Venäjän harjoittama painostus itäisen kumppanuuden maita kohtaan (Vilnassa pian pidettävän itäisen kumppanuuden huippukokouksen yhteydessä)

12.9.2013

Olen erittäin huolissani Venäjän tämänhetkisestä politiikasta itäisen kumppanuuden maissa, ja kannatan kyseistä päätöslauselmaa. Venäjä on asettanut sekä sanktioita Ukrainalle mahdollisen EU-assosiaatiosopimuksen estämiseksi että houkutellut Armenian liittymään Euraasian tulliunioniin kyseenalaisin keinoin. Venäjä tietää hyvin, että Armenian päätös tulee ainakin tilapäisesti estämään vapaakauppasopimuksen EU:n kanssa. Toivon kuitenkin, ettei EU syyllisty samaan kuin Venäjä, eli sekaantumiseen naapureiden sisäisiin asioihin – todelliseen suomettumiseen.

Vahvin aseemme tässä tilanteessa on sydänten ja mielten vakuuttaminen siitä, että mailla on yhä itsenäinen ja samalla eurooppalainen tulevaisuus. Toivonkin, että Georgia ja Moldova tekevät päätöksensä ottamatta huomioon Venäjän painostusta. EU:n ei tulisi vajota painostuksen tasolle. Tämä heikentäisi positiivisen naapuruspolitiikkamme asemaa. Yksi asia on varma: tarvitsemme yhä aktiivisempaa yhteiseurooppalaista kansalaisyhteiskunta- ja nuorisotoimintaa itäisen kumppanuuden maihin. Toivonkin, että tästä keskustellaan Vilnassa.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *