Hankalinta on että EU-tasolla vedetään eri suuntiin. Minkä Draghi saavuttaa, sen Juncker tuhoaa, ja todennäköisesti tietämättään.
Viikon uutiset kertovat, että Euroopan keskuspankki on sitoutunut rankkoihin toimiin talouden elvyttämiseksi. Pääjohtaja Mario Draghi lunasti kesällä 2012 antamansa lupauksen suojella euroa tappiin saakka, kun EKP ilmoitti aloittavansa setelirahoituksen. Yli tuhannen miljardin rahapoliittinen elvytys on valtaisa yritys pelastaa euro ja selättää deflaatiopelot.
Tavoitteena on, että pankit myöntäisivät nykyistä pienemmillä koroilla lainaa yrityksille ja kotitalouksille, jotta hyytynyt kasvu elpyisi.
Valitettavasti matalat korot eivät ratkaise lainansaantiongelmaa niin kauan kuin ylikorkea byrokratia samassa toimenpiteessä estää sen. Kysymys on, tarvitseeko sadantuhannen lainasta tehdä todellakin samanlaiset paperit kuin kymmenen miljoonan lainasta. Suomessa pankkialaa kuormittaa EU:n lainsäädännön luoma ylisäätely. Se hyydyttää taloutta.
Minua surettaa jo valmiiksi. Eivät nämä singotkaan auta, jos uudelleen ja uudelleen hoidetaan oireita, mutta talouksiemme sairauden syvimpiin syihin ei puututa. Syvä syy on johdonmukaisen politiikan puute ja päällekkäinen lainsäädäntö.
Yhteisvaluutta euron hankaluutena ja ”valuvikana” on pidetty sitä, että raha- ja finanssipolitiikka ovat eri osoitteissa. Ei kuitenkaan pidä kuvitella, että tämä olisi ainoa ongelmiemme lähde. Hankalinta on, että EU-tasolla vedetään eri suuntiin. Minkä Draghi saavuttaa, sen Juncker tuhoaa, ja todennäköisesti tietämättään.
Sitä on Eurooppa. Kun poliitikot sanovat, että meillä pitää olla kasvua ja terveet markkinat, toiset toimivat käytännössä kasvua ja terveitä markkinoita vastaan, ideologisista syistä. Eivätkä päättäjät edes havaitse sitä, koska asiat ovat niin monimutkaisia.
Tämä ideologia on juurrutettu syvälle myös ns. vihreän Euroopan ideaan. Heltyisin jos kyseessä olisi ympäristön edun turvaava Eurooppa. Mutta sitä en suinkaan näe.
Yksi vihreän ideologian perusteesi on, että energian on oltava kallista, jotta ihmiset säästäisivät sitä. Ilmaston pelastamisen täytyy sattua. Tämä on huono poliittinen tavoite: energian pitäisi olla mahdollisimman puhdasta ja mahdollisimman edullista. Tuon väärän vihreän ideologian vuoksi eurooppalaista tuotantoa kiskotaan jatkuvasti olosuhteisiin, joissa se häviää kilpailijoilleen.
Niinpä se selittää sen, mitä viime vuosina on tapahtunut. Vaikka Eurooppa on leikannut päästöjään satoja miljardeja maksaneiden ilmastotoimien aikana, se on kasvattanut niitä samaan aikaan enemmän kuin se on leikannut. Päästöjen kasvu tulee lisääntyneestä tuonnista EU:n ulkopuolelta. Ilmastopolitiikkaamme on johtanut harhaan se, ettei huomiota ole kiinnitetty kokonaispäästöihin vaan kotoperäisiin tuotannon päästöihin. Kriteerinä on ollut tuotanto, ei kulutus. Tällä on koko ajan luotu tilanteita, jotka selittävät sitä, miksi työpaikkoja ei ole. Kilpailuedun saa saastuttaja EU:n ulkopuolella.
Kuluneella viikolla näytelty toinen EU-näytelmä backloadingista eli päästöoikeuksien takapainottamisesta liittyy tähän. EU:ssa harmitellaan, että heikon taloustilanteen aikana myös päästöoikeuksien hinta on alhaalla ja sähkö liian halpaa. Tilanne ei kannusta investoimaan mahdollisimman puhtaaseen teknologiaan, ja se koetaan ongelmalliseksi. Ratkaisuksi tarjottiin markkinamekanismin peukalointia.
Vuonna 2013 hyväksyttiin backloading eli 900 miljoonan huutokaupattavan päästöoikeuden siirtäminen päästökauppakauden 2013–2020 alusta sen loppuun. (Tuolloin asia oli vastuullani europarlamentin teollisuusvaliokunnassa ja olen kirjoitellut täällä, miksi vastustimme puuttumista markkinaehtoiseksi tarkoitettuun päästökauppamekanismiin.) Toimenpiteen vaikutus oli kuitenkin tilapäinen, ja vuosi sitten komissio päätyi ehdottamaan ns. markkinavakausvarannon (MSR, Market Stability Reserven) perustamista.
Varantoon siirrettäisiin osa markkinoilla olevista päästöoikeuksista, Idea on säädeltävän puskurivarannon avulla pitää päästöoikeuksien hinta riittävän kalliina, jotta ne antaisivat kannusteen vähähiilisiin investointeihin. Pohdinnassa on ollut mm. pitäisikö varannon toiminta käynnistää jo 2017, eikä 2021 kuten komissio ehdotti.
Kuluneella viikolla teollisuusvaliokunta torjui aikaistamisen, mutta asia ei ole vielä loppuun käsitelty.
Tilanteessa on melkoista ironiaa. Markkinamekanismi, joka vaatii jatkuvaa sääntelyä hinnan pitämiseksi ”oikealla” tasolla, on vitsi. Oikean hintatasonhan piti syntyä markkinoilla aivan itsestään. Meillä on käsissämme nyt pahin mahdollinen yhdistelmä: markkinoilla toimimisen hinta eli järjestelmän vaatimat kustannukset mutta säätelyn takaama hintataso.
Tilanne kuvaa juuri sitä, millaisia taloudellisia itsemurhapommeja energiapolitiikkamme sisältää. Ei ainoastaan se, että kuluttajat pakotetaan ylikalliiden syöttötariffien avulla tekemään kannattamattomasta energiasta kannattavaa vaan se, että päällekkäisen ylisäätelyn sallitaan sotkea asian kerta toisensa jälkeen.
Vasemmisto ja vihreät haluavat markkinavakausvarannon käyntiin mahdollisimman pian takaamaan hinnat kattoon. Samoin energiantuottajat, joiden investoinnille syntyy hintatakuu. Energiaintensiivisen teollisuuden epätoivo jatkuu. He ovat vuosia hälyttäneet Brysseliä kestämättömästä politiikasta. Laitoksia suljetaan, työpaikkojen kato jatkuu, tuonti EU:n ulkopuolelta lisääntyy… ja päästöt kasvavat. Tämä koskee myös Suomea. On syytä muistuttaa, että jos suomalainen Outokummun teräs korvautuu kiinalaisella, päästöt ovat kolminkertaiset.
Milloin Eurooppa herää? Milloin esimerkiksi duunarit alkavat perätä vasemmistoedustajiltaan lojaaliutta työlle?
