Hiilijalanjälki on aihe, johon on melkein pakko palata kerran vuodessa.
Sillä nyt on taas se aika. Vuotuinen ilmastoperformanssi julkaistiin viime viikolla. Se on syntilista, joka julkaistaan tuomiosunnuntain aikoihin ennen YK:n ilmastokokousta. Hankkeen takana ovat Germanwatch ja Climate Action Network.
Lista on yleensä ollut surkeaa luettavaa Suomen kannalta; vuosi toisensa jälkeen meidät on sijoitettu ilmastotasoltaan heikoksi suoriutujaksi.
Tällä kertaa kävi samoin: ilmastovertailussa arvioitiin 61 maan päästökehitystä, päästötasoa sekä kansallista ja kansainvälistä ilmastopolitiikkaa. Kärkisijaa pitävät Tanska, Iso-Britannia, Portugal ja Ruotsi. Suomi esiintyy taaskin arvosanalla heikko Ukrainan, Indonesian ja Valko-Venäjän edellä.
Näistä uutisista viisarini ei enää värähdä, eikä onneksi nykyään monen pääkirjoitustoimittajankaan. Mutta monta vuotta sitä turhaa itseruoskintaa harjoitettiinkin.
Kiinnostuin ihmettelemään tätä jo muutama vuosi sitten. Minua alkoi vaivata tuo ero kärkipään Ruotsiin. Eiväthän olosuhteemme ja käytäntömme niin erilaisia ole, paitsi että Ruotsilla on toki ilo nauttia luonnon suomasta runsaasta vesivoiman osuudesta. Mutta kyse onkin – politiikasta.
Tutkimuksen tekijä Germanwatch esittelee itsensä riippumattomaksi, voittoa tuottamattomaksi kansalaisjärjestöksi, joka keskittyy Pohjoisen ja Etelän välisiin kysymyksiin. Riippumattomuus ei kuitenkaan tarkoita puolueettomuutta. Järjestö, jolle me olemme kerta toisensa jälkeen suoneet palstatilaa ja auktoriteetin, tekee varsin mielivaltaisia valintoja.
Germanwatch pistää maita paremmuusjärjestykseen niiden ilmastoperformanssin perusteella, joka muotoutuu järjestön itse valitsemien parametrien ja painotusten suhteen. Kun tutustuu kyseisen CCPI-indeksin laskentatapaan, Suomi-tuhmeliinin luvut saavat hieman valaistusta:
Painotukset ovat suunnilleen seuraavat: energiankulutus ja päästöt 30%, päästötrendit 30%, uusiutuva energia 10%, energiatehokkuus 10% sekä julkiset toimintavat 20%.
Kiinnostavaa on se, että maan saamista luvuista itse energiankulutus ja päästöt merkitsevät laskelmissa vain vajaan kolmanneksen – nuo, joilla on tosiasiallista merkitystä lopputuloksen kannalta. Muu on politiikkaa, 20 prosenttia jopa puhdasta politiikkaa, koska kyseessä on indeksin tekijöiden oma arvovalinta muun muassa ilmastokannanottojen ja energiavalintojen merkityksestä. Merkittävä osa on satunnaisten valittujen vuosien päästötrendejä. Ja sitten varsinaisessa substanssissa, 30 prosentissa, ei siinäkään oteta millään tavalla oteta huomioon tutkittavan maan ilmastoa, vientiteollisuuden rakennetta ja etäisyyksiä.
Germanwatchin oma asenne energiavalintoihin on tutkimuksen kannalta ratkaisevassa asemassa. Ydinvoiman aseman Germanwatch perustelee näin: ”Koska ydinvoima on riskialtis energianlähde, ydinenergia on arvioitu CO2-ekvivalentin mukaan energiayksikköä kohden.” Lausunto tarkoittaa, että ydinvoiman päästöiksi lasketaan hiilivoiman päästöjä vastaava luku eli sitä rasitetaan modernin hiilivoiman mukaan.
Ydinvoimaa ei toisin sanoen tarkastellakaan päästöttömänä, vaikka se on sen vahvin valtti. Yllättävää kyllä uusiutuviakaan ei tarkastella neutraalisti päästöttömänä: siinä missä ydinvoimaa rankaistiin, uusiutuvia vastaavasti palkitaan enemmän kuin niiden CO2-päästöttömyys ansaitsisi, koska ne tarkastellaan muista erillään. Germanwatch perustelee asian näin: “Uusiutuvien osuus arvioidaan erikseen sen oleellisen tärkeyden kannalta kestävänä päästöjen vähentäjänä.” Näin sekin puuaines, joka tuodaan poltettavaksi EU:hun ulkopuolelta (esimerkiksi pellettien tuonnin kasvu on ollut vuosina 2003-2010 700%) lasketaan “kestäväksi kehitykseksi”, vaikkei siinä ole ympäristön kannalta järjen häivää.
Jos Suomen viime vuosien rankingia pitää analysoida, sitä heikentävät muun muassa seuraavat seikat:
Suomen korkea energiankulutus ja CO2-päästöt asukaslukuun ja BKT:hen verrattuna. Tätä selittävät teollisuuden rakenne, kylmä ilmasto ja pitkät välimatkat. Suomi ei saa ymmärrystä siitä, että se vie energiaintensiivisiä tuotteita ulkomaille. Koska esimerkiksi paperit ja terästuotteet tehdään meillä lähes puhtaimmin maailmassa, ymmärrystä voisi heruakin. Laskentatapa ei ota tätä huomioon vaan antaa Suomelle päästöarvosanaksi erittäin huono. Mutta voi kysyä, olisiko maailma parempi, jos “huono”Suomi lopettaisi maailman korkeatasoisimman ja vähäpäästöisimmän teräksen tai paperin valmistuksen.
Sektorikostaisten päästötrendien kohdalla ei Suomen tapauksessa ole ollut hiili-intensiivisyyden kasvu vaan tuotannon lisääntyminen. Myös tuotantoa kasvattaneen teräksen kohdalla tämä tulisi ottaa huomioon.
Suomen rakenteilla olevasta ydinvoimasta rangaistaan julkiset toimintatavat -kohdassa. Suomen nykyinen ydinvoimatuotanto rinnastetaan hiilivoimatuotantoon eli ydinvoima ei saa kohtelua CO2-vapaana. Tästä Suomi saa rangaistusta mm. päästötrendikohdassa, energiatehokkuuskohdassa sekä julkisissa toimintatavoissa.
Suomen kasvavasta lentoliikenteestä tulee pieni lisärasitus. Tarkastelusta ei käy ilmi, mutta voi epäillä että Suomen lentoliikennettä saatetaan rasittaa myös siitä, että Suomesta lähtevillä lennoilla pitemmät matkat. Ehkä myös se vaikuttaa, että Finnair lentää paljon kaukomatkoja Aasiaan – mikä toki on ilmastoystävällisin reitti, koska napaa lähellä matka on selvästi lyhyempi pallomme muodon vuoksi.
Kaiken kaikkiaan, tämä oli yksi esimerkki siitä, millaista poliittista peliä hiilijalanjäljen tarkastelu voi pitää sisällään. Näiden avaaminen ja läpinäkyväksi tekeminen on perusteltua ja tarpeellista, jotta hiilijalanjäljellä potkiminen osuisi paremmin kohteisiinsa.
