapsia, ovat antaneet kohtalolle panttivankeja. Olen siitä johtanut ajatuksen, että ne joilla on lapsenlapsia, ovat antaneet tulevaisuudelle panttivankeja. Minulla on tuolla tulevaisuuden verhon takana jotain niin järjettömän rakasta, että se melkein hajottaa pään. Haluan tehdä kaikkeni, että he saisivat elää Euroopassa, jossa on rauha, ihmisoikeudet, hyvinvointi ja terveet arvot.
Yhtä asiaa pyydän miettimään tarkkaan. Jos vaatimuksenne kohdistuu tänään lähinnä vain EU:n ja Suomen yhä tiukempiin päästöleikkauksiin, se ei lopputulokseen vielä auta. Muista, että tärkeä ilmastoteko olisi myös huolehtia, että maailman puhtain tuotanto säilyy hengissä, kehittyy yhä puhtaammaksi ja toimii referenssinä muille. Sen sijaan on varmaa, että jos Eurooppa menettää työpaikkojaan ja taloudellista voimaansa, se menettää myös poliittista vaikutusvaltaansa. Ihmisoikeusaktiivina tiedän, että se merkitsee taka-askeleita kansalaisoikeuksissa ja sananvapaudessa. Kiina esimerkiksi on taloudellinen jättiläinen mutta edelleen ihmisoikeuksien kääpiö. En haluaisi kenellekään maailmaa, jossa käy näin.
Älä sinäkään tyydy siihen, että tästä aiheesta ei saa puhua monelta kannalta. Että olisi olemassa sallittuja ja kiellettyjä mielipiteitä. Se olisi tuhon alku. Arvosta kriittistä ajattelua ja käy koulusi hyvin.
