Terveisiä Kiotosta. Saavuin juuri lentäen Japaniin, tarkoituksena vierailla ydinvoimaloissa. Kun mainitsin asiasta ennakkoon Twitterissä, sain joitakin varoituksia säteilyannoksista. Toinen taas pyysi kirjoittamaan siitä, mitä kiertueella näen.
Olin vuosi sitten vastaavalla reissulla, ja kävin mm. Fukushimassa. Mittasimme tosiaankin sitä säteilyä, ja se oli niin alhaisella tasolla, että sain suuremman säteilyannoksen lentäessäni Japaniin. Silti aiheella pelottelu myy, kuten vuosi sitten blogissani kuvasin: Kun Greenpeace kaksi vuotta sitten varoitti radiologisesta hätätilanteesta Fukushimassa, se unohti että samalla perusteella pitäisi evakuoida koko Suomen kansa, koska luonnollinen maaperästä johtuva säteily on meillä suurempaa, ja viittasin Janne Korhosen havainnolliseen blogikirjoitukseen. On myös aiheellista muistuttaa, ettei Fukushiman onnettomuudessa kukaan kuollut säteilyyn. Kaksi menehtyi vetyräjähdykseen voimalassa. Kiertueen järjestäjä on hallitusta lähellä oleva Japanin energiataloudellinen instituutti IEEJ ja ERIA, ASEAN-maiden ja Itä-Aasian taloudellinen tutkimuskeskus. Viikon ajan siirrymme paikkakunnalta toiselle ja käymme läpi syitä, miksi Japani tarvitsee ydinvoimaa edelleen.
Syy on ilmeinen: energiantuotannon päästöt ovat nousseet tsunamin jälkeen, ilmanlaatu heikentynyt, eikä uusiutuva energia ole kyennyt paikkaamaan ydinvoiman vähentämisestä syntynyttä aukkoa. Japanissa tehtiin heti kunnianhimoiset suunnitelmat maan energiantuotannon uudistamisesta uusiutuvan energian suuntaan. Mikä on tilanne nyt? Sama kuin Euroopassa: ydinvoiman alasajo merkitsee fossiilisen energian osuuden kasvua. Muun muassa aurinkoenergian kohdalla on myös havahduttu jätteen valtavaan määrään.
Mutta tilanne vaatii tietoa, faktoja legendan sijaan. Siksi meneillään on
Public Acceptance Week, energiaa koskevat kansalaiskeskustelut, joita olen toteuttamassa muutaman muun vieraan kanssa. Käymme ydinvoimapaikkakunnilla ja järjestämme keskusteluja energiaratkaisuista. Myös vastustajat ovat tervetulleita.
Itse olen hyvä esimerkki tyypillisestä vastustajasta, humanistitaustaisesta naisesta, joskin jouduin muuttamaan kantani kun poliitikkona oli järkevää tutustua faktoihin. Tulin siihen johtopäätökseen, että ydinvoima on vaarallisinta siellä, missä sitä ei käytetä. Yksikään energiamuoto ei ole harmiton, mutta tämä kuuluu vähiten harmillisiin, jos ajatellaan ympäristökuormaa, tarvittavia materiaaliresursseja ja energiantuotantomuodon uhreja tuotettua kilowattituntia kohden. Kannatan ydinvoimaa yhtenä energiaratkaisuna, hyvänä ja luotettavana perusvoimana. Isojen voimaloiden aika alkaa kuitenkin lähivuosikymmeninä olla ohi, ja tulevaisuudessa näemme toivottavasti pieniä modulaarisia voimaloita. Samalla kannatan kaikkea uusiutuvaa siellä, missä se on järkevässä käytössä ja taloudellisesti mielekästä.
Viikkomme alkaa huomenna maanantaina teknisellä vierailulla Higashi-Maizurussa Takahaman ydinvoimalassa, joka kuuluu Kioton prefektuuriin. Yritän pitää jonkinlaista päiväkirjaa kuluvan viikon aikana ja kirjata ylös tunnelmia. Tulossahan on ilmastovaalit, jos olen mitään ymmärtänyt, ja energia liittyy siihen aivan olennaisesti. Poliitikot vannovat uusiutuvan nimeen ilmaston pelastamiseksi, mutta eivät kerro kansalaisille mittakaavoja, koska eivät luultavasti itsekään niitä ymmärrä. Tuulesta ja auringosta saadaan tällä hetkellä alle kaksi prosenttia kokonaisenergiasta. Hyvä kysymys on, ovatko he valmiit tuomitsemaan maailman energiaköyhyyteen. Se on tappava skenaario.
Lähes aina, kun yhteiskunta on korvannut jonkin energiamuodon toisella, se on siirtynyt vähemmän tehokkaasta kohti tehokkaampaa ja luotettavampaa energiamuotoa. Tällä kertaa muutos on päinvastainen: fossiilisen energian korvaaminen pelkästään uusiutuvilla tarkoittaa siirtymistä energiaan, joka on vähemmän tehokasta ja vähemmän luotettavaa. Tästä ihmiskunnalla ei ole itse asiassa riittävää kokemusta. Uusiutuvien käyttämisen hyöty realisoituu vasta sitten kun varastoinnin ongelma on ratkaistu kestävällä tavalla. Energian tuotannon kasvavat päästöt uusiutuviin ankarasti satsanneissa maissa kuten Saksassa, on saanut monet kysymään, onko tuulen ja auringon osuuden kasvulle rajat. Toistaiseksi siltä näyttää.
