Pariisin hirveät tapahtumat eilen ovat esimerkki maailmasta ja ajattelusta, jota ei tarvitse ymmärtää tai tulla vastaan. Terrorilla on terrorin logiikka. On hyvä tiedostaa, että eilinen ääri-isku oli isku myös muslimiyhteisöjä vastaan.
Konteksti palautti mieleen lähes kymmenen vuoden takaisen pilakuvakohun Tanskassa, jolloin profeetta Muhammedia kuvaavat piirrokset aiheuttivat ikävien tapahtumien sarjan: ne johtivat islamilaisen mailman vastareaktioon, diplomaattisiin kiistohin, lähetystön polttamiseen, pommiuhkauksiin, kaupallisiin boikotteihin ja anteeksipyyntöihin. Ilmapiiri oli hyvin toisenlainen kuin nyt.
Kukaan ei olisi voinut kuvitella, että kaksitoista pilapiirrosta saa aikaan kuohunnan, jonka seurauksena Suomessakin presidentti ja pääministeri pyytävät anteeksi uskonnollisten tunteiden loukkausta tai poliisi tutkii, oliko kuvien julkaisemisessa syyllistytty rikokseen. Taustalla oli tietenkin paitsi levottomuuden uhka myös pelko suurista taloudellisista tappioista.
En halua vähätellä mielipahaa, jonka kuvat muslimeille aiheuttivat. Oli silti vaikea olla ihmettelemättä alttiutta, jolla sananvapauspolitiikassa tuolloin siirryttiin laidasta toiseen. Nyt sitä varmaan ihmeteltäisiin. Ja tavallaanhan eiliset tapahtumat ovat seurausta siitä kohusta. Murhatut eivät halunneet alistua samaan varovaisuuteen, joka valtasi poliitikot.
Kysymys on perustavanlaatuisesta kulttuurierosta. Me kaikki tiedämme, että kristityille pyhien symbolien pilkassa ei ole tunnettu mitään rajaa.
Myös kristillinen tapa suhtautua ivaan ja pilkkaan on poikennut aina islamista. Ihmisten uskonnollisia kangistumia ja maailmankatsomuksellisia pakkoliikkeitä sopiikin pilkata – se tekee sopivasti eron uskomisen ja sen kohteen välillä. Lisäksi päähenkilön henkilöhistoria huipentui massiiviseen pilkatuksituloon, jota vastaan tämä ei lähtenyt puolustautumaan. Eräs kristillinen mystikko keskiajalta, Mestari Eckhart, jopa totesi paradoksaalisesti, että Jumalaa pilkattaessa häntä ylistetään. Pikemminkin kuin kehotus jumalanpilkkaan se oli kuvaus siitä, mitä tapahtuu. Pilkka ei tahraa kohdettaan, vaan jopa korostaa eroa uskon ja sen kohteen välillä.
Juuri se taisi totuttaa länsimaat tyylilajiin, joka sisältää suuren riskin aineksia.
Usein sananvapaus ymmärretään vapautena kirjoittaa mitä tahansa. Näin ei ole, vaan sananvapaus tarkoittaa sitä, että kaikilla on oikeus ilmaista mielipiteensä. Sen sijaan tapaa, millä mielipide ilmaistaan, kannattaa harkita.
Kannattaa opetella eläytymään muiden kulttuurien tunteisiin vaikkei niihin samastuisikaan. Ihmishenkiä saattaa säästyä. Tarvitsemme uskonnollista lukutaitoa ja empatiaa – molemmin puolin. On oikeasti tarpeen, että opettelemme herkkyyttä islamin kanssa ja ymmärrämme, että he todella kokevat kritiikin eri lailla kuin me. Samalla muslimien on tärkeä ymmärtää, ettei länsimainen ihminen voi kokonaan luopua satiirista edes uskonnonkaan kohdalla. Pahanilkisyydestä ei ole kyse. Erilainen suhtautumistapa on sisäänrakennettuna uskoon ja sen synnyttämään kulttuuriin.
Ja missään nimessä emme saa nyt antaa periksi luovuttamattomissa asioissa. En tiedä onko pelissä niinkään satiiri vaan perusoikeudet.
Tietynlaisesta sananvapaudesta kannan nyt erityistä huolta. Aloin törmätä siihen mepin työssäni yhä useammin viime vuosina. Tuorein esimerkki sattui viime keväänä, kun johdin Pakistanin jumalanpilkka-lakia koskevan päätöslauselman neuvotteluita. Juuri tuon lain varjolla monet saavat kuolemantuomioita syyttä. Nämä uhrit eivät todellakaan ole pilkanneet tai piirtäneet pilakuvia, he ovat vain eläneet normaalia elämäänsä, ja saaneet niskaansa naapurin syytöksen jumalanpilkasta, josta rapsahtaa tuomio. Ja vaikka julkinen oikeus ei panisikaan toimeen teloitusta, pelkkä tuomio on jo niin sanottu fatwa: kuka vain hurskas muslimi saa murhata jumalanpilkkaan syyllistyneen, ja teko katsotaan hyväksi. Tuossa päätöslauselmassa nostimme uusimmat tapaukset esiin. Tästä linkistä voi lukea mitä ne olivat.
Sellaiseen on kansainvälisessä politiikassa pakko puuttua, sillä jumalanpilkka eli blasfemia-laki on mielivaltainen sorron väline. Jopa vääränlainen koraanin siteeraaminen voi johtaa hengen menetykseen tai se että pudottaa vahingossa Koraanin maahan. Yksi käytännön tavoiteemme on ollut rajoittaa lain mielivaltaista eli laajennettua tulkintaa siten, että vain valtio voisi nostaa jumalanpilkkasyytteen yksilöä vastaan, ei toinen ihminen.
Neuvotteluissa hätkähdin, kun kuuntelin labour-brittikollegaa, joka vaati pehmennyksiä päätöslauselmaan ja lopulta veti nimensä pois siitä. Hän sanoi pelkäävänsä kotikaupunkinsa muslimien antikampanjaa vaalien aikana.
Tästä järkytyin. Ei siis uskalleta enää Euroopassakaan reagoida kuolemanvakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, kun pelätään muslimien reaktiota. Sen tähden toivon hartaasti, että tapahtuneesta virinnyt liikehdintä keskittyy ihmisoikeuksien ja sananvapauden luovuttamattomiimpiin elementteihin. Maailma tarvitsee sitä liikehdintää.
Oikeus satiiriin on tietenkin tärkeä länsimainen arvo, mutta oikeus normaaliin elämään on inhimillinen perusarvo. Jos me emme uskalla reagoida siihen, että blasfemian nimissä maailmassa satelee kuolemantuomioita, tilanne on huono.
