Siperia – eli kylmiin ja karuihin oloihin joutuminen – on ollut vanhastaan tuttu todellisuudentajun palauttaja. Niin on myös tutustuminen kylmyyden taltuttajan tilastoihin. Suosittelen kaikille säännöllistä käyntiä Fingridin sivuilla. Sieltä selviää, mikä on tuulivoiman todellinen anti pakkasten panemassa Suomessa. Siperia myös toivottavasti lopettaa turhat kuvitelmat.
Suomeen on jo rakennettu tuhat megawattia tuulivoimaa, ja lisää on luvassa syöttötariffien turvin 2500 megaan asti. Tuulivoimalle maksetaan kymmenen vuoden aikana n. kolme miljardia syöttötariffitukea. Satsaus on tietenkin tilapäinen, ja moni tuulivoimala maailmassa on lopettanut toimintansa tukien loppumisen myötä, joten on vaikea arvioida, synnyttääkö tuki edes sen myönteisen muutoksen, jota tavoitellaan. Ensimmäisellä kovalla pakkasella 2016 rakennetusta tuhannen megawatin tuulivoimasta on saatu 60 – 130 megawattia eli 6-13 prosenttia niiden kapasiteetista. Sähkön tuonti oli yli 4000 megawattia.
Voiko olla huonompaa investointia veronmaksajien rahoilla?
Kun kirjoitin edellisen kerran aiheesta ja valitin tilanteen aiheuttavan meille vakavan huoltovarmuusongelman, suomalainen kansanedustaja ihmetteli Twitterissä logiikkaani: jos tuotanto kerran on niin pientä kuin väitän, miten se voi olla vakava uhka.
Yritän perustella niin, että kansanedustajakin ymmärtää.
Vaikka tuulivoiman suoma energiamäärä ei ole iso, sen muodollinen kapasiteetti on jo ydinvoimalan verran. Joidenkin tuulivoimayhtiöiden voitot ovat suurempia kuin niiden liikevaihto, sillä valtion maksamaa tukea ei lueta liikevaihdoksi. Tuulivoimailijat ovat viime vuoden loppuun saaneet markkinoilta noin 30 euroa ja valtiolta 75 euroa megawattitunnilta. Kun tuotanto- ja rakennuskustannukset ovat parhailla paikoilla alle 60 euroa/MWh, niin voittoa kertyy mukavasti. Tuki ja voitto ovat isommat kuin liikevaihto, tuki suurempi kuin kaikki kustannukset ja sähkön saa vielä myydä markkinoille. Tämän vuoden alusta takuuhinta putosi 83,5 eur/MWh:iin, eli katteet ja voitot alenivat merkittävästi. Hyvin kannattavaa silti edelleen.
Mikään muu tuotantokapasiteetti ei pysty kilpailemaan syöttötariffilla tuettua tuulivoimatuotantoa vastaan. Kovalla tuulella syöttötariffilla tuetut voimalat tulevat tuottamaan ne 2500 MWh sähköä. Tuen saannin varmistamiseksi sähkö myydään pörssiin halvimmalla. Syöttötariffi takaa tuulivoimalle korkean lisähinnan.
Samalla muut suomalaiset sähköntuottajat menettävät 2500 MW tuotantonsa myyntimahdollisuuksista. Tämän seurauksena purkuun menee vielä monta lauhde- ja combi-tuotantolaitosta, jotka ovat tehneet säätösähköä. Kuka pystyy ilman tukea rakentamaan poistuvan kapasiteetin tilalle uutta säätökapasiteettia? Ja kuitenkin me tarvitsisimme sitä pakkasilla. Aina jossain tuulee –lausahdus ei riitä näillä leveysasteilla.
Iso kysymys onkin, onko hallinnollisella päätöksellä oikeutusta tukea jonkun alan toimijoita massiivisesti niin, että toiset saman alan toimijat joutuvat poistumaan markkinoilta? Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi tämä ei voi olla hyväksyttävä keino. Parempia keinoja täytyy löytyä.
Joissakin entisissä sosialistimaissa korruptio on ollut suuri ongelma. Ennen kaikkea kyse on siitä, että eliitti – oligarkit – kahmii itselleen valtion varoja suoraan budjetista. Unkarilainen entinen poliitikko Bálint Magyar on alkanut käyttää siitä termiä poligarkia. Ei voi mitään, että sana käy joskus mielessä myös täällä.
