Tapasin muutama päivä sitten suomalaisen poliittisen vaikuttajan, joka aikoinaan oli kannattanut innokkaasti EU-jäsenyyttä. Ihmettelimme yhdessä, miten tässä näin kävi. Idea oli hieno, mutta toteutus surkea. Unionin piti tehdä meitä vahvempia, purkaa kaupan esteitä, luoda synergiaetuja ja tasoittaa kilpailueroja. Sitten alkoikin EU:n oman oksan sahaaminen vihreän politiikan johdolla. Ei sen näin pitänyt mennä.
Puhekumppanini sanoi myös, että äänestäessään kansanäänestyksessä EU-jäsenyyden puolesta hän tuli uskoneeksi Suomen ulkorajojen valvonnan Kreikalle – joka ei hoidakaan hommaa. Ei sen näin pitänyt mennä.
Ja samaa voisi muu Eurooppa sanoa Suomesta, jonka Venäjän vastainen raja vuotaa. Ei sen näin pidä mennä.
Tapahtumien vauhti Euroopassa on niin nopea, että kaukokatseisuus olisi erityisen arvokas poliittinen taitolaji. Kuinka moni ymmärsi syksyllä, mitä maahanmuutosta seuraa? Toivoin tuolloin, että olisimme ottaneet aikalisän, jotta voisimme toimia harkitusti eikä lähteä hallitsemattomaan luisuun.
Dublinin sopimus oikeuttaa rajan pitämiseen kiinni turvallisesta maasta tuleville pakolaisille. Schengenin sopimus vaatii puolestaan vapaata liikkuvuutta. Niiden yhteensovittaminen on haaste. EU-jäsenyytemme ei kuitenkaan edellytä sellaista itsemääräämisoikeudesta luopumista kuin nyt pakolaisaallon yhteydessä on tapahtunut. Oma linjauksemme oli aikaisemmin, että otamme vastaan kaikkein hädänalaisemmassa tilanteessa olevia kiintiöpakolaisia kestokykymme mukaan. Miksi emme pitäneet siitä kiinni? Mikä teki Suomesta ajopuun?
Päätöksen ulkoistaminen EU:n yhteisiksi päätöksiksi on ollut virhe. Matti Vanhanen perusteli äskettäin TV-haastattelussa, miksi tähän ratkaisuun tultiin: ”Pienen maan etu on pitää kiinni yhteisistä sopimuksista ja vaatia sitä muiltakin”. Mieleen nousi kysymys, miksei Vanhasen hallitus sitten toiminut näin Kreikan tilanteessa 2010?
Meillä suomalaisilla on oikeus ihmetellä, miksi kukaan hallituksessa ei tämän aallon alussa nähnyt sitä, mitä aivan tavallinen kansa pelkäsi. Rajojen sulkeminen harkinnan ajaksi olisi jo syyskuussa ollut täysin perusteltua. Silloin hallituksen olisi pitänyt selvittää, miten säilytämme itsemääräämisoikeutemme eri sopimusten paineessa. Muilla EU-mailla ei olisi ollut argumentteja kiistää perusteitamme.
Hyvin vahva peruste syntyi viimeistään, kun ensimmäiset tulijat tulivat itärajallemme turvalliseksi luokitellusta maasta. EU:n ulkorajan vuotaminen oli oma sopimusrikkomuksemme. Itse hämmästelen eniten, miksei edes maahanmuuttokysymyksissä valveutunut Timo Soinireagoinut tähän. Velvollisuutemme olisi ollut rajojen sulkeminen ja tilanteen selvittäminen ensin Venäjän kanssa, ja sitten muiden ulkorajojen vuodon osalta.
Sitten Vanhasen lausuman periaatteen mukaan olisi ollut aika nostaa käsittelyyn muut sopimusrikkomukset. Hyssyttelevä pieni maa Suomen valitsemalla linjalla menettää vaikutusvaltansa. Se on jälleen kerran todistettu, kun kaikki tekevät omia ratkaisujaan. Schengen ja EU tulee tällä toiminnalla vitsiksi ja turvattomuuden aiheuttajaksi.
