Arvoisa puhemies, on erittäin harmittavaa, että politiikka on niin tulenarka ja polarisoiva aihe Thaimaassa, jolla on potentiaalia olla yksi Aasian suunnannäyttäjistä.
Demokratia on demokratiaa, ja sitä voidaan parantaa opposition suunnalta ja kansalaisaktivismilla myös toisen puolueen hallinnon aikana, ei ainoastaan istumalla hallituksessa. Ja vaalien tulisi olla ainoa keinoa valita kansalaisten edustajat. Retoriikka ihmisten kokouksesta ei edistä demokratiaa.
Haluaisin nostaa erään asian esille liittyen Etelä-Thaimaan konfliktiin. Mielenosoituksilla ja poliittisella kriisillä on ollut erittäin negatiivinen vaikutus Etelä-Thaimaan Patani-rauhanprosessiin, joka alkoi lupaavasti viime vuonna. Neuvottelut ovat siirtyneet kauas pois agendalta, ja väkivaltaisuudet ja iskut ovat valitettavasti lisääntyneet etelässä. Tämä johtuu sekä hallituskriisistä että yleisestä toivottomuudesta konfliktin ratkaisun suhteen. Toivon, että rauhanprosessi pääsee pian taas jaloilleen.
Haluaisin myös osoittaa surunvalitteluni kaikille, joiden läheiset ovat kuolleet viime kuukausien aikana. Tapahtuneet rikokset on tutkittava välittömästi ja tekijät on saatettava oikeuteen.