Itsenäisyyden juhliminen presidentin vastaanotolla on valtavan hienoa ja olen kiitollinen niistä 15 vuodesta, jotka sain sillä lailla viettää. Mutta nyt aivan yhtä hienolta tuntuu, että saa seurata Linnan juhlia kotoa käsin. Villasukat jalassa, ilman meikkiä ja televisiota katsellen, lakua ja punaviiniä maistellen.
Linnassa, kumma kyllä, tuntui aina, että oli tapahtumista vähän sivussa, jumittuneena jonkin käytävän jonoon. Jäljestäpäin sitten katsoi telkkarista, että mitä kaikkea siellä oikein tapahtui. Yhtä kaikki, kiitos Luojalle että saamme edelleen juhlia itsenäisessä Suomessa ja että meillä on rauha. Kiitos heille, jotka sen puolesta taistelivat.
Minä olen sotaveteraanin tytär. Isäni haavoittui sodassa monin tavoin, myös sielultaan. Oli suuri kunnia kun hän avasi minulle joskus niitä tuntojaan, kertoi painajaisistaan, jotka toistuivat uudelleen ja uudelleen, kunnes heräsi hiestä märkänä. Hän kärsi, jotta minä saisin elää vapaassa Suomessa. En unohda sitä koskaan. Myös työni haluan omistaa, mitä tahansa teenkin, sille että meillä on rauha ja vapaus ja että arvostamme sitä.
Kiitos vapaasta isänmaasta. Oi kallis Suomenmaa!
