Nämä ovat ilmastovaalit. Hyvä on sitten. Mutta varaudu siihen, että tällä pöhinällä ei ole yhtään mitään tekemistä ilmaston kanssa. Tai saattaa olla, mutta ei niin kuin luulet. Jos menet tuonne ulos ja eduskuntatalon portaille vaatimaan ilmastotekoja, todennäköisesti liityt rintamaan, joka vain pahentaa tilannetta. Se on rintama, joka vaatii Suomea (0,1%) ja EU:ta (10%) hoitamaan homman kaikkien puolesta. Sinulle voi tulla hyvä mieli kun otat kantaa ajankohtaiseen asiaan, ja tunnet itsesi kunnon ihmiseksi, mutta todennäköisesti annat tukesi politiikalle, joka kasvattaa globaaleja päästöjä. Edelleen.
Miksi kehtaan sanoa näin? Kokemuksesta. Olen seurannut nyt ilmastopolitiikkaa reilusti yli kaksikymmentä vuotta, ja voin vain sanoa sen, että äänekkäimmät ilmastoihmiset eivät osoita kiinnostusta todellisiin tuloksiin. He asettuvat kerta toisensa jälkeen poikkiteloin niille teknologisille ratkaisuille, joilla päästöjä voitaisiin oikeasti panna kuriin. He ovat kiinnostuneempia maailmankatsomuksesta, jossa on varattu paikat syyllisille ja sankareille, väärässäolijoille ja oikeassaolijoille, syyllisyydentunnolle, ilmastoahdistukselle, moralismille ja toisten käytöksen vahtimiselle, näkyvyydelle, mediahuomiolle. Mikään näistä ei vielä ratkaise ilmastokysymystä.
Kun kaksikymmentä vuotta sitten pyrin ensimmäisen kerran Euroopan parlamenttiin, olin niitä ani harvoja poliitikkoja, jotka nostivat teemaksi ilmastonmuutoksen ja kehitysmaakysymykset. Jari Sarasvuo neuvoi minua, että kannattaisi harkita, siitä ei kyllä kiinnostu kukaan. Hän oli oikeassa, mutta pujahdin sattumalta vaaleissa silti läpi. Monta vuotta ihmettelin, miksi ilmastonmuutos ei tosiaankaan kiinnosta ketään. Sain ihan rauhassa häärätä ympäristövaliokunnassa ja väliaikaisessa ilmastonmuutosvaliokunnassa, ei sinne tunkua ollut. Teimme isoja rakenteellisia muutoksia kuten päästökaupan, mutta oli vaikeaa saada aikaan Suomessa keskustelua sen vaikutuksista, ajoissa. Kioton pöytäkirja astui voimaan, ja EU kuului sankareihin ja edelläkävijöihin. USA:n paheksuminen oli yhteinen ilo, maa kun jätti ratifioimatta sopimuksen.
Sitten tuli sekin aika, jolloin ihmettelin, eikö tosiaan mistään enää voi puhua mainitsematta ilmastonmuutosta. No sitähän olin tietenkin toivonut, että asia löisi läpi. Mutta en arvannut, miten vähän todelliset tulokset kiinnostivat ja miten surkeaan strategiaan olimme tyytyneet.
Muutama vuosi myöhemmin tein väitöskirjan ilmastopolitiikkamme tuloksista Helsingin yliopiston biotieteelliseen tiedekuntaan. Voit lukea sen tästä linkistä tai hommata suomenkielisen version. Kiusallinen fakta on, ettei tuloksissa ole mitään kehumista, jos kokonaispäästöt sattuvat kiinnostamaan. Enkä ymmärrä, miksei tässä kysymyksessä juuri se kiinnostaisi. Päästöjen siirtäminen paikasta toiseen ei ole vielä päästöjen leikkaamista. EU laittoi Kiotokauden aikana satoja miljardeja ilmastotoimiin. Samaan aikaan se kasvatti päästöjään. Se tapahtui siten, että EU kyllä leikkasi oman tuotantonsa päästöjä, mutta toi entistä enemmän hyödykkeitä sieltä, missä asioita tehdään likaisemmin. Jos siis kulutus otettiin huomioon, päästömme olivat kasvaneet. Jos joku ei vielä ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, sanon sen toisin sanoin: näin viedään saasteita mutta tuodaan työttömyyttä. Näin myös saastuttaja saa kilpailuedun. Epämukava totuus on myös se, että Kioton ulkopuolelle jäänyt USA leikkasi päästöjään EU:ta nopeammin.
Tämänhetkinen ilmastopolitiikkamme on yhä edelleen irrationaalisessa tai hysteerisessä vaiheessa sillä tavoin, että poliitikkomme eivät ajattele lopputulosta. He ajattelevat vain sitä, että teemme ylipäänsä jotain ja vastaamme ilmastotoimilla kansalaisten ahdistukseen, jota media ja poliitikot ja järjestöt ruokkivat. Odotan hartaasti, että siirrymme rationaalisempaan vaiheeseen, jossa todelliset tulokset alkavat merkitä jotakin ja pelkkää poseeraus alkaa tuntua petolliselta.
Aion kuluvana kevään kantaa korteni kekoon ja kirjoittaa ilmastokysymyksestä ja energiasta. Sitä on minulta pyydetty paljon. Olen myös valmis keskustelemaan aiheesta, sillä se on monimutkainen eikä hoidu Twitterissä visertämällä. Toivon medialta jotain enemmän kuin saarnaajien joukkoon astumista. Teidän pitää kysyä ne hyvät kysymykset, eikä tyytyä ulkoa opittuihin kliseisiin. Meillä on oikea ongelma. Suomen osuus globaaleista päästöistä on 0,1%, EU:n osuus kymmenen prosenttia ja vuonna 2030 EU:n osuuden arvioidaan olevan 4 prosenttia – ymmärtäneekö lukija, ettei tämä ole edistysaskel vaan kuvaa muiden päästäjien osuuden kasvua. Pariisin sopimus ei vieläkään laita kehittyville maille, mukaan lukien Intia ja Kiina, selkeää päästövähennystavoitetta. EU on ainoa, jonka leikkaustavoite on oikeasti sitova lainsäädäntömme kautta. Meillä vaaditaan entistä ankarampia leikkauksia itsellemme, mutta on välttämätöntä tunnustaa, ettei se pelasta vielä mitään. Olemme nähneet, ettei nykyinen strategia tuota tulosta. EU uskottelee, että muut seuraavat sitä oman tuotannon leikkauksessa, mutta mitään todellista näyttöä siitä ei ole näiden kahdenkymmenen vuoden aikana ilmaantunut. Minä näen äärimmäisen vastuuttomana politiikkana sen, että ajamme maailman puhtaimman tuotannon ahtaalle ilmastotoimien nimissä. Meidän pitäisi pikemminkin pitää puhdas tuotanto elinvoimaisena ja kiilata isojen päästäjien kylkeen tarjoamaan heille osaamista. Sen pitäisi olla ensisijainen ilmastotoimemme. Suomalainen teräs ja paperi on vähäpäästöisintä maailmassa tuotantotonnia kohden. Suomen BKT-osuus globaalista BKT:stä 2017 oli 0,31%, joten se tehtiin paljon pienemmällä kasvihuonekaasupäästöjen osuudella.
En hätkähdä näistä ”helvetissä on erityinen paikka niille, jotka muistuttavat Suomen pienestä osuudesta globaaleista päästöistä kyseenalaistaakseen ilmastotoimiamme”-heitoista. Se on pinnallinen ja irrationaalinen kommentti eikä vastaa siihen vakavaan kysymykseen, joka meillä on edessämme: miksi teemme ilmaston nimissä politiikkaa, joka pahentaa tilannetta?
Kirjoittaja on ex-europarlamentaarikko 1999-2014, joka on 2014 väitellyt ilmastopolitiikasta Helsingin yliopiston Ympäristöpolitiikan ja Teoreettisen filosofian laitoksille. Väitöskirjan suomenkielistä versiota on saatavana mm. Elisa-kirjasta tai tilaamalla, englanniksi se on luettavissa ilmaiseksi.
